Säät tosiaan yllättävät

Portugalin aikani lähenee loppuaan. Säät ovat viime aikoina pysytelleet päivisin yli 20 asteessa ja aurinko on säteillyt. Ulkona on riittänyt kevyt vaatetus. Tulin tänne kolmeksi kuukaudeksi oletettuja liukkaita kelejä pakoon, sillä yritän välttää niitä selkäni vuoksi. Vahvoja kipulääkkeitä ja kortisonipiikkejä en ole täällä tarvinnut, kun ei tarvitse jännittää liikkumista. Liikaa ei ole kuitenkaan voinut ruuan kanssa mässäillä. Tällaisistakin kohdista täytyy sujahdella läpi rannalla harhaillessaan.

Vaan entäpä säät tänä vuonna!

Ne ovat toistaiseksi pysytelleet lauhkeina myös Suomessa, mutta nyt luvataan termistä talvea tervetuliaisekseni. Varaa täällä jatkamiseen ei ole, joten sielläpä sitten liukastelen. Naurattaa. Mr. Murphy on onnistunut jälleen! Tiedäthän hänen todistuksensa: Jos jokin asia voi mennä pieleen, se myös menee.

Julian ja Matin perheonnesta ei ole vielä kuulunut mitään, vaikka lupaavia merkkejä on ollut ilmassa. Julia pöyhii innokkaasti pesäänsä aina sinne mennessään. Tosin nyt sen puuhat näkyvät heikosti, sillä suuressa siivousinnossaan Julia nuolaisi kameran linssin sameaksi. Mr. Murphykö jälleen, vai oliko Julian viesti: Vähän yksityisyyttä, pyydän. Tutkijoille tämä oli harmittava takaisku, niin kuin tietysti meille livekameran katselijoillekin.

Kaiken kaikkiaan ahmaa on viime aikoina nostettu esille myönteisessä mielessä huomattavasti aiempaa enemmän, mistä kaikkien luonnon ystävien on syytä iloita. Erittäin uhanalainen suurpetomme taitaa säästyä aika viime hetkellä.

Kirjoittamispuolella olen siirtänyt ahmat kameratarkkailuun ja jatkanut Sibeliuksen perheeseen tutustumista. Kuva ryppyotsaisesta tuimasta herrasta on alkanut saada uusia piirteitä. Vaikka hän ei kirjan päähenkilö olekaan, jokaiselle perheenjäsenelle on tietysti löydettävä oma persoonansa. Minussa on niin paljon pientä tutkijaa, että nämä alkuajat historiallisten kirjojen tekemisessä ovat aina jatkuvaa löytämisen iloa. Voin vakuuttaa, että tässä perheessä lukemista ja samalla myös iloitsemista riittää.

On tässä sentään ollut paikallisiinkin ihmeisiin tutustumista. Kultaiset naapurini ovat ottaneet mukaansa sinne ja tänne ympäristön näkymiin. Viinitila voi olla myös hauska patsaspuisto. Tässä on mielestäni ilmiselviä muumeja, norsut olivat kiivenneet viinin voimalla puihin, ja pulleat naiset harrastivat taipuisaa jumppaa.

Olen elämäni ensimmäisen kerran käynyt suklaamarkkinoilla ja appelsiinimarkkinoilla. Toissapäivänä olin Portugalin suurimmilla karnevaaleilla, jotka tosin eivät ole ihan minun juttuni. Kuumassa auringonpaisteessa kurkkimassa ihmismuurien läpi hirmuisessa metelissä. Olihan siellä näkemistä ja - naapurin puhelimen kielenkäännösohjelman mukaan portugalista käännettynä - sopimattoman vähän pukeutuneita naisia. Oli miehiäkin muutama, mistä käännös ei maininnut. Ja ainakin se oli hyvin täkäläisten suosima tapahtuma, Loulén keskusta oli tupaten täynnä.

Vajaa kaksi viikkoa ja sitten olen termisessä talvessamme. Näkemisiin!

Näinkin hauskasti voi käydä

Olen kertonut aika moneen kertaan ahmakirjan tekemisestä. Luusto alkaa olla kasassa, mutta nyt olen hakemassa lihaa ympärille. Eilen sain tiedon, että Yle Luonto on avannut ahmalivesivuston, jonka ahmat ovat - tadaa!!! - Julia ja Matti.

Vieressä Matti loppukesän käynnilläni uteliaana. Kuva: Tiina Sarkkinen

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/02/04/ahmalive-seuraa-uhanalaisen-ahmaparin-elamaa-pesakamerasta-saako-julia

Olen jo kurkkinut sinne. Ensin näin vain nukkuvan ahman, mutta äsken ulkona jo juoksenneltiin. Ähtärin eläinpuisto odottaa ja toivoo niiden saavan pentuja tässä tai ensi kuussa. Kyllä vain, hartaasti toivon minäkin. Ajatelkaa nyt mikä tuuri! Minulla on suora yhteys Juliaan ja Mattiin, ja jos sinne tosiaan vielä tulisi pari pikku ahmaa Julian seuraksi, olisin enemmän kuin onnellinen.

Jaa, vaarana tosin on, että en ehdi enää kunnolla tehdä töitäni, kun tuijottelen niitä päivät pitkät. Mutta toisaalta, jos on tekemässä kirjaa ahmoista ja tuijottaa ahmaliveä, eikö se voida laskea työnteoksi? Voidaan, voidaan. Tietenkin voidaan! Olen taas niin intoa täynnä, että hirvittää. Pieni muutos kirjan käsittelytapaankin tuli jo itselleni selväksi.

Tuo tällä kertaa Juliasta ja Matista, sitten toiseen hurjan kivaan asiaan. Se on kirjalainausten lisääntyminen. Katsoin Helmetistä vasta ilmestyneen Vihreäsimäisen lohikäärmeeni lainauslukuja ja oikein yllätyin. Lapsille luetaan taas. Kiitos kaikille asian eteen ideoineille ja työtä tehneille loistaville ammattilaisimme. Heille pitäisi olla jaettavissa enemmän palkintoja, sillä monia sellaisen tunnustuksen ansaitsisi. Kiitos myös hyviä kirjoja kirjoittaneille kollegoille.

Tässä viime vuosina on ollut paljon puhetta siitä, etteivät lasten- ja nuortenkirjat näy missään. Ammattilehdissä ja -kirjoissa ne ovat koko ajan näkyneet monin tavoin, nyt ne alkavat taas näkyä julkisessa sanassakin. Lehtien kirjapalstat hiipivät ylöspäin ja uusia kriitikoita nousee esiin. Eikö vaan tämä vuosi olekin uuden toivon vuosi. Lopetetaan valittaminen ja annetaan tunnustusta sinne, minne tunnustus kuuluu. Kirjojen ystäviä on Suomessa paljon.