Olipahan joulu!

Olen matkustellut paljon, mutta aina vain tulee uusia kokemuksia eteen. Nyt oli netti ja suurimman osan aikaa myös mobiilidata pois päältä koko joulun ajan. Siis ajan, jolloin niillä olisi ollut käyttöä aika paljon. Puoli tuntia sitten huomasin nettiyhteyden viimein palanneen.

Kai tässä alkaa itse kukin olla aika tavalla  sähköisten yhteyksien varassa. Omalla kohdallani se tarkoitti paitsi sitä, että en voinut lähettää moniakaan joulutervehdyksiä, myös sitä, että en liioin voinut tarkistaa netistä muutamia työlleni tärkeitä tietoja. Kun netti on päältä pois reilun viikon, sitä ehtii harmitella aika monta kertaa.

Toinen, tai tosiasiassa isoin ero kaikkiin elämäni jouluihin oli, että ensimmäistä kertaa vietin sitä yksin. Ja huh! miten ikävä oli kaiken aikaa. Olin varannut jouluaaton illlallisen täkäläisestä neljän tähden hotellista, jossa sitä mainostettiin aattoillallisena. Olihan se. Buffetti, jota voisin  verrata korkeintaan vähän paremman tasoiseen työmaaruokalaan valinnanvaran suhteen. Sen sijaan maut ja vaikkapa helmikanan mehevyys olisivat ruokalassa saattaneet olla huomattavasti nautittavampia.

Isossa ravintolassa ei näkynyt minkäänlaista vihjettä jouluun. Ihmiset olivat pukeutuneet sekalaisesti. Oli pling plingiä ja toppatakkia sisätiloissa. Söin vähän, enkä pitänyt niistäkään vähistä. Joulupäivänä en enää uskaltanut riskeerata, vaan valmistin itse asunnossani jotain mitälie. En siis ole syönyt ensimmäistäkään tuttua ja tärkeää jouluruokaa tänä jouluna.

Tapanina tein tunteja töitä, samoin tänään. Uudenvuoden aattoon mennessä luulen voivani pitää tauon, sillä käsikirjoituksen tämä vaihe alkaa olla hyvässä jamassa. Katsotaan, miten monta seuraavaa tulee vielä tämän jälkeen. Kohta, varmaan ylihuomenna on kumminkin syvään hengityksen aika.

Säät sen sijaan ovat olleet aivan loistavat, eikä liukkautta ole tarvinnut pelätä. Koiruus rakastaa rannalla juoksemista ja tulee rohkeammaksi päivä päivältä. Isokaan koira ei pelota niin kuin ennen. Onneksi täällä juoksee vapaana vain ystävällisiä koiria. Kuvaa varten Frit on valinnut jouluaikaan sopivan taustan.

Maisemat ovat upeita. Noille portaille en tosin näköalapaikaltamme erehtyisi, sillä yhdestä kohdasta polku on sortunut ja polun leveys vain lokin verran. Sielläkin näin jokin aika sitten yhden nuoren miehen tallustelemassa.

Tällä paikallakäymme joka aamu tervehtimässä aamuaurinkoa ja lausumassa sen jälleen tervetulleeksi päiväämme valaisemaan.

Taustalla on juuri tuo näköalapaikka ja yksi pienoinen ihmishahmo. Sen sijaan merestä nouseva aika vaarallisen näköinen hirviö ei ole osoittautunut millään tavalla hyökkääväksi. Saattaa olla pikemminkin yksinäinen ja hakemassa ystävää.

Niinpä ollaankin pian uudessa vuodessa. Olkoon se niin muutamille ystävilleni kuin itsellenikin parempi kuin tämä loppumaisillaan oleva. Ja tuokoon se kaikille kukijoillenikin uusia myönteisiä asioita elämään!

Hupsista!

Miten tämä tuntuu niin pahuksen tutulta. Taas pääsin kässärin loppuun, mikä tosin  ei edelleenkään tarkoita valmista tekstiä. Nyt vain on isohko ongelma. Minun täytyy nähdä teksti tulostettuna, että pystyn kunnolla miettimään sitä tästä eteenpäin. En vain ollenkaan tiedä, miten se voisi onnistua ainakaan vähään aikaan.

Olin ajatellut kysyä apua tämän 18-kerroksisen talon toimistosta, mutta ehtivät ryökäleet livahtaa joulutauolle. Eikä sitä ole oikeastaan lupa edes harmitella, sillä kaikki työllä ansaitut tauot ovat tietenkin paikallaan. He vain ovat poissa ainakin uuteenvuoteen asti, mikä omalta kannaltani on melkoinen  tovi.

Täällä Portugalissa ei toistaiseksi ole joulusta pahemmin hötkyilty. Vasta tässä viikonvaihteessa kauppoihin ja ravintoloihin on ilmestynyt joulukoristelua. Jossain kuulin jopa joululaulun soivan taustalla, ekan kerran senkin. Ainoa harmi tästä hötkyilemättömyydestä (tällaisten sanojen kohdalla on aina pakko huokailla kielemme ihanuutta) on, etten ole mistään löytänyt joulukortteja. En yleensäkään lähetä niitä paljon, mutta muutamia sentään. Tänä jouluna en siis ensimmäistäkään.

Oman joulunviettopulmani ratkaisin mielestäni hyvin. Menen läheiseen neljän tähden hotelliin sekä aatto- että joulupäivän illalliselle. Sinne pitää ilmoittautua etukäteen ja varata saamastani menu-listasta ruuat. Valinnan varaa on ja hyviltä näyttävät. Huima 20 euron illallismaksukaan ei tunnu pelottavalta. Ei siis leipomista ja paistamista yhdelle minulle, ei liioin särkypillereitä kaiken sen touhun jälkeen.

Siihen on kuitenkin vielä aikaa, joten eipäs jouluhötkyillä tässäkään kämpässä. Iloista oloa itse kullekin säädylle ja saman tien myös meille säädyttömille!

Uskaltaakohan jo

Putosin niin syvään unettomuuden ja monen muunkin murheen kuoppaan, että sieltä ylös kapuaminen on vienyt oman aikansa. Jotain olen sentään pystynyt kirjoittamaan, mutta energia on täytynyt säästää töitä varten. Nyt alkaa jo valostua, joten yritänpä taas.

Oikeastaan jännä juttu on se, että ennen syksy oli minulle hyvää aikaa. Luonto ei häirinnyt keskittymistä millään lailla ja saatoin keskittyä juuri siihen, mihin milloinkin halusin. Nykyisin pimeys ahdistaa ja liukkaus tuntuu pahasti selässä. Tätä tää vain on.

Tuossa siis seli-selitystä, josta olen vuosikymmeniä saanut varoituksia: Älä selitä, tee! - Hyvä on!

Tänään tosin lensin lenkillä komeasti suoraan turvalleni. Ihmisiä oli aika paljon ja minä keskityin koiruuteen, joka haluaisi rynnätä tervehtimään jokaista vastaantulijaa tai myötämenijää. Olin aiemmin huomannut tasaisella kivilaatastolla olevat oudot tapit, mutta nyt en ehtinyt kiinnittää niihin huomiota. Tuloksena mahalaskusta oli tosin vain pari naarmua ja yksi mustelma, mutta se oli varsin tehokas tapa saada ihmisten huomiota. Yritän silti olla toistamatta näytöstä. 

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni päättänyt tulla pimeimmiksi ja liukkaimmiksi kuukausiksi Portugaliin peräti kolmeksi kuukaudeksi. Joka aamu käyn pienen koirani kanssa sanomassa hyvät huomenet auringolle siinä toivossa, että se oikein odottaisi toivotuksiani ja nousisi edelleen. Lämmintäkin on riittänyt. Nämä ovat antaneet taas ajatuksille siivet ja sormille vauhtia.

Ennen tänne tuloani sain valmiiksi aikajanan, jonka tämän tyyppisissä historiallisissa romaaneissa on oltava pohjalla oikeanlaisena. Nyt yritän tehdä siitä elävää elämää, oikeaa romaania.

Ainakin toistaiseksi kirjoittaminen on sujunut hyvin. Usein iltaisin hämmästyn päivän tekstin käänteitä. Tämä on sitä parasta kirjoittamista, kun teksti yllättää kirjoittajansa. Elli ei ole enää pelkkä tarinan kertoja, vaan päähenkilö, rakkaan mutta yhteiskunnallisessa ehdottomuudessaan välillä lapsilleen aika hankalan Minna-äidin tytär. Pidän Ellistä kovasti, niin kuin kyllä Minnastakin. Ja koko tuosta suomalaisuuteen ja yhteiskunnan eriarvoisuuteen heräävästä yhteiskunnasta. Jostain syystä vahvasti tulee mieleen, että Minnoja tarvitaan jatkuvasti. Tässäkin ajassamme hänellä olisi paljon tekemistä.

Siispä tervehdys Portugalin Praia da Rochalta ja tutusta napu-napu-tunnelmasta!

Liittäisin tähän kuvan, mutta ainakaan nyt nettini ei sellaista salli. Varmaan liian monta sen kimpussa juuri nyt.

Ei meinannut tulla teksti nettiin. Kun sen lopulta sain, siitä puuttui osa ja korjatut virheet olivat mukana. Toivottavasti nyt jo onnistuu.