Uskaltaakohan jo

Putosin niin syvään unettomuuden ja monen muunkin murheen kuoppaan, että sieltä ylös kapuaminen on vienyt oman aikansa. Jotain olen sentään pystynyt kirjoittamaan, mutta energia on täytynyt säästää töitä varten. Nyt alkaa jo valostua, joten yritänpä taas.

Oikeastaan jännä juttu on se, että ennen syksy oli minulle hyvää aikaa. Luonto ei häirinnyt keskittymistä millään lailla ja saatoin keskittyä juuri siihen, mihin milloinkin halusin. Nykyisin pimeys ahdistaa ja liukkaus tuntuu pahasti selässä. Tätä tää vain on.

Tuossa siis seli-selitystä, josta olen vuosikymmeniä saanut varoituksia: Älä selitä, tee! - Hyvä on!

Tänään tosin lensin lenkillä komeasti suoraan turvalleni. Ihmisiä oli aika paljon ja minä keskityin koiruuteen, joka haluaisi rynnätä tervehtimään jokaista vastaantulijaa tai myötämenijää. Olin aiemmin huomannut tasaisella kivilaatastolla olevat oudot tapit, mutta nyt en ehtinyt kiinnittää niihin huomiota. Tuloksena mahalaskusta oli tosin vain pari naarmua ja yksi mustelma, mutta se oli varsin tehokas tapa saada ihmisten huomiota. Yritän silti olla toistamatta näytöstä. 

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni päättänyt tulla pimeimmiksi ja liukkaimmiksi kuukausiksi Portugaliin peräti kolmeksi kuukaudeksi. Joka aamu käyn pienen koirani kanssa sanomassa hyvät huomenet auringolle siinä toivossa, että se oikein odottaisi toivotuksiani ja nousisi edelleen. Lämmintäkin on riittänyt. Nämä ovat antaneet taas ajatuksille siivet ja sormille vauhtia.

Ennen tänne tuloani sain valmiiksi aikajanan, jonka tämän tyyppisissä historiallisissa romaaneissa on oltava pohjalla oikeanlaisena. Nyt yritän tehdä siitä elävää elämää, oikeaa romaania.

Ainakin toistaiseksi kirjoittaminen on sujunut hyvin. Usein iltaisin hämmästyn päivän tekstin käänteitä. Tämä on sitä parasta kirjoittamista, kun teksti yllättää kirjoittajansa. Elli ei ole enää pelkkä tarinan kertoja, vaan päähenkilö, rakkaan mutta yhteiskunnallisessa ehdottomuudessaan välillä lapsilleen aika hankalan Minna-äidin tytär. Pidän Ellistä kovasti, niin kuin kyllä Minnastakin. Ja koko tuosta suomalaisuuteen ja yhteiskunnan eriarvoisuuteen heräävästä yhteiskunnasta. Jostain syystä vahvasti tulee mieleen, että Minnoja tarvitaan jatkuvasti. Tässäkin ajassamme hänellä olisi paljon tekemistä.

Siispä tervehdys Portugalin Praia da Rochalta ja tutusta napu-napu-tunnelmasta!

Liittäisin tähän kuvan, mutta ainakaan nyt nettini ei sellaista salli. Varmaan liian monta sen kimpussa juuri nyt.

Ei meinannut tulla teksti nettiin. Kun sen lopulta sain, siitä puuttui osa ja korjatut virheet olivat mukana. Toivottavasti nyt jo onnistuu.