Nenä kirjaan!

Huomenna meitä on monta lukemassa tekstejään Virka Galleriassa ihanan Tarinoiden puiston katveessa. Nuorisokirjailijat tarjoavat ja mukana ovat:

11.00 Ansu Kivekäs

11.30 Raili Mikkanen

12.00 Netta Walldén

12.30 Tuula Korolainen

13.00 Kirsti Kuronen

13.30 Pia Perkiö

14.00 Jukka Laajarinne

14.30 Tittamari Marttinen

Myös keskusteleminen on ankarasti sallittua.

Virka Galleriassa on juuri nyt paljon näkemistä ja kokemista, sillä Tarinoiden puisto on tähänastisista kaikkein suurin lastenkirjallisuustapahtuma, Pro lastenkirjallisuuden aikaansaama. Jokaisessa meissä asustelee vielä niin paljon lasta, että vaikka ei olisikaan lasta mukaan otettavaksi, voi varmasti nauttia sen tarjonnasta. Ja lasten kanssa tietysti vielä monin verroin.

Minullakin on juuri nyt meneillään pieni hengähdystauko. Käsikirjoitus on lähtenyt toivottavasti viimeiselle kierrokselleen ja nyt teen rästiin jääneitä asioita, kuten takapihan lehtien haravoimista ennen lumen tuloa. Korkea aika, eikö vaan. Kohta voin sitten jatkaa jo aloittamaani kirjoitustyötä hyvällä omallatunnolla.

Taas on meneillään Finlandia-palkintojen jako ja kuhina niiden ympärillä. Olen monta kertaa kiittänyt mielessäni sitä, että kun vuonna 2002 sen sain, en tosiaankaan ollut odottanut, en liioin haaveillut palkinnosta. Minulta jäi siis kaikki hermoilu täysin kokematta. En haaveillut siitä salaa edes siinä vaiheessa, kun Ei ole minulle suvannot, Aino Kallaksen nuoruus oli esiraadin valitsemien kuuden joukossa. Minusta kuuden joukkoon pääsy oli jo odottamattoman mahtava juttu.

Ja aina muistan ihmetellä sitä, miten kukaan voi nostaa yhtä muiden joukosta, kun yleensä koko kuuden joukko on varmasti hyviä kirjoja. Minusta ei olisi giljotiiniksi. Toisaalta yksi on valittava, ja lopullinen valinta on tosiaan yhden ihmisen päätös. Piste.

Marraskuu ei yleensä houkuttele kovin pitkiin ulkona olemisiin. Siispä: Nenä kirjaan!

Satumaassa

Nyt kaikki silmän ja mielikuvituksen ihmiset, huomio! Jos haluatte hymyillä herkeämättä koko päivän, vierailkaa Turkin Kappadokiassa, josta juuri palasimme. Kuvat ja kertomukset eivät tee sille oikeutta, se täytyy nähdä ja kokea. On se niin uskomaton paikka. Aina kun heräsin huomaamaan itseni, totesin hymyileväni. Sellaista en muista tapahtuneen matkoilla koskaan ennen, vaikka paljon ihmeellistä olemme nähneetkin. 

Olen suunnitellut tätä matkaa yli kolmekymmentä vuotta. Varsinkin alkuun Turkin keskiosissa tapahtui kuitenkin jatkuvasti monenlaista hämmentävää, joten sinne ei ollut viisasta työntää nenäänsä. Nyt matka vihdoin toteutui ja oli kaiken odottamisen arvoinen.

Matkamme järjestäjä oli kaikkien Sanoman lehtien välissä mainostanut Azuro-matkat, erittäin edullinen. Järjestelyissä oli plussaa ja miinusta, mutta autoomme osui aivan mahtava opas, yksi parhaista, joita meillä on ollut. Hän puhui englantia hyvin ja selkeästi, oli suorittanut tutkinnot taidehistoriassa, historiassa ja uskontotieteessä, puhui paljon ja innostuneesti alueen historiasta niin kristinuskon kuin islamin osalta ja oli huumorintajuinen ja nopea. 

Kappadokia kuuluu maailmanperintökohteisiin ja on valtava alue täynnä eri muotoisia kallioita, joihin ihmiset ovat kaivertaneet kotejaan ja lukemattomia kirkkoja, ensimmäiset jo noin 4000 vuotta sitten. Luolissa on jäljellä freskoja ja hautoja. Itselleni tosin ihmiset käden jäljet eivät olleet alueen paras anti, vaan se oli maisema karussa aivan omalaatuisessa kauneudessaan.

Tulivuorten purkaukset levittivät alueelle laavaa ja tuhkaa, joiden kerrostumia vesi ja tuuli muokkasivat. Eri laaksoissa muodot ovat hyvinkin omanlaisiaan. Hyvä tapa katsella kaikkea tätä on liikkua kuumailmapalloilla huippujen yllä ja väleissä. 

Aamuherätys jo kohta viiden jälkeen oli lievästi tukala alku, mutta asiaan kuului nähdä auringonnousu vuorten takaa.   

Tässä vasta lämmitellään palloa.

Onneksi tuolla ei ollut enää asukkaita.

Palloja oli kaikkiaan yli 90 yhtä aikaa ilmassa.

Ressukin oli herännyt ihailemaan auringonnousua.

Huomaa kuivumassa oleva pyykki. Täällä siis asutaan.

Pallot laskeutuivat korin kokoiselle vetoalustalle.

Seinämä on pystysuora, kolot portaita.

Kaupuaminen ylös linnakkeen huipulle kävi lenkistä.

Tämän jälkeen tiedän, missä smurffimaailma on.