Tunne ei suinkaan johdu yksinomaan siitä, että tänäänkin paistaa aurinko. Se on onneksi tänä syksynä jaksanut pitää mielialaa parempana kuin yleensä tähän pimeimpään aikaan. Silti olen alkanut olla hankala asuinkumppani, sillä tulevan kirjan rakenne on askarruttanut jo kauan, ja hermot kiristyneet sitä mukaa.
Olen tässä pohtiessani ehtinyt tehdä jo likipitäen liikaa taustatöitä. Kotona on moni nurkka kohentunut, vanha kikka yrittää rauhoittaa omaatuntoa, kun kirjoittaminen ala sujua. Nyt siihen vihdoinkin pääsen.
Koska:
Viime yön nukuin pitkästä hyvin ja pitkään. Aamulla herätessäni alitajunta oli vihdoin toiminut. Rakenne oli selvänä edessäni, ja ainakin juuri nyt tuntuu, etteihän sitä muuten voisikaan tehdä. Olen lukenut monia korkeakoulujen opinnäytteitä Hilja Pärssisestä, mutta minähän en ole tekemässä tutkimusta. Teen romaania, Hiljan tarinan täytyy tulla siinä kerrotuksi niin kuin minä sen näen.
Jokainen tässä tilanteessa ollut tietää, miten valtavan helpotuksen hetki tämä on. Suuri hankalan näköinen solmu onkin äkkiä auki ja sormet valmiina töihin.
Laulattaa! Sattumalta luin vasta äsken eilisen Hesarin kansisivulla olleen mainoksen "Sydän laulaa" sanoja: "Se laulaa siitä kuinka kaikki järjestyy." Kyllä! - En yleensä katso juuri lainkaan maikkaria, koska korvat eivät kestä mainosten äänen nousua. Varmaankin tätä nyt hoilataan siellä. Minulle riittää tuo ensimmäinen lause vallan hyvin. Ennen pitkää lähes kaikella on tosiaan tapana järjestyä. Ja vaikka se tässä kirjoitushommassa ottaisi aikaa, yleensä se tässäkin tosiaan tapahtuu. Nyt otti vähän tavallista kauemmin, mutta tässä se nyt on.
Laa-la-laa!
maanantai 23. marraskuuta 2015
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Iloa ja surua
Jaaha, tuskin ehdin kävellä toiseen huoneeseen, kun ihan itse ymmärsin otsikon hölmöyden. Eivät alkuperäisen otsikon iso ja suru ole tosiaankaan mitenkään verrannollisia, vaikka vierekkäin tässä kirjoituksessa ovatkin. Alkuperäinen oli siis Ilo ja suru vieri vieressä. Korjaan!
Välillä tuntuu, että kirjailijat puhuvat tavatessaan ja blogeissaan rahasta aivan liikaa. No, eivät kyllä. Blogeissa ne ehkä nousevat enemmän esiin, mutta tavattaessa ei niinkään. Tietenkin puhutaan murheellisina lukemisen vähenemisestä ja kustantajien tiukentuneista otteista, mutta itse en ainakaan tiedä yhdenkään kirjailijaystäväni ennakkoja, prosentteja, tai käyttöoikeuksista, kirjastokorvauksista, apurahoista ym, eli kirjailijan työstä saamia tuloja. Tietysti muutamat aina näkyvät lehdissä verotuksen valmistuttua, mutta en ole painanut niitäkään mieleeni. Ei yksinkertaisesti kiinnosta.
Sen sijaan kovasti kiinnosti kirjamessuilla Sanaston osastolla saamani aanelonen, jonka toisella puolella oli pallukoina: Kirjailija luo työpaikkoja. Olen ne tuolla mielen pohjalla jossain tietysti tiennyt, mutta kerralla selkeästi esitettynä ilahduttivat kovasti.
Kirjallisuuden tekijästä lähtee moni työ, ja tässä on luettelo kirjallisuuden luomista työpaikoista:
Kustantamot: kustannustoimittajat, agentit, markkinointi
Kirjapaino
Jakelu, Kirjakaupat
Kirjallisuuden vienti
Kirjastot
Kirjallisuustapahtumat, festivaalit ja messut
TV, radio ja lehdistö
AV-tuotannot: näyttelijät, ohjaaja, tuotanto, markkinointi, elokuvateatterit, muu jakelu
Kirjallisuuden tutkijat
Teatteri: näyttelijät, ohjaaja, tekniikka
Musiikki: säveltäjät, esiintyjät
Muut taiteet
On se vaan aika mahtava lista. Tästä olen iloinen.
Mutta jälleen kerran maailma tulvii hätää. Kauhu on tullut liian lähelle. Ja kuitenkin tämä on pieni tapahtuma verrattuna siihen, mitä Syyriassa tapahtuu kaiken aikaa. En yritä väheksyä Pariisin tapahtumia. Minusta tuskaa ei lasketa määrissä, sillä jokainen julmasti menetetty elämä on yhtä tärkeä. Haluan vain sanoa, että jatkuvia tällaisia kauhuja paenneiden ihmisten auttamisen ei pitäisi olla väärin yhdenkään suomalaisen mielestä.
Ja senkin haluan sanoa, että maailmassa on sittenkin aina enemmän hiljaista hyvyyttä kuin äänekästä pahuutta.
Välillä tuntuu, että kirjailijat puhuvat tavatessaan ja blogeissaan rahasta aivan liikaa. No, eivät kyllä. Blogeissa ne ehkä nousevat enemmän esiin, mutta tavattaessa ei niinkään. Tietenkin puhutaan murheellisina lukemisen vähenemisestä ja kustantajien tiukentuneista otteista, mutta itse en ainakaan tiedä yhdenkään kirjailijaystäväni ennakkoja, prosentteja, tai käyttöoikeuksista, kirjastokorvauksista, apurahoista ym, eli kirjailijan työstä saamia tuloja. Tietysti muutamat aina näkyvät lehdissä verotuksen valmistuttua, mutta en ole painanut niitäkään mieleeni. Ei yksinkertaisesti kiinnosta.
Sen sijaan kovasti kiinnosti kirjamessuilla Sanaston osastolla saamani aanelonen, jonka toisella puolella oli pallukoina: Kirjailija luo työpaikkoja. Olen ne tuolla mielen pohjalla jossain tietysti tiennyt, mutta kerralla selkeästi esitettynä ilahduttivat kovasti.
Kirjallisuuden tekijästä lähtee moni työ, ja tässä on luettelo kirjallisuuden luomista työpaikoista:
Kustantamot: kustannustoimittajat, agentit, markkinointi
Kirjapaino
Jakelu, Kirjakaupat
Kirjallisuuden vienti
Kirjastot
Kirjallisuustapahtumat, festivaalit ja messut
TV, radio ja lehdistö
AV-tuotannot: näyttelijät, ohjaaja, tuotanto, markkinointi, elokuvateatterit, muu jakelu
Kirjallisuuden tutkijat
Teatteri: näyttelijät, ohjaaja, tekniikka
Musiikki: säveltäjät, esiintyjät
Muut taiteet
On se vaan aika mahtava lista. Tästä olen iloinen.
Mutta jälleen kerran maailma tulvii hätää. Kauhu on tullut liian lähelle. Ja kuitenkin tämä on pieni tapahtuma verrattuna siihen, mitä Syyriassa tapahtuu kaiken aikaa. En yritä väheksyä Pariisin tapahtumia. Minusta tuskaa ei lasketa määrissä, sillä jokainen julmasti menetetty elämä on yhtä tärkeä. Haluan vain sanoa, että jatkuvia tällaisia kauhuja paenneiden ihmisten auttamisen ei pitäisi olla väärin yhdenkään suomalaisen mielestä.
Ja senkin haluan sanoa, että maailmassa on sittenkin aina enemmän hiljaista hyvyyttä kuin äänekästä pahuutta.
tiistai 3. marraskuuta 2015
Kirjailija elää - niin millä
Jos vastaan heti tuohon otsikon kysymykseen, on selvää, ettei ainakaan kirjatuloilla. Tuntipalkkaa on turha alkaa laskea, mutta oma valintahan tämä on. Jos on, en ole aina varma siitä, miten vapaavalintaista mikään luova työ on. Sitä on silti tehtävä. Eikä suinkaan aina tuskalla ja hiellä, on tässä hyviäkin hetkiä.
Sanasto jakoi kirjamessuilla kiinnostavan pikku tilaston lainauskorvauksista, jotka ovat piakkoin tilillä. Selvyyden vuoksi sanon, että olen kirjastolaitoksestamme hyvin iloinen ja ylpeä. Mitähän meillä olisi ilman sitä, nyt on edelleen aika mukavasti lukeva kansa. Mutta totta sekin toki on, että hyvä kirjastolaitos ilman kirjastokorvauksia saattaa olla melkoinen leivänkaventaja niin kirjailijan kuin kustantajankin kohdalla. Iloitsen silti jokaisesta lainauksesta, sillä luettavaksihan kirjat on tarkoitettu.
Kyllä vain, tilanne on varsin ristiriitainen pienen kirjailijan kannalta. Senpä vuoksi on syytä ottaa esiin se pikku tilasto lainauskorvauksista Pohjoismaissa tänä vuonna, minkä kirjamessuilla sain käteeni.
Lainausluvut nostavat ensimmäiseksi hymyn huulille. Meillä lainataan kirjoja vuodessa reilusti enemmän kuin missään muussa Pohjoismaassa. Suomen ja Tanskan väkiluku on lähes sama, mutta lainojen ero 20 miljoonaa, Ruotsinkin 9,75 miljoonaa asukasta lainaa 5 miljoonaa vähemmän. Norja jää huomattavasti jälkeen kaikista muista, sillä sen 5 miljoonaa asukasta lainaa vajaa puolet meidän lainoistamme.
Luvut ovat Suomi 95, Ruotsi 90, Tanska 75 ja Norja 40 miljoonaa vuodessa.
Sen sijaan lainauskorvaukset menevät reilusti päinvastoin. Suomessa meille maksetaan 8,2, Ruotsissa 15,1, Tanskassa 22 ja Norjassa 12,5 miljoonaa euroa. Iloitse siitä sitten. Tai iloitsen kyllä näiden muiden maiden kirjailijoiden puolesta. Ja haaveilen paremmasta.
Mutta ihan totta, sanokaapa, mitä meillä olisi ilman kirjastoja!
Sanasto jakoi kirjamessuilla kiinnostavan pikku tilaston lainauskorvauksista, jotka ovat piakkoin tilillä. Selvyyden vuoksi sanon, että olen kirjastolaitoksestamme hyvin iloinen ja ylpeä. Mitähän meillä olisi ilman sitä, nyt on edelleen aika mukavasti lukeva kansa. Mutta totta sekin toki on, että hyvä kirjastolaitos ilman kirjastokorvauksia saattaa olla melkoinen leivänkaventaja niin kirjailijan kuin kustantajankin kohdalla. Iloitsen silti jokaisesta lainauksesta, sillä luettavaksihan kirjat on tarkoitettu.
Kyllä vain, tilanne on varsin ristiriitainen pienen kirjailijan kannalta. Senpä vuoksi on syytä ottaa esiin se pikku tilasto lainauskorvauksista Pohjoismaissa tänä vuonna, minkä kirjamessuilla sain käteeni.
Lainausluvut nostavat ensimmäiseksi hymyn huulille. Meillä lainataan kirjoja vuodessa reilusti enemmän kuin missään muussa Pohjoismaassa. Suomen ja Tanskan väkiluku on lähes sama, mutta lainojen ero 20 miljoonaa, Ruotsinkin 9,75 miljoonaa asukasta lainaa 5 miljoonaa vähemmän. Norja jää huomattavasti jälkeen kaikista muista, sillä sen 5 miljoonaa asukasta lainaa vajaa puolet meidän lainoistamme.
Luvut ovat Suomi 95, Ruotsi 90, Tanska 75 ja Norja 40 miljoonaa vuodessa.
Sen sijaan lainauskorvaukset menevät reilusti päinvastoin. Suomessa meille maksetaan 8,2, Ruotsissa 15,1, Tanskassa 22 ja Norjassa 12,5 miljoonaa euroa. Iloitse siitä sitten. Tai iloitsen kyllä näiden muiden maiden kirjailijoiden puolesta. Ja haaveilen paremmasta.
Mutta ihan totta, sanokaapa, mitä meillä olisi ilman kirjastoja!
torstai 29. lokakuuta 2015
Blääh!
Olen kyllästynyt blogini tylsään taittoon (ei mitään muminoita siellä muusta tylsyydestä), joten pyysin apua tämän parantamiseksi. Yritin nimittäin vaihtaa kuvaani, mutta hävitin entisenkin. Jotenkin tämä tosin huvittaakin, sillä olen tehnyt vuosia lehtien taittoa, loppuajat siitä tietokoneella. Nyt olen kuitenkin joko laiskistunut tai liian kiireissäni keskittyäkseni asiaan riittävästi. Saa nähdä, mitä saamme aikaan ja milloin.
Helsingin kirjamessukuhinat antoivat taas uskoa lukevaan ihmiseen. 80 000 kävijää ei voi olla väärässä. Koululaiset täyttivät keskuksen torstaina ja perjantaina ja selvittivät kirjallisuuteen liittyviä tehtäviään. Suvi Ahola oli tehnyt siitä kivan jutun Hesariin. Ilahdun aina, kun kirjallisuudesta puhuttaessa nostetaan kunnolla esiin lapset ja nuoret lukijoina. Siellähän ne tulevat aikuislukijat kasvavat.
Tosiasiassa meillä tehdään paljon ja hurjan monenlaista työtä lasten ja nuorten innostamiseksi. Jos kaikki meneillään olevat eri tavat listattaisiin lyhyine esittelyineen yksiin kansiin, opuksesta tulisi aika tukeva. Eikä tätä työtä tehdä suinkaan markkinamielessä vaan halusta antaa heille tämä niin monimuotoinen kirjojen maailma, josta useimmat meistä nauttivat itse päivittäin. En halua edes pientä hetkeä kuvitella maailmaa ilman kirjoja.
Juuri nyt luen kirjaa, joka kertoo hurjasta Stalinin aikaisesta todellisuudesta Neuvostoliitossa. O. W. Kuusisen toinen vaimo Aino Kuusinen tutustui Moskovan aikanaan moneen älykkääseen ihmiseen. Kerran toisensa jälkeen hän toteaa: "Hänkin katosi Stalinin puhdistuksissa." Aino itse oli vuosia vankilassa tai vankileireillä. Niin rakennettiin uutta uljasta maailmaa. Edellinen lukemani kirja oli Hertta, siis Hertta Kuusisen tarina, jonka kirjoittaja on Heidi Köngäs.
Väistämättä nousee mieleen ajatus: Onko ihminen noista ajoista mitenkään viisastunut. Aina lukeminen ei suinkaan ole hauskaa ja mieltä kohottavaa, mutta ajatuksia antavaa se ehdottomasti on.
Mutta nyt: takapihan kaksi jättiläistä, vaahtera ja koivu ovat riisuutuneet. Minun tehtäväkseni jää jälkien korjaaminen. Sinne siis! Lehtikahlaamista on harrastanut vallankin pieni koira, joka melkein hukkuu kasoihin. Tämä kuva tosin ei ole takapihalta, vaan lenkkipolun varrelta.
Helsingin kirjamessukuhinat antoivat taas uskoa lukevaan ihmiseen. 80 000 kävijää ei voi olla väärässä. Koululaiset täyttivät keskuksen torstaina ja perjantaina ja selvittivät kirjallisuuteen liittyviä tehtäviään. Suvi Ahola oli tehnyt siitä kivan jutun Hesariin. Ilahdun aina, kun kirjallisuudesta puhuttaessa nostetaan kunnolla esiin lapset ja nuoret lukijoina. Siellähän ne tulevat aikuislukijat kasvavat.
Tosiasiassa meillä tehdään paljon ja hurjan monenlaista työtä lasten ja nuorten innostamiseksi. Jos kaikki meneillään olevat eri tavat listattaisiin lyhyine esittelyineen yksiin kansiin, opuksesta tulisi aika tukeva. Eikä tätä työtä tehdä suinkaan markkinamielessä vaan halusta antaa heille tämä niin monimuotoinen kirjojen maailma, josta useimmat meistä nauttivat itse päivittäin. En halua edes pientä hetkeä kuvitella maailmaa ilman kirjoja.
Juuri nyt luen kirjaa, joka kertoo hurjasta Stalinin aikaisesta todellisuudesta Neuvostoliitossa. O. W. Kuusisen toinen vaimo Aino Kuusinen tutustui Moskovan aikanaan moneen älykkääseen ihmiseen. Kerran toisensa jälkeen hän toteaa: "Hänkin katosi Stalinin puhdistuksissa." Aino itse oli vuosia vankilassa tai vankileireillä. Niin rakennettiin uutta uljasta maailmaa. Edellinen lukemani kirja oli Hertta, siis Hertta Kuusisen tarina, jonka kirjoittaja on Heidi Köngäs.
Väistämättä nousee mieleen ajatus: Onko ihminen noista ajoista mitenkään viisastunut. Aina lukeminen ei suinkaan ole hauskaa ja mieltä kohottavaa, mutta ajatuksia antavaa se ehdottomasti on.
Mutta nyt: takapihan kaksi jättiläistä, vaahtera ja koivu ovat riisuutuneet. Minun tehtäväkseni jää jälkien korjaaminen. Sinne siis! Lehtikahlaamista on harrastanut vallankin pieni koira, joka melkein hukkuu kasoihin. Tämä kuva tosin ei ole takapihalta, vaan lenkkipolun varrelta.
tiistai 20. lokakuuta 2015
Messuan
Helsingin kirjamessut alkavat jo ylihuomenna. Siellä on niin paljon ohjelmaa, että jokaiselle ei löydy ainoastaan jotain, vaan jopa vähän liikaa. Aina osuu samalle ajalle vähintään kaksi, joskus kolmekin tapahtumaa, joihin haluaisi ehtiä. Mutta samahan se on kaikilla suurilla ohjelmallisilla messuilla, olen kuullut, vaikka itse olen ollut Turun ja Helsingin lisäksi vain Göteborgissa.
Tänä vuonna en ole millään lavalla, mutta sentään kahtena päivänä kustantajan osastolla. Tässä opastus suoraan Robustos Kustannuksen Facebook-sivulta: Robustoksen osasto 6e138 on kätevästi Wine Cornerin ja Helsinki Cafen edessä. Samalla osastolla ovat myös Osuuskumma, Reuna ja Haamu-kustannus. Tervetuloa!
Omat aikani ovat lauantaina kello 15 ja sunnuntaina kello 16. Kerron tietysti viimeisimmästäni, Voidaan kutsua ulkopuolelle lain -romaanista, mutta vastaan kysymyksiin liittyivätpä ne sitten mihin tahansa maan ja taivaan välillä. Edellyttäen, että tiedän edes, mistä puhutaan. Astronomia ja arkeologia esimerkiksi ovat minulle varsin outoja alueita, jos vaikka aloitetaan a:sta.
Tulkaa ihmeessä juttusille. Kirjaakin saa messuhinnalla ja nimikirjoituksen ihan ilmaiseksi kaupan päälle.
Juuri nyt olen lähdössä Lyhdyn, eli Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien valtuuskunnan kokoukseen. Lyhdyllä on omat kotisivut, joita jokaisen alalla olevan kannattaa lukea. Siellä kerrotaan koko taiteen kentän kuulumisia, mikä ainakin minulle on ollut silmiä avaavaa. Me käperrymme liian helposti vain oman taiteenalamme asioihin, tai useimmiten ehkä jopa murheisiin. Mutta ei siellä suinkaan vain murheellisia tietoja ole. Katsokaa vaikka, miten iso osa työpaikoista Suomessa on tekijänoikeusaloilla, ynnä paljon muuta hyvää asiaa.
Kävimme maalla panemassa mökin talviteloille. Sain harjoitella lauantaipäivän pienellä käsisahalla sahaamista, sillä iso terve pihlaja oli osunut myrskyn tielle. Kaiken lisäksi runko oli ilmassa ja notkui koko ajan sahatessa, vaikka yritin tunkea tukea alle. Voin vakuuttaa, että pihlaja on kovaa puuta. Kun kerroin siitä ystävälle, hän tiesi, että haravan piikit tehtiin pihlajasta juuri sen kovuuden takia. Uskon. Painavakin se pahus oli. Polku tuli kuitenkin taas vapaaksi kulkea.
Ja ilta palkitsi väreillään.
Nähdään messuilla!
Tänä vuonna en ole millään lavalla, mutta sentään kahtena päivänä kustantajan osastolla. Tässä opastus suoraan Robustos Kustannuksen Facebook-sivulta: Robustoksen osasto 6e138 on kätevästi Wine Cornerin ja Helsinki Cafen edessä. Samalla osastolla ovat myös Osuuskumma, Reuna ja Haamu-kustannus. Tervetuloa!
Omat aikani ovat lauantaina kello 15 ja sunnuntaina kello 16. Kerron tietysti viimeisimmästäni, Voidaan kutsua ulkopuolelle lain -romaanista, mutta vastaan kysymyksiin liittyivätpä ne sitten mihin tahansa maan ja taivaan välillä. Edellyttäen, että tiedän edes, mistä puhutaan. Astronomia ja arkeologia esimerkiksi ovat minulle varsin outoja alueita, jos vaikka aloitetaan a:sta.
Tulkaa ihmeessä juttusille. Kirjaakin saa messuhinnalla ja nimikirjoituksen ihan ilmaiseksi kaupan päälle.
Juuri nyt olen lähdössä Lyhdyn, eli Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien valtuuskunnan kokoukseen. Lyhdyllä on omat kotisivut, joita jokaisen alalla olevan kannattaa lukea. Siellä kerrotaan koko taiteen kentän kuulumisia, mikä ainakin minulle on ollut silmiä avaavaa. Me käperrymme liian helposti vain oman taiteenalamme asioihin, tai useimmiten ehkä jopa murheisiin. Mutta ei siellä suinkaan vain murheellisia tietoja ole. Katsokaa vaikka, miten iso osa työpaikoista Suomessa on tekijänoikeusaloilla, ynnä paljon muuta hyvää asiaa.
Kävimme maalla panemassa mökin talviteloille. Sain harjoitella lauantaipäivän pienellä käsisahalla sahaamista, sillä iso terve pihlaja oli osunut myrskyn tielle. Kaiken lisäksi runko oli ilmassa ja notkui koko ajan sahatessa, vaikka yritin tunkea tukea alle. Voin vakuuttaa, että pihlaja on kovaa puuta. Kun kerroin siitä ystävälle, hän tiesi, että haravan piikit tehtiin pihlajasta juuri sen kovuuden takia. Uskon. Painavakin se pahus oli. Polku tuli kuitenkin taas vapaaksi kulkea.
Ja ilta palkitsi väreillään.
Nähdään messuilla!
lauantai 10. lokakuuta 2015
Joopa joo, tää on niin helppoo!
Kirjailijan ammatti on yllättävän arvostettu Suomessa. Olisikohan se sitä, jos ihmiset todella tietäisivät, mitä aivan tavallinen, kaikissa parras- ynnä muissa valoissa paistattelemattoman kirjailijan elämä sisältää. Hikeä ja tuskaa? No, joo, jos on hikoileva ja tuskaileva tyyppi, mutta epävarmuutta ainakin, epävarmuutta vähän joka vaiheessa.
Suurin osa ihmisistä tietää työnsä tehtyään, onko tulos hyvä vai huono. Ehkä joku kirjailijakin, mutta epäilenpä, ettei kovin isoa huonetta tarvittaisi niiden kirjailijoiden yhteisessä tapaamisessa. Valitettavasti en siihen kokoukseen kuuluisi.
Oikeastaan tätä kuvaa hyvin se, että kun 2002 kirjani Ei ole minulle suvannot oli ehdolla Finlandia Juniorissa, en hetkeäkään ajatellut saavani palkintoa. Silloin ei epävarmuus vaivannut. Jo ehdokkuus oli odottamattoman hieno juttu. Se, että sain palkinnon, taas oli hyvää tuuria. Olin kirjoittanut historiallisen nuorten romaanin, ja giljotiini, Päivi Lipponen, sattui olemaan historian opettaja. Jokainen viidestä muustakin ehdokkaasta olisi palkinnon ansainnut.
Minkä vuoksi sitten minäkään, kokenut ja monia kirjoja kirjoittanut kirjailija, en osaa arvioida oman työni tulosta? Siksikö, että itse tekeminen kestää niin kauan ja kulkee niin monen vaiheen läpi, että asia jotenkin hämärtyy. Vai siksikö, että itse tietää asiaan liittyvästä historiasta liian paljon. Valtavasti on pitänyt jättää pois, ja se jotenkin vaivaa. Vai siksikö, että toisten mielipiteitä nyt vain yksinkertaisesti ei osaa ruveta edes arvailemaan. Tämä asia kiinnosti minua niin paljon, että sitä oli ruvettava penkomaan, mutta osasinko tuoda sen esille niin, että se kiinnostaa muitakin.
Totuus on lisäksi se, että lukija tekee kirjaa hyvin paljon. Jokaisen edessä on vähän erilainen kirja, lukijan kokemusten ja käsitysten kautta luettu. Jos maailmamme eroavat toisistaan paljon, se voi olla virkistävää lukijan kannalta, tai kaikkea muuta. Tuskastuttavaa, joskus jopa raivostuttavaa.
Onneksi näitä ei kirjoittaessaan mieti. Ei tulisi muuten yhtään mitään! Mutta kun kirja on valmis, miettii liikaakin. Kertokaa ihmeessä, mitä piditte. Aina sitä - ehkä, toivottavasti - voi oppia vähän lisää.
Suurin osa ihmisistä tietää työnsä tehtyään, onko tulos hyvä vai huono. Ehkä joku kirjailijakin, mutta epäilenpä, ettei kovin isoa huonetta tarvittaisi niiden kirjailijoiden yhteisessä tapaamisessa. Valitettavasti en siihen kokoukseen kuuluisi.
Oikeastaan tätä kuvaa hyvin se, että kun 2002 kirjani Ei ole minulle suvannot oli ehdolla Finlandia Juniorissa, en hetkeäkään ajatellut saavani palkintoa. Silloin ei epävarmuus vaivannut. Jo ehdokkuus oli odottamattoman hieno juttu. Se, että sain palkinnon, taas oli hyvää tuuria. Olin kirjoittanut historiallisen nuorten romaanin, ja giljotiini, Päivi Lipponen, sattui olemaan historian opettaja. Jokainen viidestä muustakin ehdokkaasta olisi palkinnon ansainnut.
Minkä vuoksi sitten minäkään, kokenut ja monia kirjoja kirjoittanut kirjailija, en osaa arvioida oman työni tulosta? Siksikö, että itse tekeminen kestää niin kauan ja kulkee niin monen vaiheen läpi, että asia jotenkin hämärtyy. Vai siksikö, että itse tietää asiaan liittyvästä historiasta liian paljon. Valtavasti on pitänyt jättää pois, ja se jotenkin vaivaa. Vai siksikö, että toisten mielipiteitä nyt vain yksinkertaisesti ei osaa ruveta edes arvailemaan. Tämä asia kiinnosti minua niin paljon, että sitä oli ruvettava penkomaan, mutta osasinko tuoda sen esille niin, että se kiinnostaa muitakin.
Totuus on lisäksi se, että lukija tekee kirjaa hyvin paljon. Jokaisen edessä on vähän erilainen kirja, lukijan kokemusten ja käsitysten kautta luettu. Jos maailmamme eroavat toisistaan paljon, se voi olla virkistävää lukijan kannalta, tai kaikkea muuta. Tuskastuttavaa, joskus jopa raivostuttavaa.
Onneksi näitä ei kirjoittaessaan mieti. Ei tulisi muuten yhtään mitään! Mutta kun kirja on valmis, miettii liikaakin. Kertokaa ihmeessä, mitä piditte. Aina sitä - ehkä, toivottavasti - voi oppia vähän lisää.
torstai 1. lokakuuta 2015
Hengityksen tasailua
Olo on jo vähän rauhoittunut, mutta hengitys vaatii vielä pientä tasaamista. Sitä ei kuitenkaan voi kovin pitkään harrastaa, sillä eiköhän se kiihdy taas lauantaina. Silloin olen Turun kirjamessuilla, joilta en ole ollut pois kertaakaan. Ei sieltä voi. Minulla ei ole siellä lava-aikaa, mutta olen tavattavissa ja kuultavissa kahdella osastolla.Klo 12 Suomen nuorisokirjailijoiden osasto A18 Histamiinia lukemassa. Ehkä yritän laulaakin, mutta toivottavasti en.
Klo 13 Robustos Kustannuksen ja parin muun yhteisosastolla A10 kertomassa kirjasta Voidaan kutsua ulkopuolelle lain. Jos siis joku pysähtyy kuuntelemaan tai juttelemaan tai mitä vain, mutta siellä olen ja odotan niin pal kauhiast, että joku tulisi.
Klo 15.50 nuorisokirjailijoiden osastolla Vedetään hatusta. Siellä taas odotan sydän innostuneesti väpättäen myös hatun anteja Mervi Heikkilän ja Merja Mäen kanssa. Heidän sydänväpätyksensä tilaa en tosin osaa arvailla, mutta veikkaan meillä olevan ihan mukavaa.
Ulkona sataa lempeästi. Viime viikolla olin niin rajussa sateessa, että sellaista en ole ennen kokenut. Me olimme veden päällä, mutta lähistön pikku kaupungissa parikymmentä autoa surffaili vuorelta syöksyvän veden mukana alas katuja yhteen läjään. Sade oli onneksi pahimmillaan aamupuolella yötä, joten henkilövahingoilta vältyttiin.
Turussa tavataan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)