En ole kirjoittanut viikkoon mitään, en tosiaan yhtään mitään. Niinpä uni tänä aamuna pakeni aivan liian aikaisin, vaikka jäi lyhyeksi. Oli jo ikävä tätä kaunista valkonäppäimistä ystävääni ja pää täynnä käsikirjoitusta. Toinen juttu sitten on, miten hyvin pystyn päätäni purkamaan. Onko se pakkautunut jo liian tiiviiksi, suorastaan mössöksi. Se selvinnee tämän päivän aikana. Minulla on kuitenkin hyvä tunne, että tänä aikana on lopullisesti kirkastunut, miten haluan asian kertoa. Kirjan tyypit ovat jo ehtineet täysin tutuiksi.
Välillä on kirjoittamisestakin varmasti hyvä ottaa pieni tauko, mutta viikko on pitkä aika. Ensin oli pääsiäinen ja heti tiistaina matka Krakovaan. Tarkoitus oli katsella kevätkukkia, mutta sielläkin kevät oikuttelee tänä vuonna. Kukkien sijasta oli lunta, räntää ja vettä. Säät ovat kuitenkin asia, jota on turha ruikuttaa. Ennusteet netissä olivat oikein, meillä oli riittävästi lämmintä ja sateenkestävää vaatetta mukana ja katsottavaa riitti sisätiloissakin, joten hyvä reissu se oli. Ja kaiken lisäksi yllättävän edullinen.
Olen tiivistänyt käsikirjoituksen aikataulua. Yritän saada sen ensimmäiseen lukuun kustannuspäällikölleni jo toukokuun lopussa. Uskon aikataulun onnistuvan, mutta jos ei, paniikkia ei ole. Lopullinen aikataulu selviää vasta silloin, ja niin on hyvä.
Eddan jumalrunot, suom. Aale Tynni
Korkean runo
91.
Puhun totta nyt,
sillä molemmat tunnen,
mies myös voi naisen pettää;
kun me kauneimmin puhumme,
on tarkoitus kieroin
me punomme viisaille paulat.
Ajattelin alkaa kirjan tällä lainauksella. Eikä sitten tällä kertaa enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti