tiistai 3. marraskuuta 2015

Kirjailija elää - niin millä

Jos vastaan heti tuohon otsikon kysymykseen, on selvää, ettei ainakaan kirjatuloilla. Tuntipalkkaa on turha alkaa laskea, mutta oma valintahan tämä on. Jos on, en ole aina varma siitä, miten vapaavalintaista mikään luova työ on. Sitä on silti tehtävä. Eikä suinkaan aina tuskalla ja hiellä, on tässä hyviäkin hetkiä.

Sanasto jakoi kirjamessuilla kiinnostavan pikku tilaston lainauskorvauksista, jotka ovat piakkoin tilillä. Selvyyden vuoksi sanon, että olen kirjastolaitoksestamme hyvin iloinen ja ylpeä. Mitähän meillä olisi ilman sitä, nyt on edelleen aika mukavasti lukeva kansa. Mutta totta sekin toki on, että hyvä kirjastolaitos ilman kirjastokorvauksia saattaa olla melkoinen leivänkaventaja niin kirjailijan kuin kustantajankin kohdalla. Iloitsen silti jokaisesta lainauksesta, sillä luettavaksihan kirjat on tarkoitettu.

Kyllä vain, tilanne on varsin ristiriitainen pienen kirjailijan kannalta. Senpä vuoksi on syytä ottaa esiin se pikku tilasto lainauskorvauksista Pohjoismaissa tänä vuonna, minkä kirjamessuilla sain käteeni.

Lainausluvut nostavat ensimmäiseksi hymyn huulille. Meillä lainataan kirjoja vuodessa reilusti enemmän kuin missään muussa Pohjoismaassa. Suomen ja Tanskan väkiluku on lähes sama, mutta lainojen ero 20 miljoonaa, Ruotsinkin 9,75 miljoonaa asukasta lainaa 5 miljoonaa vähemmän. Norja jää huomattavasti jälkeen kaikista muista, sillä sen 5 miljoonaa asukasta lainaa vajaa puolet meidän lainoistamme.

Luvut ovat Suomi 95, Ruotsi 90, Tanska 75 ja Norja 40 miljoonaa vuodessa.

Sen sijaan lainauskorvaukset menevät reilusti päinvastoin. Suomessa meille maksetaan 8,2, Ruotsissa 15,1, Tanskassa 22 ja Norjassa 12,5 miljoonaa euroa. Iloitse siitä sitten. Tai iloitsen kyllä näiden muiden maiden kirjailijoiden puolesta. Ja haaveilen paremmasta.

Mutta ihan totta, sanokaapa, mitä meillä olisi ilman kirjastoja!

2 kommenttia:

  1. Rali, monta syytä olla kirjastojen puolesta!

    <3

    VastaaPoista
  2. On, on, Leena! Olemme onneksemme sen tienneet jo pienestä pitäen.

    VastaaPoista