torstai 5. lokakuuta 2017

Hilja heräelee

Hilja. Yksi maailman ensimmäisistä ilmestyi toukokuun lopulla ja nyt olen aloittanut siitä puhumisen siellä ja vähän täälläkin. Onneksi, sillä täydellinen hiljaisuus kirjan ympärillä on sekin kertaalleen tuttua, ja sitä tietysti aina pelkää.

Turun kirjamessut alkavat huomenna. Olen siellä esiintymässä lauantaina 7.10.

Hiljasta minua haastattelee Jouni Lehtinen Kallas-lavalla klo 14.20-14.40

Suomen nuorisokirjailijoiden osastolla A 17 olen 15.45 Liisa Lauerman kanssa. Otsikkomme on
Tutkivia ääniä. Puhumme siis kirjojen taustatyöstä.

Sillä sehän se on taas alkanut seuraavaa varten. Lukemista on  ihan mahdottomasti, ja suurin ongelma on aina löytää kaikkien virallisten tietojen ja epävirallisten luulojen takaa elävä ihminen omissa ympyröissään.

Joudun taas myös pähkäilemään oikein perusteellisesti sitä, miten asian esitän. Kun suurin osa aineistoa on vanhaa ja kieli sen mukaista, miten kirjoittaa niin, että nykyihmien jaksaa sitä lukea, mutta pääsee myös mahdollisimman oikeanlaiseen tunnelmaan. Siinä minulla on taas pohtimista pitkäksi aikaa. Yleensä aloitan jossain vaiheessa jo kirjoittamisen, mutta melkoisella varmuudella kieli ja tyyli muuttuvat matkan varrella melkoisesti. Se taitaa olla myös kirjoittamisen viehätys. Etsiä ja etsiä ja toivoa löytävänsä.

Seuraavaksi puhun Hiljasta 18.10. klo 18 alkaen Järvenpään kirjaston Tyyni Tuulio -salissa

Tulkaa kuulemaan, kyselemään, juttelemaan ja moikkaamaan. Elän toivossa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti