perjantai 6. joulukuuta 2019

Aurinko paistaa

En tiedä, miten juuri sinun olinpaikassasi, mutta täällä paistaa. Totesin äsken, että melkein viikko on mennyt asioiden järjestelyyn ja matkapäiviin, mutta nyt pikkukoiruus ja minä ollaan jälleen Praia da Rochassa Portugalin Albufeirassa. Täällä on ollut kylmää ja sateista muutamia viikkoja, mutta ekan puolipilvisen päivän jälkeen aurinko lämmittää täydeltä terältä ja lämpö nousi eilen jo yhdeksääntoista. Niin se aikoo tehdä useita päiviä tästä eteenkinpäin.


Frit riemastui heti ensimmäisellä rantakävelyllä ravaamaan edestakaisin niin, että eilen vaikutti suorastaan vähän väsyneeltä. Kyllä me Heinolassakin kävelemme keskimäärin kahdeksan kilometriä päivässä, mutta Frit on hihnan päässä, minä sen toisessa. Nyt ollaan suunnilleen maaliskuun puoliväliin täällä juoksemassa ja välttämässä liukkaita kelejä.

Tässä maisemassa uteliaisuuttani herättää tuo taustalla näkyvä kivettynyt matkustajalaiva. Mitä sen matkustajille on mahtanut tapahtua? Ikkunoista ei näy, istuvatko he siellä kivettyneinä edelleen.




Viikko on mennyt lähes kokonaan poissa koneelta. Melkein tunnen huonoa omaatuntoa moisesta lorvimisesta, sillä selkokirjalla on nyt seuraavaksi kiire. Kahden päivän matka kahden matkalaukun ja koiran matkaboksin kanssa myöhäisine lentoineen ja bussimatkoinen oli aika väsyttävä.

Eilen vielä vähän pörröpäisenä näytin vihreää valoa tammikuussa ilmestyvälle kuvakirjallemme. Tänään tarkastin vedoksen uudestaan nyt jo virkeillä silmillä. Olihan siellä virhe. Ja Suomessa vapaapäivä. Huoli tekee pesän nopeasti. Ehtiikö sen korjata vielä?

Muuten pieni kuvakirjamme teki iloiseksi. Päähenk...otus on niin söpönsöpö, kiitos Sirkku Linnean kuvien, että kanteen olisi oikeastaan pitänyt liittää söpöysvaroitus. Värit tässä kuvassa eivät toistu läheskään oikeina, mutta Uutusta, pienestä vihreäsilmäisestä lohikäärmeestä saa oikean mielikuvan. Hän saapuu siis tammikuussa.

Ja hei, just tuli viesti, että korjaus ehtii. Huooh! Nyt siis töihin toimintaan. Ja muistakaa, puhelut tänne ovat aivan saman hintaisia kuin Suomen sisäiset. Jos siis tulee mieleen jotain kivaa, täällä olen.

Oikein hyvää itsenäisyyspäivää!





4 kommenttia:

  1. Rakas Railsemme,
    Ihana kuulla sinua. Kirjoja, kirjoja, koiria, tavataan maaliskuulla!

    VastaaPoista
  2. Haluan pian tutustua lohikäärmyleeseen.

    VastaaPoista
  3. Oippa, ihanainen. Täällä yksin,tai Fritskun kanssa kylläkin, juhlintaa netistä seurailen. Ystävä siellä muistamassa lohduttaa valtavasti. Kiitos, kultainen! Frit kommentoi tosi vähän.

    VastaaPoista
  4. Mikä hieno todistus on, olen torpey clare ja olen naimisissa, onnellinen avioliittoani, vasta kun aviomieheni alkoi kuunnella juoruja minusta, että en ole uskollinen avioliittolakeihimme, yritin saada hänet ymmärtämään, että he olivat juoruja ja valheita, mutta hän menetti rakkauden, luottamuksen ja luottamuksen meihin. Joten meistä tuli nagging parit, ja sitten täynnä avioeroa, myöhemmin erotimme. Vuosia avioeron jälkeen yritin elää normaalia elämää ilman häntä, mutta en pystynyt, joten aloin etsiä miten saada takaisin entinen aviomieheni, sitten minua piti BaBa ogbogo hieno ja erittäin henkinen mies, joka heitti rakkaus loitsu minulle ja sai EX palaamaan minulle 48 tunnin sisällä. Olen huolestunut, joten pudotan hänen sähköpostin tänne niille, joilla on parisuhteita ja avioliittoa koskevia ongelmia, jotta hän voi auttaa suurissa töissä. Sähköposti: greatbabaogbogotemple@gmail.com. Tai hänen whatsapp-numeronsa. + 447440557868Ota yhteyttä häneen, katso kuinka suuri ja voimakas hän on. Auttaa myös seuraavissa asioissa ...

    (1) Lopeta avioero.
    (2) Loppumattomuus.
    (3) Onnea Spell.
    (4) Avioliitto.
    (5) Päästä eroon henkisistä ongelmista.

    VastaaPoista