maanantai 3. maaliskuuta 2014

Runoja lakanasuikaleilla

Nämä viikot ovat aina vaikeita uusien taustamateriaalietsintöjen kanssa. Minulle on jo selvinnyt, että hyvää aineistoa on ainakin kahdessa arkistossa ja yhdessä kirjastossa erityistä, mutta  muistakin kirjastoista löytyy sankarittareni asiakirjoituksia sekä runokirjoja. Nyt on sama tunne kuin mahtavan herkkulautasen edessä. Haluaisin mahdollisimman pian päästä maistamaan mahdollisimman monesta. Jotain olen tietysti jo ehtinytkin ja käsitys henkilöstäni alkaa vähitellen muodostua.

Tietysti tavanmukainen laiteongelmakin ehti mukaan. Ehdin kirjoittaa tunnin verran tiiviisti, kunnes tabelttini äkkiä sammui. Kun sen taas avasin, kaikki oli poissa kuin en olisi mitään tehnytkään. Hukkaan meni onneksi vain tunti. Edellisen työni kanssa tein Kansallisarkistossa töitä lähes kolme tuntia, ennen kuin kävi sama juttu. Nyt uskoin jo ja painuin hakemaan uuden pienen tabletti-telakka -yhdistelmän, joka saa aloittaa palvelunsa tämän aineiston muistiinpanojen tallentajana.

Mutta takaisin aineistoihin. Parasta on tietysti aina lukea päähenkilöni itsensä käsin kirjoittamia tekstejä, mutta nyt olen jo ehtinyt kokea jotain sellaista, mitä en koskaan ennen. Yhden kirjekuoren sisällä oli yllättäen kangassuikaleita. Niihin sankarittareni oli kirjoittanut runoja vankilassa ollessaan. Kun ei ollut paperia, mutta kynä sentään oli, runoilija repi suikaleita lakanastaan ja kirjoitti niille. Niiden lukeminen nosti niskakarvani pystyyn, se oli jotenkin melkein lian konkreettista. Tuollaisen aineiston edessä voi olla vain nöyrästi kiitollinen, kun saa ne nähdäkseen.

Kansallisarkistossa koin sen sijaan lievän pettymyksen, vaikka ymmärrän täysin, miksi niin toimitaan. Siellä sain aineiston eteeni vain digitoituna. Vaikka papereista näkee, että ne oli korkea aika panna pois ihmisten käsistä, niistä puuttuu se jokin. Onneksi ne sentään ovat saatavilla, vaikka vain digitoituinakin.

Nyt pieni varoituksen sana: Kun aikoinaan tein ensimmäistä historiallista kirjaani Ida Aalbergista, en osannut puhua muusta kuin siitä, mitä kaikkea uutta tietoa taas olin löytänyt. Nyt on selvästi sama vaara olemassa. Anteeksi jo etukäteen. Mutta kun arkistojen kaivaminen vain on niin ihanaa!

6 kommenttia:

  1. Auts.
    Kai sulla tikulla sentään kaikki oli?
    Tuli heti hyytävä olo ja tikkutarkistus.

    Mutta että runoja lakanansuikaleissa. En ihmettele, jos olet täpinöissäsi.
    Oikeastaan pitäisikin tehdä jotain tuollaista tulevia polvia varten. Vaikka, olenhan toki laulanut (?) virsiä sanelukoneelle. Jospa joku sen joskus löytää.

    Onnea uudelle laitteelle!

    T von L

    VastaaPoista
  2. Haahahaa! Näen sinut tuhertamassa tekstiä lakanasuikaleille tulevia polvia varten. Siinä on tosin oltava tarkkana, sillä teksti leviää aika helposti. Noitakin oli paikoin vaikeaa lukea. Tai jos haluat olla arvoituksellinen, kirjoita jännimmät kohdat erityisesti tätä tarkoitusta varten hankkimallasi leviävällä tussilla.

    Eikä tietenkään kummassakaan tapauksessa ollut mitään tikulla, sillä eihän siihen pikku tablettiin edes saanut tikkua tökättyä. Tähän uuteen saa. Mutta tämä heittää tekstin myös pilveen, joten on se sielläkin tallessa.

    Mistä tulikin mieleeni äskeinen kotimatka. Kolme ympärillä istujaa oli niin pilvessä, että huh! Onneksi olivat menossa toiseen suuntaan ja poistuivat metrosta, kun ensin olin saanut heidät yksi kerrallaan tajuamaan, että tämä metro menee Vuosaareen.

    VastaaPoista
  3. Kuinka onkaan iloinen
    pieni pilvi taivaan...
    Pilvi pilvi pilvi, lauloi opiskelija-asuntolani naapuri 70-luvun alussa yötä päivää.
    Nykyisin pilvessä voi olla niin monella tapaa. Ehkä tuo sinun on niistä terveellisin.

    T von L

    VastaaPoista
  4. On tämä tallennuspilvi ainakin näppärä. Totta tietenkin tuo äsken laulamasi (onko se siellä virsien mukana sanelukoneella?), sillä pikkuiset valkoiset pilvet sinisellä taivaalla näyttävät iloisilta, tai ainakin saavat mielen iloiseksi.

    VastaaPoista
  5. Juu ei ole se virtenä sanelukoneella. Mutta Maan korvessa on. Ja muualla mullan alla kaukana pilvistä. Lauloin mm. Anna Eriksonin kanssa duettona, anteeksi Anna...=)))))) (perikunta ehdottomasti ei tahdo kuulla lauluani. Se on meillä suvussa. Äidilleni jo kansakoulussa sanoi opettaja: Kukkonen hiljaa!
    Voivoi...
    Oho, kauas lipsui tämä alkuperäisestä pilvi-teemasta.

    t. pilviin piirtäjä T von L

    VastaaPoista
  6. Oi, kaksi hyljeksittyä äitiä. Omani tosin ylpeili sillä, että kaksi laulajaa ei päässyt Mikkelin kirkkokuoron esiintymiskiertueelle, koska heidän äänensä olivat liian kuuluvia. Siis äitini - ja se toinen oli Martti Talvela :)

    VastaaPoista