Tuulen tanssi

Tämä on nyt roikkunut jo pitkään luonnoksissa. En tiedä, teinkö tätä koskaan blogiin asti, mutta jos tein, lukija on sen varmasti jo unohtanut. Siispä vähän kevättä ja tuulen tanssia tähän joulukuuhun. Tämän päivämäärä näytti olevan kaksi vuotta sitten toukokuussa ja aivan ilmeisesti olen kirjoittanut mökillä.

Kevät kuvataan aina tanssivaksi neidoksi, tuuli on useimmiten puhaltava poika. Istuin juuri ulkona kuuntelemassa tuulta. Minun mielestäni tuuli, jos mikä, tanssii.

Ensin sen kuulee kaukaisena kohinana, joka vahvistuu ja heikkenee. Jos pystyisi seuraamaan sen kulkua vaikka ilmasta, näkisi miten se innostuu välillä moneen pyörähdykseen, palaa joskus jopa takaisin, pysähtyy mietiskelemään ja lähtee taas.

Kohina lähestyy vähitellen, sitä oikein odottaa tulevaksi. Lopulta se on siinä, huiskuttelee koivun oksia, panee katajan nöyrtymään pikkuisen koko jäykältä varreltaan, pysähtyy taas hetkeksi, mutta kokoaakin äkkiä voimansa oikein kunnon pyrähdykseen. Sitä harmittaa vähän, ettei minulla ole kepeää kesähametta, jonka se voisi hulmauttaa iloisesti silmilleni. Nyt sen täytyy tyytyä vain heiluttamaan vähän housun lahjetta ja panemaan löysä puseroni aaltoilemaan. Olisipa edes lippis, jonka se voisi siepata pyörimään polkua pitkin!

Vaikka se ei ole elävä, sen on elämää täynnä, hyvin eläväinen. Se tuntuu panevan elämää jopa kuiviin lehtiin, saa nekin tanssimaan. Ja se osaa soittaa. Joskus hiljaa, joskus aika kovaa, sillähän on soittimia kaikkialla ympärillä. Tam-tam-tam sanoo vanhan saunan irtonainen pelti, läp-läp pieni aalto laituria vasten, iiih haljennut lauta. Tuvan piipun pelti paukahtaa kumeasti silloin tällöin.

Jos tulet vielä huomenna, tuuli, lupaan panna lämpimästi päälleni, ja kaikkein päällimmäiseksi kesäisen hulmuavan mekon.