Madagaskarilla on asukkaita noin 25 miljoonaa, pääkaupunki Antananarivon luvut vaihtelevat 1,5 miljoonasta neljään. Varmaa lukua en ole löytänyt, sikäläinen oppaamme puhui noin neljästä miljoonasta. Antananarivo on tosin myös provinssin nimi, ja sille annetaan arvioksi 4,5 miljoonaa. Joka tapauksessa ihmisiä on paljon. Liikenne on huimaa. Liikuimme pikkubussilla, ja jopa paikalliset jäivät välillä kiinnostuneina katsomaan, selviääkö bussimme pujottelusta, jossa väliä toiseen autoon jäi tuskin paperia enempää. Selvisi. Eivätkä muutkaan autot näyttäneet lommoisilta, joten taitavia ovat.
Tiet maaseudulla vaativat autoilta paljon. Päällyste on täynnä teräväreunaisia koloja,joten tien poskessa renkaita vaihtavia autoja näkyi vähän väliä.
Malagassin kieli näyttää kirjoitettuna mahdottomalta. Esimerkkinä vaikkapa presidentin nimi Hery Rajaonarimampianina. Oikein odotin kuulevani sitä puhuttuna. Yllättäen sen kuulosti pehmeältä ja kauniilta ja sopi hyvin ihmisille, jotka vaikuttivat lempeiltä. Lapsia kantoivat, hoitivat ja suukottelivat niin isät kuin äiditkin. Vaikka lapsia oli kaikkialla paljon, näin kahden viikon aikana vain kaksi pientä riitaa. Lapset leikkivät yhdessä, ja isommat hoivasivat ja auttoivat luontevasti pienempiään.
Saari vaikutti myös yllättävän tasa-arvoiselta, vaikka vaikutelmaa lyö korvalle miehille sallittu moniavioisuus. Se ei ole kuitenkaan kovin yleistä. Lapsityövoimaa käytetään täällä, niin kuin monissa köyhissä maissa, missä kaikkien täytyy osallistua. Tehtaita on kuitenkin aika vähän, joten etupäässä lapset ovat vanhempiensa apuna maataloudessa.
Sikäläisen oppaamme mukaan Madagaskarilla on 18 etnistä aluetta, joiden asujamisto ja tavat eroavat toisistaan. Esimerkiksi hautaaminen vaihtelee alueittain. Suurimmassa osassa maata käytetään kuitenkin suvun omia hautaholveja. Ruumiiden paikoista tehdään tarkat kartat. Kun suvun jäsen kuolee, holvi avataan, sinne haudatut suvun jäsenet tuodaan ulos ja kiedotaan uuteen kankaaseen, sattuneesta syystä vähän pienempään myttyyn kuin aiemmin. Tämä on kunniatehtävä, jota en kyllä jäänyt kadehtimaan. Kaikkien suvun jäsenten on osallistuttava, tultava vaikka Kiinasta hautajaisiin mukaan. Ja sitten syödään ja juodaan yhdessä kolmekin päivää. Kun ihmettelin, miten köyhillä on tähän varaa, vastaus oli, että aina suvusta löytyy joku varakaskin. Hm!
Matkamme varrella oli myös pyhiä alueita, joilla hautaholveja oli vieri vieressä. Turistiauton ei kannata pysähtyä niitä ihailemaan, sillä kohta voi olla kimpussa paikallisia, jotka vaativat isoja rahoja pyhän paikan häpäisemisestä.
Rommi on maassa suosittu juoma. Alla rommitehdas. Huomaa myös uusi teknologia, aurinkopaneeli.
Maaperän rikkauksiin kuuluvat safiirit. Maa tuodaan säkeissä puron tai virran reunalle tai, niin kuin tässä, keskelle ja huuhdellaan aivan samoilla menetelmillä kuin kullahuuhtojat meillä tekevät.
Kylän koulussa pääsimme ekaluokkalaisten vieraaksi. Pontevat laulut ainakin kuuluivat. Ja kun me vastavuoroisesti esitimme Hämä-hämä-häkin, lapset kiljuivat tättyä kurkkua: Braavo, braavo, okeeeei! ja nostivat peukalot pystyyn. Taisivat olla riemukkaimmat hyväksynnät laulullemme ainakin omalla kohdallani.
Niin se vain kumminkin on, että kaksi viikkoa on kaksi viikkoa. Nähtävää olisi vielä varmasti ollut paljonkin, mutta oli sitä tässäkin. Enemmän olisin ehkä kaivannut lintuja, esimerkiksi naamioviheltäjäsorsa, hoikka-albatrossi tai rääkkähaikara olisivat olleet kivoja tuttavuuksia. Vaikka tosiasiassa juuri näin on sittenkin hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti