tiistai 11. syyskuuta 2018

Oma koti

Ei nyt sentään euroissa mitattuna kullan kallis, eikä oikein muutenkaan. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni oli kodin seinien vaihtamista, joten minulta yksinkertaisesti puuttuu kyky rakastua seiniin. Muuttaminen on ollut helppoa, ehkä jopa vähän liiankin helppoa. Vaikka olkoon, tunnustan. Itse rakennuttamamme kesämökin vanhoista paksuista hirsistä koottuihin seiniin taidan olla aika rakastunut. Niiden tuhoa itkisin, niin uskon.

Olen silti hyvin kiinnostunut taloista, saanut siitä jopa kustannustoimittajaltani huomautuksen joskus aikoinaan. "Mitä sinulla liittyy taloihin, kun ne näyttelevät niin tärkeää osaa kirjoissasi?" Sen jälkeen opettelin tietysti jättämään talojen roolin pienemmäksi, kuten kuuliaisen kirjailijan on tekeminen.

Näin hankalan johdannon jälkeen tilanne on siis se, että aika monen reissun jälkeen voin vihdoin istua työhuoneeni rauhassa naputtelemassa. Reissujen kasaaminen liittyy nykyiseen elämäntilanteeseeni.

Aivan viimeisin käyntini oli Kajaanissa, mutta sitä ennen viivyin viikon päivät Tartossa kirjoittamassa. Ehdin jo parahtaa täällä parin aiemman käynnin jälkeisestä pettymyksestäni, kun hotellini lähiseutu oli pelkkää lasiseinäistä ostoskeskusta vieri vieressä. Lisäksi isot tiet eivät suinkaan olleet kävelijäystävällisiä kuin niille, jotka tiesivät, missä olivat jalankulkijoiden  seuraavat valot.



 











Avuksi, taas kerran tuli mainio FB-tietäjien verkosto. Kiitos, Kari J. Kettula ja Supilinna. Herneen varrellakin oli monenlaista taloa. Katupeilit vain puuttuivat. 

Kiitos, Kari Järvinen ja Paavalinkirkko. 





Näiden avulla löysin kirjoitusfiilikseni, ei ollenkaan pieni apu! Vanha on tallella, sitä jopa restaudoidaan tai otetaan käyttöön korjailemalla. 

Paavalin kirkkoakaan en ollut ennen nähnyt. Suosittelen lämpimästi. Luokkatoverini Kari Järvinen on ollut  mukana restaurointityössä. Arkkitehtitoimistonsa toisen omistajan, Merja Niemisen kanssa he ovat johtaneet design-puolta. Kuutti Lavosen alttaritaulu on harrastunnelmainen, näkemisen arvoinen. Ja tietysti Eliel Saarisen arkkitehtuuri on aina yhtä upeaa. 

Kävin myös Tarton kansainvälisen koulun Suomi-koulussa. Jo aikaisempi yhteistyötuttuni - tai paremminkin ystäväni, vuosaarelaisopettaja Elina Heikkilä-Kopperoinen on siellä nyt mm. äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana. Pienen ryhmän kanssa syntyi mukavaa keskustelua.



Koulu on vanha hotelli ja sen opettajanhuone on saanut nimekseen Kekkosen huone. Sekä Sylvi että Urho ovat vierailleet siellä ja levähtäneet juuri tuossa huoneessa. Kansainvälisen koulun puitteet ovat kauniit vaikka vanhassa ympäristössään vähän yllättävät. Rehtori Tiia Neuvonen esitteli kaikki koulun tilat.

Tartosta palattuani vierailin siis vielä Kajaanissa, mutta se taitaa olla viisainta jättää seuraavaan kertaan.

1 kommentti:

  1. Freudilaiset taitavat olla sitä mieltä, että talo on itsen symboli. Ainakin eri aikojen ja paikkojen rakennukset tuntuvat heijastelevan paitsi ajan kulttuuria ja sitä keille ne on rakennettu, myös kulloistakin ihmiskuvaa.Taloa kuvaamalla kuvaa siis paljon muutakin kuin "taloa".

    Minäkin - evakon lapsi - olen muuttaja ja taas hankkimassa muuttoa, nyt kohta valmistuvaan taloon. Ei enää kunnon keittiötä ja muutenkin vähemmän tilaa. Hyvä aika aloittaa kuolinsiivous. Pitää luopua mm. kirjoista, joita kukaan ei oikeastaan halua. Vien kierrätyslaatikkoon ja osa menee paperinkeräykseen.Tätäkin kirjoitan tabletilla, jolla luen myös lehteni.Kirjoja en vielä.

    VastaaPoista