lauantai 10. elokuuta 2019

Kässärihellettä

Totta, aikamoista vauhtia olen saanut työskennellä tässä viime aikoina. Hellettä ei välttämättä ole ollut ulkona, vaan jossain aivojeni tienoilla. Kun yksi käsikirjoitus on lähtenyt, toisen sauraava vaihe on tullut. Ja väliin tunki vielä aivan yllättävä teksti, joka sitten etenikin yhtä yllättävällä vauhdilla.

Joskus kauan sitten on ollut samanlaista haipakkaa. Olin töissä, kirjoitin sekä kustantajalle että Ylelle, kävin töissä ja kolme lasta, mies ja koirakin vaativat huomiota. Kirjailijatutuissani on muutamia, joiden Facebook-sivujen seuraaminen kertoo vastaavasta elämäntilanteesta. Tässä vaiheessa välillä ihmettelen, miten he ehtivät ja jaksavat ja sitten muistan, että selviäähän siitä, mutta kiirettä pitää.

Nyt on pitänyt kiirettä ilman niitä lapsia ja miestäkin. Koira tosin on, ja onneksi se on. Kävelen sen kanssa päivässä keskimäärin pikkuista vaille yhdeksän kilometriä.  Ilman sitä en varmasti niin tekisi. Jos unohdun kirjoittamaan liian pitkäksi aikaa, kuuluu vierestä matalalla äänellä ilmaistu huomautus. Fritin ääni on normaalisti korkea, mutta huomautukset se antaa aivan ihmismäisellä äänellä.

Tämän syksyn kaksi kirjaa ovat jo hyvässä vaiheessa. Ensi vuodelle on yksi aivan selvä, toinen sovittu ja kolmas apurahasta riippuvainen. Aloitan selkoistaa omaa tyttökirjasarjaani, mutta selkopainokset ovat niin pieniä, ettei sitä luultavasti tehdä, jos ei apurahaa tule. Tämä on kustantajan ja minun yhteinen etu. Jonkinlaista palkkaa työlleen olisi saatava, vaikka tuntipalkkaa ei kannatakaan kaskea. Samoin kustantajan on saatava menoilleen katetta. Aloitan silti työn, mutta tulos selviää vasta ensi vuoden puolella.

Selkokirjat ovat tärkeitä ja ovat tulleet koko ajan tärkeämmiksi. Muunkielisten suomenkielen opiskelijoiden määrä on kasvanut, lasten lukivaikeudet lisääntyneet ja ikääntyneetkin tarvitsevat helpotettua kieltä entistä enemmän. Ihan vain siksi, että heidän, vai pitääkö minun sanoa meidän, määrä kasvaa koko ajan. Alunperin selkokieli suunnattiin lähinnä kehitysvammaisille.

Olin pitkään selkokielityöryhmässä ja näin, miten valtava kehitys selkokirjojen kohdalla on tapahtunut. Niitä voi nykyisin huoletta lukea oikeastaan kuka vain. Hauska sattuma oli, että kun pyysin kustantajalta pari hyvää uutta kirjaa luettavakseni, lapsille suunnatun nimi on Käppänät. Oma Fritinihän on käppänä, eli kääpiösnautseri.

Heinola on osoittautunut melkoisen huimaksi kesäkaupungiksi. Koko ajan tapahtuu jotain. Talvi on varmaan aika toisenlainen, mutta saa se olla. Tänään oli kalamarkkinat, mutta sieltä löysin itselleni vain oksista punotun kukkasarven. Se on hauska parvekkeella. Juuri nyt huomasin ripustuskoukun parvekkeen katossa, joten sille näkyy olevan paikkakin valmiina. Entinen ripustusmahdollisuus on jo varattuna.



Miten voisinkaan olla pettynyt uuteen Heinolan kotiini, kun täällä rannassa on jopa oma tanssiva sateenkaari.


1 kommentti:

  1. Mikä hieno todistus on, olen torpey clare ja olen naimisissa, onnellinen avioliittoani, vasta kun aviomieheni alkoi kuunnella juoruja minusta, että en ole uskollinen avioliittolakeihimme, yritin saada hänet ymmärtämään, että he olivat juoruja ja valheita, mutta hän menetti rakkauden, luottamuksen ja luottamuksen meihin. Joten meistä tuli nagging parit, ja sitten täynnä avioeroa, myöhemmin erotimme. Vuosia avioeron jälkeen yritin elää normaalia elämää ilman häntä, mutta en pystynyt, joten aloin etsiä miten saada takaisin entinen aviomieheni, sitten minua piti BaBa ogbogo hieno ja erittäin henkinen mies, joka heitti rakkaus loitsu minulle ja sai EX palaamaan minulle 48 tunnin sisällä. Olen huolestunut, joten pudotan hänen sähköpostin tänne niille, joilla on parisuhteita ja avioliittoa koskevia ongelmia, jotta hän voi auttaa suurissa töissä. Sähköposti: greatbabaogbogotemple@gmail.com. Tai hänen whatsapp-numeronsa. + 447440557868Ota yhteyttä häneen, katso kuinka suuri ja voimakas hän on. Auttaa myös seuraavissa asioissa ...

    (1) Lopeta avioero.
    (2) Loppumattomuus.
    (3) Onnea Spell.
    (4) Avioliitto.
    (5) Päästä eroon henkisistä ongelmista.

    VastaaPoista