Sain ystävältä viestin, jossa hän kiitti tästä blogista. Vähän siinä nousi puna poskille, sillä aika paljon paremminkin tätä voisi hoitaa. Siispä yritän taas.
Ihan ensimmäiseksi kerron pikkuisen tästä ystävästäni. Hän on niitä harvinaisia ihmisiä, jotka ilahduttavat toista noin vain, ilman mitään syytä, täysin yllättäen. Väistämättä nousee silloin aina mieleeni ajatus: voi, kunpa itse muistaisin joskus tehdä samoin. Mutta omiin sähellyksiinihän minä tietysti yleensä keskityn niin, etten tee. Vaikka tosiasiassa niin kiire ei koskaan ole, ettenkö muka ehtisi.
Eilen olin Bonnier-talon tupaantuliaisissa, joissa ensimmäisen kerran kaikki Suomessa toimivat Bonnier-kustantamot juhlivat yhdessä. Ihmisiä oli tungokseen asti joka vaiheessa, kuumaakin tietysti, mutta varsin hilpeää. Ja aivan valtavasti tuttuja. Laskin kotona, että jos on pyörinyt kustantamojen juhlissa 38 vuoden ajan, ei se toisaalta ole ihme. Ja yksi uusi hyvin ilahduttava suunnitelmakin siellä syntyi, mutta siitä enemmän, kunhan juttu selkiintyy. Se tapahtuu kuitenkin jo pian, joten tässä nyt vain vähän ennakkovihjailuja ja jatkoa seuraa.
Toisissa blogeissa on viime aikoina keskusteltu blogien kuolemasta. En itse jaksa aivan heti uskoa, että tämä olisi kuin karppaus tai valkoviinidieetti tai mitä kaikki laihdutusohjelmia ja muita hurahduksia niitä on ollutkaan, joiden nimeen on vannottu vähän aikaa kiivaasti ja sitten vaihdettu toiseen. Facebook on lyhyen tekstin paikka ja Twitter vielä lyhyemmän. En usko niiden korvaavan blogeja. Sen sijaan on selvää, ettei kaikkia kiinnostaviakaan ehdi millään seurata säännöllisesti, mutta eihän kaikkea muutakaan kiinnostavaa ehdi tehdä. Mitä siitä murheita kantamaan.
Kävimme viime viikolla Jyväskylässä tarkistamassa tekeillä olevan aikuisten kirjani tapahtumapaikkoja. Vanha, rakas ja niin kaunis kaupunki ilahdutti taas. Siellä voisi totisesti käydä vähän useammin. Nyt vasta juolahti mieleeni, että suoritin siellä aikoinaan kesäyliopistossa epäorgaanisen kemian peruskurssin. Olenkohan niitä tietoja koskaan tarvinnut? Toisaalta kaikki sekin tieto piilee jossain aivojeni kätköissä. Olkoon siellä siis rauhassa edelleen.
Samaisen kesäyliopiston suomen tuntien opeille sen sijaan on ollut käyttöä. Ajattele muuten, jos kaikki lukemani kirjat pantaisiin peräkkäin, minne asti sekin jono mahtaisi tästä paikasta yltää. Tai sinun lukemasi siitä. Kohtaisivatko jonot toisensa jossain paikassa? Missä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti