Täyttynyt unelma

Olipa kerran nuori tyttö, joka tarttui kirjaan, luki sen ainakin pariin kertaan ja sai vaaliakseen unelman.

Kirja kertoi kaukaisesta maasta korkeiden vuorten keskellä ja sen köyhistä ihmisistä, joista 40 prosenttia on yhä paimentolaisia. Neljä viidesosaa heistä palvoo hartaasti Buddhaa ja tuohon aikaan vielä valtaisa määrä heistä eli luostareissa. Maan tärkein uskonnollinen johtaja Dalai-lama asui valtavassa Potalan palatsissa talvisin ja pienemmässä Norbulinkassa kesäisin. Potalan palatsiretkellä kavutaan 800 porrasta.

Maan nimi oli ja on Tiibet, ja sen pääkaupunki Lhasa on yli 3600 metrin korkeudessa. Sen tärkeimmät hengelliset johtajat Dala-lama ja Panchen-lama tosin joutuivat pakenemaan maasta ja asuvat nykyisin Intiassa. Mutta palatsit, temppelit ja luostarit ovat tallella, ja niitä kiertää jatkuva pyhiinvaeltajien virta.

Nuoresta tytöstä kehittyi nainen, jonka sisällä se sama nuori tyttö on kaiken aikaa elätellyt unelmaansa matkustaa joskus näkemään ja kokemaan Tiibettiä edes lyhyen turistiretken verran.

Matka on nyt tehty.

Matkustimme Pekingistä Lhasaan taivasjunalla, joka nousi yli viiden kilometrin korkeuteen. Kaksi yötä kuusilaverisessa ovettomassa hytissä, naiset ja miehet sekaisin, meni yllättävän helposti. Yläpetille kapuaminen ja sieltä laskeutuminen sujui ilman kommelluksia ja oli lopulta vain hyvä asia, sillä katonrajassa oli rauhallisinta yrittää nukkua. Vessojen ja pesupaikkojen siivottomuuteen olin yrittänyt rokottaa itseäni jo etukäteen, joten siitäkin selvittiin. Yksi 12 joukostamme oli hyvin kipeä, pari muuta jonkin verran vuoristotaudissa, mutta itse selvisin varmaan pelkkää innostuneisuuttani ilman minkäänlaisia vaivoja.

Hankaluudet unohtuivat mahtavia maisemia katsellessa. Ympärillä levisivät välillä jopa lumen peittämät niityt, joilla jakkilaumat laidunsivat. Joskus lumen, joskus pilvien peittämät vuoret kohosivat radan molemmin puolin ja siellä täällä pilkahteli tiibettiläisten outoa arkkitehtuuria. Vuoripuroja ja -jokia riitti, aution laakson yksinäinen paimen laumoineen sai miettimään. Jos me kirjailijat joskus valitamme työmme yksinäisyyttä, mitä paimen mahtaa omastaan ajatella. Onko hän sittenkin tyytyväisempi kuin me, vai onko tällainen ajatus pelkkää yksinkertaisen elämän romantisoimista? Oikeaa vastausta en tietenkään voi edes aavistaa.

Lhasassa korkeus tuntui vaikkapa niin, että hissittömän hotellimme neljänteen kerrokseen kiipeäminen oli tehtävä hitaasti ja aina välillä pysähdyttävä syvähengittämään. Maan kaikista kolkista tulleet pyhiinvaeltajat täyttivät kaupungin kadut ja kiersivät rukousmyllyjä pyöritellen yhtenäisinä jonoina pyhimpiä rakennuksia kuten Potalan palatsia ja Jokhangin temppeliä, jossa on maan tärkein Buddhan patsas. Se kasvaa hiljalleen joka vuosi. Näimme, miten se sai juuri päälleen uutta kultakerrosa. Seran luostarin puutarhassa taas munkkien väittelylytilaisuus oli melkoista teatteria.

Ihmiset näyttivät rauhallisilta ja katsoivat vakavina, kunnes heille hymyili. Silloin kasvoille aina syttyi valoisa hymy. Tosin joskus he saattoivat tuijottaa, osoitella kädellä, nauraa avoimesti ja ottaa kuvia meistä pitkänenistä. Sekään ei tuntunut ikävältä. He ehkä näkivät eurooppalaiset kasvot ensimmäistä kertaa, joten siitä kannatti ottaa kuva kotiväkeä ja naapureita varten. Pikkupoikien pitkistä housuista oli takasauma avattu. Hädän tullessa, poika kyykistyi kadulle ja teki siihen tarpeensa, ja siihen se myös jäi.

Tässä oli nyt vain pieni raapaisu siitä, mitä ehdimme nähdä ja kokea. Nuoren tytön unelma on täyttynyt, mutta nyt me yhdessä hänen kanssaan puhallamme siihen ja toivomme, että edes jossain näin lennätetty siemen osuisi hedelmälliseen maaperään ja alkaisi itää. Minä kiitän tyttöä hänen sinnikkyydestään enkä suinkaan päästä häntä livistämään. Eivät meidän kaikki unelmamme vielä tämän mukana täyttyneet, mutta tämä oli totisesti täyttymisen arvoinen!