maanantai 11. joulukuuta 2017

Mitä tää kannattaa

Ihan totta, ei kannata, jos laskee edes jotenkin yhteen tunteja, näkyvyyttä ja tuottoa. Siis tämä hurjasti taustatyötä vaativan historiallisen romaanin kirjoittaminen. Ei ainakaan, jos sen kustantaa pieni kustantamo, jolla ei ole varaa ilmoitteluun.

Silkkaa masokismiahan tämmöinen pohtiminen tietysti on. Kolme vuotta töitä, innostuminen, siis oikein kunnon innostuminen elämänvaiheisiin, jotka olivat poikkeuksellisen työteliäät ja saivat tuloksia aikaan, kirjan kirjoittaminen ja viilaaminen, punaposkinen palautteen odottaminen. Mitä siitä sanotaan?

En tiedä, olenko ehkä missannut jotain, mutta en ole nähnyt yhdenkään lehden kertovan kirjastani Hilja. Yksi maailman ensimmäisistä. Onneksi ovat blogit ja niiden paljon lukevat pitäjät. Ainakin Leena Lumi, Tuulevin lukublogi, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Sukututkijan loppuvuosi, Täällä toisen tähden alla ja Grafomania ovat kertoneet siitä sympaattisesti. Olen heille kiitollinen.

Ja onneksi ovat kirjastokorvaukset. Kirjastoissa kirjaa sentään on suht mukavasti, ja sitä myös luetaan. En usko tehneeni huonoa työtä, en tosin maailmankirjallisuuden tähteäkään. Mutta hurjan mielenkiintoisesta naisesta ja ajasta olen kertonut. Siitä, miten kolmemiljoonaisesta kansasta nousivat maailman ensimmäiset naiskansanedustajat.

Luulin asian kiinnostavan juuri naisiamme enemmänkin. Mutta jos ei tiedä kirjan olevan olemassakaan, miten siitä voi kiinnostua. Unhoon jäänyt aktivisti ei herätä kiinnostusta tuntemattomalla nimellään. Vaikka ansaitsisi kyllä.

Jahas, tuossa yksi kirjailija taas ruikuttaa. Kuka sitä pakottaa kirjoittamaan. - Ei pakota ei. Ja voi kai tätä ruikutukseksikin sanoa, mutta pikemminkin tämä on toiasioiden listaamista. En ole marttyyrityyppi ja itse tosiaan olen työni valinnut. Kaiken lisäksi jatkan. Ensi vuonna tulee kaksi kirjaa lapsille, seuraavaksi olen tekemässä nuorille ja aikuisille. Katsotaan, miten niiden kanssa käy.




Tämmöisten toivossa: Iloista joulunalus-aikaa!