perjantai 20. lokakuuta 2017

Luin HBL:ää ja taas harmittaa

Ei suinkaan HBL, sille annan täydet pisteet. Edessäni on avattuna viime sunnuntain, 15.10. lehden ensimmäinen aukeama. Siinä katseen vangitsee Mauri Kunnaksen kirjan suuri kuva, jossa on Kustaa III kaikessa komeudessaan. Siis haloo: lastenkirjan kuva.

Entä seuraava aukeama: Tarina Mauri Kunnaksesta ja Koiramäen Suomen historiasta. Ja taas haloo: lastenkirjasta, koko lehden seuraava aukeama.

Milloinkahan olen viimeksi nähnyt jossain muussa suomalaisessa päivälehdessä moista. Jos sinä olet, kerro!

Eikä toisin ole Ruotsissakaan. Lasten ja nuorten lukeminen otetaan siellä nykyisin jo vakavasti. Olisiko syynä se, että Ruotsissa herättiin jo vuosia sitten huomaamaan, miten nuorten lukeminen ja lukutaito olivat heikentyneet? Ei tiedetty perheissä, ei kouluissa, ei liioin kirjastoissa, miten tärkeää on, mitä kirjoja ilmestyy, mitä niistä voi suositella kullekin ikäluokalle. - Meillähän ilmestyy lasten- ja nuortenkirjoa vielä paljon, varmasti aivan jokaiselle jokin.

Suomessa on nyt muutama vuosi elvistelty Pisa-tutkimuksen hyvillä tuloksilla, jotka ovat kuitenkin rapistumassa hyvää vauhtia. Täytyykö tosiaan mennä pohjalle, ennen kuin herätään? Täytyykö kielemme "uudistua" täysin vieraan kielen sanoilla, ennen kuin asia otetaan vakavasti. Sillä niin se vain on, että oma kulttuuri lähtee omasta kielestä, perinteestä ja historiasta. Omasta kielestä, perinteestä ja historiasta!

Mietin usein taistolaisia. Pikkusiskoni kuului joukkoon, ja miten elävää ja väkevää siellä oli nimenomaan kulttuuri. Noista vuosista muistetaan erityisesti vahvoja lauluja, runoja, näytelmiä,  kirjoja. Niillä saatiin nuoret mukaan ja vannomaan taistolaisuuden nimeen.

Siis ihan totta, harmittaa, suorastaan suututtaa. Emmekö me enää osaa kertoa kulttuuritoimittajille sanomaamme oikein? Juuri he toimivat kielemme ja lastenkulttuurimme portinvartijoina. - Huhuu, herätys! Olette ihan oikeasti hurjan tärkeitä tyyppejä! Mutta jos ette nosta esiin lastenkulttuuria, ei kohta ole aikuisiakaan, jotka piittaisivat kielestä lukemisesta ja omasta kulttuuristamme tuon taivaallista.

Minun mielestäni tilanne on tämä. Väittäkää vastaan, jos teillä on parempia komeuksia ja näkemyksiä!

lauantai 14. lokakuuta 2017

Turku, Kuopio, sadetta



Tämä syksy ei ole ollut parasta mahdollista matkusteluaikaa, vaikka eipä tuota ollut suuri osa kesästäkään. Onneksi bussilla ja junalla pääsee, sillä sateessa ei ole kiva ajella pitkiä matkoja. Tai oikeastaan, pitkiä matkoja ei ole kiva ajella yksin kauniillakaan säällä. Turkuun vielä menisi, mutta Kuopio edestakaisin kahdessa päivässä olisi jo liikaa.

Turun kirjamessuilla lauantaina tuntui, ettei niin paljon kävijöitä ole ollut milloinkaan ennen. Kokonaiskävijämäärä ei kuitenkaan ylittänyt viimevuotista. Ilmeisesti ihmiset vain osuivat lauantaille, niinpä Hiljasta keskustelemistamme kuulemassa oli ihan mukavasti joukkoa. Haastattelijana oli Robustoksen Heikki Savola ja kuvan on ottanut Kirsti Kuronen.

Turussa puhuin siis valmiista työstä, Kuopiossa olin jo seuraavan aiheen parissa. Matka olikin varsin antoisa. Tapasin tietäviä ihmisiä ja sain ajattelemisen aiheita.

Jostain kumman syystä mielikuvani Kuopiosta olivat varsin vähäiset, vaikka veljeni perheineen asui siellä monta vuotta ja vierailin heidän luonaan usein. Hiihtomatkoilla saatoimme yöpyä Kuopiossa tai ainakin käydä Puijolla kävelemässä sen jälkeenkin.

Erityisesti ihastuin nyt keskellä kaupunkia helposti tavoitettavan Korttelimuseon vanhaan miljööseen ja torin komeaan jugend-kauppahalliin. Eikä se hassumpi kaupunki ole muutenkaan. Palaan varmaan vielä pariinkiin kertaan.

Henkilön Outi Pakkanen kuva.Turun ja Kuopion väliin mahtui kirjailijaliiton 120-vuotisjuhla. Paljon tuttuja tietenkin ja hyviä puheita. Todisteeksi liitän Outi Pakkasen ottaman kuvan oikein maljan kera. Se on juuri sopivasti hieman pehmennetty, niin kuin varttuneempien filmitähtienkin kuville aina tehtiin vanhaan hyvään aikaan. Nykyisin kamerat ovat harmillisen tarkkoja.

Syksy on siis lähtenyt mukavan napakasti käyntiin. Lukemista vain on taas niin paljon, että huolestuttaa selkäni vuoksi. Jos jollakulla on käyttämätön kuntopyörä, johon voi liittää telineen kirjaa tai lukulaitetta varten, olisin vallan kiinnostunut. Koira onneksi toimii henkilökohtaisena piiskurina, mutta hyvä olisi pieni liikuntatuokio myös työtä tehdessä.

Värejä, värejä, luonto hehkuvaisena. Nauttikaamme!



torstai 5. lokakuuta 2017

Hilja heräelee

Hilja. Yksi maailman ensimmäisistä ilmestyi toukokuun lopulla ja nyt olen aloittanut siitä puhumisen siellä ja vähän täälläkin. Onneksi, sillä täydellinen hiljaisuus kirjan ympärillä on sekin kertaalleen tuttua, ja sitä tietysti aina pelkää.

Turun kirjamessut alkavat huomenna. Olen siellä esiintymässä lauantaina 7.10.

Hiljasta minua haastattelee Jouni Lehtinen Kallas-lavalla klo 14.20-14.40

Suomen nuorisokirjailijoiden osastolla A 17 olen 15.45 Liisa Lauerman kanssa. Otsikkomme on
Tutkivia ääniä. Puhumme siis kirjojen taustatyöstä.

Sillä sehän se on taas alkanut seuraavaa varten. Lukemista on  ihan mahdottomasti, ja suurin ongelma on aina löytää kaikkien virallisten tietojen ja epävirallisten luulojen takaa elävä ihminen omissa ympyröissään.

Joudun taas myös pähkäilemään oikein perusteellisesti sitä, miten asian esitän. Kun suurin osa aineistoa on vanhaa ja kieli sen mukaista, miten kirjoittaa niin, että nykyihmien jaksaa sitä lukea, mutta pääsee myös mahdollisimman oikeanlaiseen tunnelmaan. Siinä minulla on taas pohtimista pitkäksi aikaa. Yleensä aloitan jossain vaiheessa jo kirjoittamisen, mutta melkoisella varmuudella kieli ja tyyli muuttuvat matkan varrella melkoisesti. Se taitaa olla myös kirjoittamisen viehätys. Etsiä ja etsiä ja toivoa löytävänsä.

Seuraavaksi puhun Hiljasta 18.10. klo 18 alkaen Järvenpään kirjaston Tyyni Tuulio -salissa

Tulkaa kuulemaan, kyselemään, juttelemaan ja moikkaamaan. Elän toivossa.