keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Taas mennään

Voi että! Nyt olen taas niin innoissani, että pakkohan tätä on vähän muillekin jakaa. Edellinen käsikirjoitus lepäilee nyt hetken ja elelee omaa elämäänsä vielä vailla varmaa kotia. Se ei kuitenkaan huoleta, sillä kuten kai olen ennenkin sanonut, olen toivoton optimisti. Sen sijaan uusi idea rynni taas niin vauhdilla kimppuuni, että sen mukaan on kiidettävä.

Törmäsin - näinhän nämä aina menevät - muussa yhteydessä henkilöön, josta olen jo aiemmin ollut lievästi kiinnostunut. Kun kyselin taustatietoja varten hänestä löytyvää materiaalia, selvisi, että juuri vähän aikaa sitten on saatu uutta ja juuri sellaista aineistoa, jota kaipaan.Tämän voi hilpeästi nähdä Kohtalottaren sormena, sillä nämä sormet ovat lähes aina ennenkin olleet tökkimässä minua eteen päin.

Sen lisäksi sekin on jo selvinnyt, että ilmeisesti jo minua varten ennalta valitun tulevan sankarittareni vaiheet liippaavat jopa kahdelta suunnalta henkilöitä, jotka jo tunnen. Eipä kun kolmelta, huomasin juuri. Mitä tässä siis enää räpistelemään.

Hauskinta näissä innostumisissa on aina se, että yht'äkkiä huomaa, miten jokin aihe vain päättäväisesti tunkee ajatuksiin. Onko siis tosiaan niin, että minä en niitä valitse, vaan ne valitsevat minut. Siltä se useimmiten ainakin on tuntunut. Ja tuntuu taas.

Olenkin tästä jo lähdössä kiireesti arkistoon. Kiireesti tosiaan, aivan kuin arkistomateriaali katoaisi jonnekin, jos en käy sen kimppuun heti. Ei, katoamista en pelkää, vaan minua ajaa uteliaisuus. Mitä kaikkea mahdan löytää? Siitä myöhemmin, nyt vain menoksi!

torstai 13. helmikuuta 2014

Vanhat rakkaudet

Olen mukana kivassa kirjahankkeessa, jonka merkeissä olen palannut vanhan kirjallisen tuttavani seuraan. Näin pitäisi tehdä useammin. Kaikki oman kirjaston kirjat olisi luettava muutamien kymmenien vuosien jälkeen uudestaan. Kirjahyllyjen järjestyksen ei siis pitäisikään noudattaa mitään aakkos- tai aihejärjestelmää, vaan kirjat olisi pantava riviin ostojärjestyksessä. Ja sitten vain lukemaan niitä vanhimmasta päästä uudelleen.

Ei tarvitse lukea kuin muutama rivi, että muistaa kirjan noin suunnilleen. Mutta miten sen nyt kokee, voi olla aika erilaista kuin edellisestä tai edellisistä lukekemisista säilynyt käsitys kirjasta. Kirja ei tietenkään ole muuttunut miksikään, mutta itse on sitäkin enemmän. Olen oikein innostunut tästä projektista ja iloinen siitä, että minut kutsuttiin mukaan. Tämän innoittamana taidan tosiaan alkaa lukea muitakin rakkaita kirjojani uudelleen.

Yhdessä muuttovaiheessa jouduin luopumaan aika isosta osasta kirjoja. Yritin silloin tehdä sen periaatteella "Tuota en välitä enää lukea, siispä menköön". Paljon parempi tapa toimia olisi tosiaan ensin lukea kirja ja vasta sen jälkeen tehdä päätös siitä luopumisesta. Jo ylipursuviin hyllyihini ei mahdu määrättömästi kirjoja, varsinkin kun hyllyjä ei mahdu enää lisää. Suuri osa seinistämme on taulujen peitossa, sillä nekin ovat elämälle välttämättömiä. Ei kuitenkaan mene yhtäkään kuukautta, etten hanki ainakin yhtä uutta kirjaa, joten kohta on taas pakollisen karsinnan aika.

Tämän nyt lukemani kirjan jouduin tosin hankkimaan antikvariaatista. Minulla on paha tapa suositella ja lainata kirjoja ystäville, ja kuten arvata saattaa, aika moni niistä on jäänyt sille tielleen. Amerikassa asuva sisareni oli yhtenä kesänä lainannut luettavakseen neljä kirjaa sukulaisperheestä. Kun katselimme niitä täällä meillä, kolmesta löytyi omistajan kohdalta oma nimeni, tosin vähän yli sutattuna. Että näinkin kirjoista voi päästä helposti eroon, vaikka ei välttämättä tahtoisikaan.

Kaiken lukemisen lomassa olen ehtinyt jopa kerran hiihtämään, ennen kuin lumi taas muuttui vedeksi. Onneksi viikon hiihtoloma on varattu vähän pohjoisemmas, joten eiköhän se vielä muutamaan kertaan onnistu tänäkin melkein olemattomana talvena.