tiistai 15. elokuuta 2017

Vapaus

Niin paljon kuin kirjoittamisesta pidänkin,  monen työteliään kuukauden jälkeen koittanut vapaus tuntuu melkoisen mukavalta. Olen ehtinyt lukea toisten tekstejä, mihin kirjoittamiskiireessä en edes uskalla ryhtyä. Olen sienestänyt liki sekopäisenä tästä äkillisestä runsaudesta ja jopa katsellut muutamia suosikkisarjojani Areenasta. "Kat hattumpaa, ei hattumpaa." kuten Paloheimon runon teksti vakuuttaa. Tosin se jatkuu: "Titä jellonakt minäkin entin luulin". Jellonia ei sentään ole ollut näköpiirissä.

Sen sijaan jalohaikara on ollut täällä Mäntyharjun "lauhkeassa tai trooppisessa" ilmastossa uusi tuttavuus. Harmaa- ja kaulushaikarat ovat vanhoja tuttuja, mutta nyt tyylikäs jalohaikara ilmestyi maisemaamme. Kaunis on hän.

Voi sanoa, että oli jo korkea aika myös päästä tekemään normaalisti kevättöihin kuuluvaa mökkitontin siistimistä. Sitä tein tänään. Eilen koettelin kuntoani Repoveden ihanan luonnonsuojelualueen mäkisessä maastossa ja totesin sen pahasti rapautuneen kaiken koneella istumisen seurauksena. On syytä ottaa keuhkojeni hapenottokyky vakavasti, etten rapaudu lopullisesti.

Luonto on ollut jälleen kerran armollinen. Lämmintä ja aurinkoista vihdoin nyt, kun ehdin siitä nauttimaan. Myrskykin meni ohi tavallisena räväkkänä ukkosena aiheuttamatta mitään vahinkoa. Meillä on täällä tosin suotuisa mikroilmasto, sillä toisella suunnalla on Salpausselän jatke ja toisella pitkä järvi, joten ukkoset eivät yleensä vaivaudu päällemme.

Vakaviakin asioita olen ehtinyt pohtimaan. Olen surrut sitä, miten ainakin televisio ymmärtää satavuotiaan itsenäisyytemme korostamisen jatkuvaksi sarjaksi sotatapahtumien kertaamista. Eikö paljon paljon paljon tärkeämpää olisi kertoa rauhanomaisista saavutuksista, miten niihin on päästy, keitä voimme kiittää niistä monista hyvistä asioista, jotka olemme saaneet ja saavuttaneet. En halua mitätöidä sodissa tappamaan pakotettujen miesten kärismyksiä, mutta en liioin halua sodista ja tappamisesta yhä vain, itsenäisyyspäivästä toiseen, vuodesta toiseen puhuttavan ihannoiden, juhlittavan aseita esittämällä ja kalistelemalla. Ihailen mieluummin rauhan tekoja. Mutta milloin niistä puhutaan ja milloin kerrotaan niiden sankareista? Nyt olisi oikea aika.



sunnuntai 6. elokuuta 2017

Mökkihommia

Kun aloittaa alkukesäisin yleensä hoidettavat hommat elokuun puolella, vetää vähän kiireeksi. Eivätkä usein ropsahtelevat sadekuurot juuri asiaa auta. Kaiken lisäksi nettiyhteys oli pitkään vain uudessa kännykässä eikä sen jakaminen läppäriin meinannut onnistua viisaammiltakaan. Lopulta ongelma sentään ratkesi. Nyt toimii.

Tosin juuri tällä hetkellä olen taas kaupungissa käymässä. Täälläkin on yhtä ja toista sellaista, jota mökiltä käsin ei voi hoitaa. Parin päivän päästä sinne takaisin.

Täällä hoidettaviin asioihin kuuluu Sirkan taitto, jonka pitäisi tulla huomenna. Kunnon tulostin on vain täällä. En osaa oikolukea kunnolla kuin paperilta, tai näköjään en ihan kunnolla siltäkään, jos kerran läpi pääsee niin harmillisia kirjoitusvirheitä kuin se yksi ikävästi puutteellinen luku Hiljassa on. Onneksi sentään on jo ollut sitä ennen oikein.

Luonnon  omaa kalliotekniikkaa Turunvuorella, Mäntyharjulla
Mökillä onkin sitten mietittävä ihan muuta. Miten saan maastosta liiterin kulmille aikamoisen määrän koivujen pätkiä, jotka ovat harmillisen painavia. Miten ehdin ja jaksan kerätä kaikki kantarellit, joita nousee suorastaan hurjaa vauhtia. Ahomansikoitakin on poikkeuksellisen paljon. Ja muuten täällä kaupungissakin sisäpihan viinirypäleeseen on tulossa kaikkien aikojen rypälemäärä. Jos vain ehtivät kypsyä syksyllä. Ei tämä hidas kesä siis kaikella tavalla huono ole. Luonto kukoistaa.

Harri Tarkan kuvittama lastenkirjakin lähti muutamalle kustantamolle. Saapa nähdä, kuka sen julkaisee. Kuvat ja värimaailma ovat kyllä tosi kivoja, joten en ole oikeastaan huolissani sen suhteen. Nyt tekeekin mieli taas tehdä ainakin lapsille lisääkin. Mietin nuorillekin, mutta tämä mietintä on vasta myssyasteella.

Eipä siis muuta kuin sieni- ym-nautintoja itse kullekin!

torstai 27. heinäkuuta 2017

Täällä taas

Niin tässä kävi, että en oppinut sinuiksi Worpressin kanssa. Se päivitteli itse itseään aina hankalampaan suuntaan. Lopulta en löytänyt enää edes kävijämäärää. Yleensä vika on käyttäjässä, enkä väitä vastaan. Mutta tämä käyttäjä löytää kuitenkin asiat paremmin täältä.

Bloggerin väreistä en kuitenkaan pidä. Ne ovat yksinkertaisestiliian sameita silmilleni. Yitän jossain vaiheessa keksiä, miten niitä muuttelisin. Jos niitä nyt yleensä pystyy kirkastamaan.

Taitaa olla jo kuukausi viimeisestä blogitekstistäni. Oli niin kiire käsikirjoituksen kanssa, että muuhun pieni aivokapasiteettini ei riittänyt. Sen jälkeen taas on ollut kiire mökin ja kodin rästiin jääneillä hommilla. Mutta nyt elämä alkaa olla taas normaalijärjestyksessä ja aurinkokin paistaa. Sen porotukselta on hyvä välllä istahtaa tänne koneen ääreen.

Hilja, yksi maailman ensimmäisistä ilmestyi noin kuukausi sitten ja Sirkan tarina: Elämäni ensimmäiset 90 vuotta on tarkastuksia vaille valmis minun osaltani, julkistustilaisuus 8.9. Seuraavaksi kokoan Hiljasta puheversion, sillä ensimmäinen esiintyminen on 2.9. Työväen kirjallisuuspäivillä. Esiinnyn riemukseni Tampereen työväentalon salissa, missä Hiljakin on puhunut monet kerrat. Siinä on jotain aika lailla selkäpiitä kutkuttavaa tuntua.

Tässä linkki Tuija Takalan blogiin Hiljasta: https://tuijata.wordpress.com/2017/07/22/raili-mikkanen-hilja/

Huomaan ikkunasta katsoessani, että pieni Petteri-omenapuuni on röyhähtänyt kasvuun, mutta yhtä ainoaa omenaa siinä ei ole. Voin siis saksia rauhassa, sillä en halua sen pimentävän maisemaani. Viinirypäle takapihalla on sen sijaan kasvattelemassa suurempaa rypälemäärää kuin koskaan. Sopiiko näin viileä kesä yllättäen viinirypäleelle, jota olen tottunut pitämään lämpimän kasvina? Tämä on tosin kylmää sietävä lajike, kasvanut pihamme heikossa maassa jo ainakin kymmenen vuotta, eikä sitä ole suojattu talvisin mitenkään. Taidanpa tarjota sille aimo tujauksen hevosen lantaa, hajuttomaksi jollain konstilla muunnettua, mutta ilmeisen hyvää kasveille. Petterille vähän motkotan.





Tässä Putinin laivaristeilyn innoittamana kuva Viola-laivasta, joka liikennöi viime vuosisadan alussa mm. väliä Helsinki-Tallinna. Ei olisi hullumpi sille välille nytkään.

Nautitaan kesästä, kun se nyt vihdoin suvaitsi saapua!