torstai 29. syyskuuta 2011

Kirjailija on aikataulutettu otus

Nyt on aikataulut selvillä kolmen seuraavan kirjan kohdalta. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, kaksi tulee tammikuussa, Histamiinin luolaseikkailu ja aikuisille kirjoitettu Laulu punaisesta huoneesta. Seuraava lasten ja nuorten tietokirja on vuorossa kesäkuussa. Juuri tällä hetkellä näyttää siltä, että aikataulut menevät vallan soveliaasti, liian kiirettä ei tule. Ja jos totta puhutaan, sovittuja aikatauluja on syytä noudattaa, vaikka tulisikin.

MUTTA ainahan voi sattua jotain ja selvillä vesillä ollaan vasta, kun kirja on valmis painettu kirja. Siihen mennessä se on kirjailijan kannalta miettimistä ja pohtimista, koneen naputusta ja muutamia keskusteluja kustannustoimittajan kanssa. Hirveätä jännitystä se myös on siinä vaiheessa, kun se on suht valmiiksi kirjoitettu, mutta kukaan ei ole sitä vielä lukenut. Ja suunnatonta helpotusta, kun siitä saa positiivisen lausunnon. Tammikuussa ilmestyvät ovat siis sellaiset jo saaneet, Histamiini on jopa oikolukua vaille valmis. Kesäkuista vasta aloittelen. Rakennetta olen jo miettinyt pitkälle, taustatyöt aloittanut, mutta on siinä varmasti vielä monta mutkaakin matkassa.

Viikonvaihteessa on Turun kirjamessut. Lauantaina luen Suomen lasten linnakirjaa Suomen nuorisokirjailijoiden osastolla klo 15.45.
Kello 16.30 keskustelemme Kari Levolan kanssa Juhani Ahon merkityksestä nykylukijalle Suomen kirjailijaliiton ohjelmakokonaisuudessa Fiore-lavalla. Sekin on vaatinut taustatyötä, mutta onneksi Ahon kirjat tosiaan antavat myös tämän päivän ihmiselle. Jännä mies tuo maamme ensimmäinen ammattikirjailija.
Sunnuntaina on vuorossa 11.30 seminaaritilassa Lentävä matto- kulttuurien kohtaamisia suomalaisissa lasten- ja nuortenkirjoissa. Terhi Rannela vetää ja me Marika Laijärven ja Marja-Leena Tiaisen kanssa puhumme kirjoistamme ja siitä miksi olemme ne kirjoittaneet juuri tästä aiheesta.

Turusta onkin ajettava ylinopeuksia vältellen viemään koiraa Vesilahdelle synnyinkotinsa hoiviin kolmeksi viikoksi. Sieltä taas kiireellä kotiin ja lentokentälle. Kiertelemme kuuden porukalla katsomassa toisenlaisia maailmoita tuon kolmen viikon ajan. Onneksi jälkikasvua on sen verran, että koti on luotettavissa käsissä sen ajan.

Virolaisen Hasso Krullin runoeepoksesta Meter ja Demeter (suomennos Anu Laitilan) olen täällä ennenkin puhunut. Mutta kun palaan siihen aina uudestaan, puhun siitä taas. Demeter kertoo siinä meillä kaikilla olevan neljä sielua: elämänsielu, paikansielu, vapaa sielu ja nimisielu. Demeter antaa niille monia, myös arvoituksellisia tehtäviä. Minä kuitenkin suoristelen niitä huolettomasti mielessäni. Uskon sielujen eri ihmisillä olevan hyvin eri vahvuisia. Itse kuvittelen olevani niitä, joita pitkälti hallitsee vapaa sielu. Vapaa sielu on vapaampi kuin tuuli, hänen tiensä/ovat vaaralliset Silti se tuntuu vaikka sitten pakkokuljettavan mukanaan meitä valittujaan. Jos ei sen vapaiden tuulten mukaan välillä pääse, tukehtuu.

Taitaa siis käydä niin, että en kirjoita tähän blogiini ainakaan kolmeen viikkoon. Jos en nyt sitten jossain osu tietokoneen äärelle vimmainen kirjoitushalu näpeissäni. Mutta sen jälkeen palatkaa, älkää sentään unohtako kokonaan. Ja iloista värikästä lokakuuta jokaikiselle lukijalleni! Joita kirjautuneena tosin on varsin vähän - kiitos teille, jotka olette - mutta lukijoina sentään huomattavasti enemmän.

torstai 22. syyskuuta 2011

On muka kiireistä

Noo, ni! Nyt alkaa kostautua pitkä lämmin kesä. Ja laiskottelu. Väitän melkein, etten ole ikinä laiskotellut noin pitkää aikaa yhteen menoon. Velttoja tiedon hakuja tulevaa kirjaa varten ei lasketa.

Laiskottelun väistämätön seuraus on kimppuun käyvä kiire. Sitäkö olen hakenut? Enkö edes tähän ikään mennessä ole tutustunut kunnolla syyn ja seurauksen -lakiin? Jos on luvannut tehdä sitä tätä ja tuota siihen ja siihen mennessä, jossain vaiheessa ne on tehtävä. Haluan kaiken lisäksi tehdä asiat ajoissa ja ainakin määräpäivään mennessä. Lehden toimitussihteerinä sain vuosikausia kuunnella vuolaita selostuksia siitä, miksi juttu ei olekaan valmiina vaikka piti. Aina joskus teki mieli keskeyttää ja sanoa, että kirjoittaisit nyt tämänkin ajan.Joskus taas teki mieli antaa aplodit.

Olen herännyt hämmästyneenä huomaamaan, että Turun kirjamessut ovat jo reilun viikon päästä. Siellä keskustelen kirjailijaliiton ohjelmassa lauantaina Fiore-lavalla klo 16.30 Kari Levolan kanssa Juhani Ahon merkityksestä tämän päivän ihmiselle. Olen tietysti pohtinut asiaa jo hartaasti, mutta on siinä vieläkin ihmettelemistä. Jutun hyvä puoli on, että olen pitkästä aikaa lukenut Ahon tekstejä. Hyviä ovat, edelleen! Jos sinulla on ajatuksia aiheesta, otan niitä auliisti vastaan.
Turussa olen myös mukana sunnuntaina nuorisokirjailijoiden seminaarissa Lentävä matto klo 11.30 seminaaritilassa.

Turun jälkeen on heti matka, joka kestää kolmisen viikkoa ja sen jälkeen ollaankin jo Helsingin kirjamessuviikolla. Helsingissä esiinnyn useita kertoja, mutta siitä ehdin myöhemminkin.

Tässä lomassa pitää hakea tietoa, tehdä haastatteluja ja kirjoittaa tehokkaasti lasten ja nuorten tietokirjaa. Aikuisten kirjanikin vaatii vielä jotain, vaikka en vielä tarkalleen tiedä, mitä. Ja seuraavat kirja-aiheet naputtelevat pääkopassa, onneksi vielä taka-alalla.

Laiska töitään luettelee, sanoi äitini ennen muinoin. Myönnän. Kesänsä laiskotelleen on pakko luetteloida niitä, ettei jotain tärkeää jää tekemättä. Perheen, vaikkakin pienen, -äidilläkin on lisäksi päivittäiset pakolliset rutiininsa. Yöllä haluan nukkua, muuten ei tule mitään.

Ai niin, eikö tämä blogin pitäminen vie aikaa. Vie se, siksi kirjoitankin vain noin kerran viikossa. Siispä siihen asti, kirjoittamisiin!

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Myrskyisiä kirjaimia

Olen aina rak.. - no, hyvä on, ei liian suuria sanoja - pitänyt myrskystä. Tunnen itseni iloiseksi ja hurjaksi kun oikein tuulee ja puut ravistelevat itseään sinne tänne, taipuvat ja vallankin jos olen niiden alla, näyttävät katkeavan tuossa tuokiossa. Myös linnut lentävät paljon nopeammin, aivan kuin ne olisivat päättäneet lähteä hurjastelemaan myrskyn varjolla.

Jossain vaiheessa joku käski miettiä, mitä kaikkea tuhoa myrsky saa aikaan. Onko siitä muka syytä iloita? Moisesta ilosta pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa. Vähän aikaa taisin niin tehdäkin, kunnes luin Tove Janssonin Kesäkirjan. Siinä kirjan päähenkilö, pikkuinen Sophia, erehtyy pitkästyneisyyttään rukoilemaan myrskyä. Ja se tulee, kaikkien aikojen myrsky. Tarvitaan vanhan viisaan isoäidin valkoinen valhe pelastamaan Sophia suuren riemun jälkeiseltä huonolta omaltatunnolta. Lukija saa vapauttavan vakuutuksen siitä, että myrskyt tulevat ja menevät täysin meidän toiveistamme, peloistamme ja pitämisistämme välittämättä. Jollain lailla myrsky mielestäni puhdistaa sekä luontoa että mieltä. Ainakin minun.

Olen ollut kaksi kertaa purjeveneessä myrskyävällä merellä. Ensimmäinen tapahtui lähes vastahankitun veneen kanssa ja mukana oli 13-vuotias poikani. Pelkäsin niin, että henki tuskin kulki. Onneksi sentään pystyin toimimaan. Toinen myrsky oli samanvahvuinen kuin Estonian upottanut, mittarilukemat saimme tosin vasta jälkikäteen. Moitin itseäni, sillä oli minun syyni, että siihen jouduttiin, mutta en pelännyt. Vanha totuushan on: Viisas purjehtija ei koskaan joudu sellaiseen pahaan tilanteeseen, mistä kokenut selviytyy. Meren voima on valtava, sen kanssa ei kannata leikkiä. Sen tiedän hyvin, ja siellä silti oltiin.

Asuin yhdessä vaiheessa Sveitsissä. Laakson jokaisella reunalla kohosivat vuoret ja joka ikinen ilta ainakin heinäkuun ajan oli mahtava ukonilma, joka sai kallioista lisävoimaa paukkeelleen. Alkuun pelkäsin, sitten opin nauttimaan näytelmästä. Salamakin osuu niin harvoin ihmiseen, että sitä on turha odotella kohtalokseen.

Mitä tekemistä tällä kaikella sitten on kirjailijan työni kanssa, miksi siitä pitää puhua? Koska minusta tuntuu aina tosiaan siltä, että myrsky ravistelee ohimennen minuakin, panee ajatuksia uuteen järjestykseen ja antaa puhtia työntekoon. Niin nytkin selvästi tapahtui, vaikka myrsky oli aika kesy täällä vajaan puolentoista kilometrin päässä merestä. Silti se toi mukanaan syksyn ja tarmon. Siispä laulain työtäin teen!

Entä sinä? Onko syksy sinulle työn, sadonkorjuun vai molempien aikaa?

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Kirjailija vierailee ja ihmettelee

Työvire on taas löytynyt. Tekeillä oleva hurjan innostava tietokirja antaa tilaisuuden tutustua uteliaana uusiin asioihin ja minulle jokseenkin tuntemattoman alan ihmisten ajatuksiin. Olen lukenut jo monta tämän aihealueen aikuisille suunnattua kirjaa, mutta lapsille joudun miettimään asioita toiselta kannalta. Tässä tulee onneksi avuksi se, että olen itsekin ollut lapsi. Voin jossain määrin ammentaa omista vahvasti muistiin jääneistä kokemuksistani, jotka antavat vielä lisäintoa näihin tutustumisretkiin. Vanhasta sanonnasta: Kun innostut, niin onnistut, puolet on jo totta.

Viimeksi kerroin meneväni Katri Vala -iltaan ja Renkomäkeen kirjailijavierailulle. Kumpikin on nyt takana. Itäkeskuksen kirjaston Vala-illassa oli tuvantäydeltä väkeä. Aika hiljaista ja kyselemätöntä, mutta hyvin tarkkaavaista. Hyvä ilta!

Renkomäestä taas löytyivät ne ihanat kirjastoihmiset, Silja erityisesti. Ilmeni, että olimme jo tavanneetkin vuosia sitten yhdessä koulutustilaisuudessa. Heidän tapaamisestaan jäi hyvä mieli.

Mutta löytyi sieltä myös kaksi aivan erilaista opettajien tapaa suhtautua kirjailijavierailuun.

Toisen ryhmän lapset olivat tutustuneet kirjaan etukäteen ja tekivät paljon kysymyksiä. Heitä ohjasi opettaja, joka oli lukenut kirjaa ääneen lapsille ja heijastanut kuvia tarinan tueksi.

Toisessa ryhmässä kirjaan ei ollut tutustunut kuin pari lasta, opettajat nyt eivät ainakaan. Lapset olivat sentään kiinnostuneita, mutta olisivat varmasti saaneet vierailusta enemmän, jos olisivat jo vähän varautuneet siihen.

Kirjoista kiinnostunut opettaja innostaa myös lapset. Jos opettaja taas viestittää omalla suhtautumisellaan päinvastaista, se näkyy. Minua hämmästyttää tämä jälkimmäinen suhtautuminen, koska juuri opettajien etujen mukaistahan olisi, että lapset innostuisivat lukemisesta. Mitä tottuneempi lapsi on lukemaan, sen helpompaa hänelle on myös läksyjen luku. Ja kyllä vain lukemisessakin harjoitus tekee mestarin. Kaiken lisäksi lukeminen on aivojumppaa, joka ei tee pahaa yhdellekään meistä.

Ensi lauantaina olen puolen päivän aikaa täällä Vuosaaren Columbuksen Suomalaisessa kirjakaupassa haastateltavana. Saa nähdä, saammeko siellä pysäytettyä edes pari kuuntelijaa hyllyjen väliin. Nämä kirjakauppatilaisuudet ovat aina yhtä suuri arvoitus, mutta viime kerralla täälläkin oli väkeä mukavasti. Pitäkää peukkuja!

Vierailut ovat sittenkin sivujuoni tässä työssä, kirjan ohella tosin se näkyvä osuus työtämme. Tietojen kaivaminen ja hiljainen puurtaminen sitä varsinaista työtä kuitenkin on. Siispä ei muuta kuin jatkamaan.