tiistai 26. maaliskuuta 2013

Opet ja lukeminen

Olipa ihana aamupäivä! Huoneellinen helsinkiläisiä opettajia, joista jokaikinen rakasti kirjoja. Jos joskus kouluvierailuilla on tuntunut, että täällä on tasan yksi kirjoista kiinnostunut opettaja, tämänpäiväinen nollasi ne tunteet taas pitkäksi aikaa. Onhan meitä vaikka kuinka monia. Siis kirjoista kiinnostuneita, lukemista rakastavia (opettajiin en kuulu), ja se vaan on niiiin ihanaa!

Lapsesta tulee lukeva ihminen parhaiten esimerkin kautta. Jos esimerkkiä ei anna oma perhe, sen voi toki saada koulussakin. Tätä ennen olin vain kuullut jokaisen päivän pienellä lukutuokiolla aloittavasta ala-asteen opettajasta, nyt näin omin silmin, tapasin sellaisen. Heitä on. Haluaisin halata joka ikistä.

MUTTA mutta, voi, taas tulee yksi mutta onnelliseen oloon. En tahtoisi, mutta pakko on tämäkin sanoa: joukossa ei ollut yhtään miestä. Luulisi miesopettajille olevan aivan yhtä tärkeää kuin naisille se, että oppilaat tuntevat lukemisen omakseen. Sitähän tarvitaan kaikkialla. Jopa liikunnasta saa eniten sellainen, joka pystyy lukemaan monenlaisia asioita tästä aiheesta. Meillä nyt yksinkertaisesti vain on pitkälti lukemiseen perustuva kulttuuri. Jos miespuolista opettajaa lukeminen ei yhtään kiinnosta, minkälaisen esimerkin hän antaa oppilailleen? Anteeksi kauhiast kaikki hyvää esimerkkiä tarjoavat miesopettajat tämä negatiivisuus, mutta teitä on liian vähän. Saman huomaa lähes aina myös kouluvierailuilla.

Tietysti puhuimme vähän myös poikien lukemisesta tai lukemattomuudesta, mutta itse haluaisin nostaa esiin sen, että lisääntyvä määrä tytöistäkään ei enää lue. En missään nimessä tuomitse pelejä, niissä on paljon oivaltavia, jopa uutta tietoa antavia siinä missä kirjoissakin. Mutta turhan paljon niissä on myös pelkkää höttöä ja väkivaltaa. Jos vanhemmat seuraisivat, mitä heidän lapsensa todellisuudessa pelaavat, aika moni voisi kauhistua.

En silti toivo, että lukeminen ja pelaaminen pannaan vastakkain hyviksiksi ja pahiksiksi. Mutta jotenkin voisin kuvitella, että osaava vanhempi pystyisi tekemään vaikka vähän kauppaa, tasapainottaa niiden osuuksia lapsensa maailmassa. Myönnän olevani auttamaton optimisti, mikä kai näkyy tässäkin toiveessa. Me lukevathan voisimme levittää viestiä, että kannattaa ainakin yrittää.

Lopuksi haluaisin nostaa esiin Annantalon Hurraa!-festivaalin lapsiraadin terveiset lastenteatterin tekijöille. Ne sopivat pikkuisen muunnettuina myös kirjantekijöille:
- Joskus pahis voisi olla päähenkilö
- Henkilöiden ei tarvitse olla joko hyviä tai pahoja, vaan voi olla siltä väliltä
- Tarinoiden ei tarvitse päättyä onnellisesti, voisi olla surullinenkin loppu
- Lavastus ja asujen värimaailma voi olla muitakin kuin kirkkaita lasten värejä

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kirjailijan ja kuvittajan yhteinen työ

Tänään jouduin ravistelluksi heti aamusta. Vasta ilmestyneessä WSOY:n Kirjasanomissa Syksy 2013 on jonkin oudon teknisen ohjelman vuoksi minun kirjoittamani ja Laura Valojärven kuvittama Iivari-tonttu karkuteillä, merkitty vain minun nimiini. Kirja on kuvakirja, kokonaisuus, jossa kumpikin tekijä on yhtä tärkeä.

Idea tulee tietysti kirjailijalta, mutta hyvä kuvittaja tuo siihen niin paljon lisää, että kuvakirja jos mikä on yhteistyö. Niin sen pitäisi myös näkyä kaikkialla, sillä tässä nettimaailmassamme tuollainen virhe harmillisesti moninkertaistuu. Kirja liikkuu vain minun nimissäni monissa luetteloissa, jos ei virhettä saada nopeasti oikaistuksi. Lauran kuvat ovat niin kerta kaikkiaan upeita ja oivalluksia täynnä, että kirjan täytyy löytyä myös hänen nimellään.

Aikoinaan meillä oli yksi palkinto, jossa arvosteltiin kuvakirja kokonaisuutena, Suomalainen kuvakirja -palkinto. Sainkin sen joskus 80-luvulla yhdessä valokuvaaja,akateemikko Matti A. Pitkäsen kanssa. Palkinnon tarina loppui kuitenkin viime vuosituhannen mukana sponsorin puutteeseen. Ikävä kyllä, sillä palkinnolle olisi ehdottomasti tarvetta edelleen. Suomen nuorisokirjailijat ottaa auliisti vastaan sponsoriksi ilmoittautumiset.

Tuskin nykyisinkään voidaan silti ajatella, että Arvid Lydecken tai Rudolf Koivu -palkinto annetaan joko kirjalle, jossa on hyvä teksti, mutta varsin tavanomainen kuvitus, tai hieno kuvitus, mutta ennalta-arvattava teksti. Varmasti kummassakin tapauksessa on otettava myös kokonaisuus huomioon, mutta palkinnot annetaan silti Lydeckenissä tekstistä ja Koivussa kuvasta.

Hyvä yhteistyö kuvittajan kanssa on kirjailijalle onni ja aarre. En ole vielä nähnyt Iivarin kaikkia kuvia, mutta sen verran sentään, että odotan innoissani kokonaisuutta. Ja tietysti odotan yhtä innoissani kirjan ilmestymistä ja sen näkemistä, millaiset siivet Iivari alleen saa. Uskon, että vahvat, tämän aamun ikävästä yllätyksestä huolimatta.

 

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Joku kirjoitti sen jo

Huomaan pitäneeni täysin omien sääntöjeni vastaista taukoa, johon on lähinnä teknisiä syitä. Ostin uuden koneen, ja aikaa on mennyt käyttöön otossa ja muussa ihmettelyssä päivittäin se verran, ettei muuhun ihmettelyyn ole enää riittänyt energiaa. Kirjoittaminenkin on ollut jossain määrin tauolla, ei sentään kokonaan. Siitä olen sentään tyytyväinen, että ongelmat ovat ratkenneet vain kyselemällä ja toimimalla itse. Poikaa ei ole tarvinnut huutaa apuun vielä kertaakaan.

Käsikirjoituksen kanssa sen sijaan tuli uusi tilanne vastaan. Huomasin kieltämättä varsin ikäväksi yllätyksekseni, että erittäin tunnetun, lempikirjoittajiini kuuluvan kirjailijan kirjassa on juonellisesti pitkälti samanlaista ongelmaa kuin tässä omassani, jota olen nyt kirjoittanut toistasataa sivua. Minun tulevallani on tosipohja täällä meillä Suomessa, hän kirjoittaa oman maansa tapahtumista.

Väistämättä kai tällaista tapahtuu silloin tällöin, enkä aio sen vuoksi heittää omaani syrjään. Olen tehnyt siihen jo niin paljon taustatyötä ja vilpittömästi innostunut aiheesta, että en yksinkertaisesti pystyisi. Aihekin on sellainen, että sitä on käsitelty lukuisia kertoja tätä ennen ja varmasti käsitellään tulevaisuudessakin.

Silti harmittaa.

Tämä liittyy kai ikuiseen epävarmuuteeni kirjoittajana. Pelkoon siitä, että joku luulee ja joku ajattelee ja joku ehkä sanoo. Kun sellaisia ei pitäisi ajatella ollenkaan, ei ainakaan antaa häiritä omaa työtä. Varmaan saan asian päässäni oikeaan järjestykseen tästä ensi järkytyksestä selvittyäni. Jos kaikki pelkäisivät sitä, että oma aihe muistuttaa jonkun toisen jo tekemää, ei kai kirjoja kirjoittaisi kukaan. Kaikki aiheethan ovat tosiasiassa jo aiemmin käytettyjä. Minulla oli vain tässä suhteessa huono tuuri. Tieto tuli väärään aikaan.

Haa! Jo tämä purkautuminen auttoi vähän. Sormet syyhyvät. Lopetan siis tähän ja siirryn Wordin puolelle. Käsikirjoitus, täältä tullaan ja unohdetaan kaikki muu!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Vastaan haasteeseen pitkin hampain


Koska Terhi http://terhirannela.wordpress.com/2013/02/27/tulppaaniaamu-11-kohdan-haaste/ näki parhaaksi haastaa minut vastailemaan kaiken maailman henk.koht. kysymyksiin, olen kiltti tyttö ja vastaan. Osin. En tee lisäkysymyksiä enkä jatkohaasta ketään.
 
Säännöt olivat tämmöiset:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Hänen pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa. (What? En seuraa omiani saati muiden blogien lukijamääriä… Joten hyppään tämän yli. - Tuo oli Terhiä.)
5. Haastetun pitää kertoa, kenet on haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Itsestäni, hm.

1.      Olen erittäin asiallinen ihminen

2.      Nauran harvoin

3.      En pidä koirista enkä eläimistä yleensä

4.      Viihdyn parhaiten yksin kotona telkkarin ääressä

5.      En matkustele

6.      En lue koskaan mitään

7.      Osaan lentää

8.      Rakastan jokaista julkisuuden henkilöä, joka osaa puhua kauan sanomatta mitään

9.      Minulla ei ole yhtään ystävää, en välitä sellaisista

10.  En pidä kahvista

11.  En valehtele koskaan

Ja näihin piti vastata:

1.Mitä luet tällä hetkellä?

Jhumpa Lahirin Tuore maa ja Kjell Westön Isän nimeen, joka jostain syystä etenee hitaasti, vaikka pidän siitä.

2. Piristytkö vai masennutko kevään kirkkaasta valosta?

Piristyn tietysti, tulkoon se vain pian.

3. Mitä mieltä olet sähkökirjoista?

Noista edellä olevista toinen on sähköinen. Minulla on niitä jo aika monta, vaikka vanha kunnon kirja tuntuu vielä tutummalta. Sähkökirjoja vastaan ei mitään.

4. Mitä ystävyys merkitsee sinulle?

Paljon, paljon. Ystävät ovat elämän suola ja sokeri, joskus melkein siirappi.

5. Minkä bändin / artistin keikalle tahtoisit?

Stingin

6. Jos tulisin luoksesi kylään, mitä ruokaa minulle tarjoaisit bravuurinasi?

Vihanneskeittoa, johon tulee kaikkea, mitä jääkaapista löytyy + kookosmaitoa ja monenlaisia yrttejä tai yrttimausteita tai vaihtoehtoisesti matsutake-keittoa, joka sakeutetaan ruskuaisella.

7. Mitä olet viimeksi hävennyt?

Häpeän usein omasta puolestani, mutta eilen häpesin tuntemattoman miehen puolesta. Hän huitaisi kirjajulkkareissa kuohuviinilasini lattialle sirpaleiksi, huomasi kyllä asian, mutta poistui paikalta mitään tekemättä tai sanaakaan sanomatta.

8. Minkä taidon haluaisit oppia?

Kirjoittamisen

9. Minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa?

Sadan vuoden yksinäisyys

10. Milloin viimeksi kirjoitit jollekulle kirjeen?

Jos tuo tarkoittaa oikeaa paperikirjettä, en muista.

11. Mikä on suurin unelmasi? (ihan tällainen pieni kysymys…)

Se on niin salainen, että olen itsekin siitä epävarma.

Vastaukset ovat nopeasti naputeltuja, ja saattaisivat olla huomenna toisia, joten niiden todistusarvo on heikohko. Terhin, niin kuin muidenkin on silti tyytyminen tähän.