Olipa ihana aamupäivä! Huoneellinen helsinkiläisiä opettajia, joista jokaikinen rakasti kirjoja. Jos joskus kouluvierailuilla on tuntunut, että täällä on tasan yksi kirjoista kiinnostunut opettaja, tämänpäiväinen nollasi ne tunteet taas pitkäksi aikaa. Onhan meitä vaikka kuinka monia. Siis kirjoista kiinnostuneita, lukemista rakastavia (opettajiin en kuulu), ja se vaan on niiiin ihanaa!
Lapsesta tulee lukeva ihminen parhaiten esimerkin kautta. Jos esimerkkiä ei anna oma perhe, sen voi toki saada koulussakin. Tätä ennen olin vain kuullut jokaisen päivän pienellä lukutuokiolla aloittavasta ala-asteen opettajasta, nyt näin omin silmin, tapasin sellaisen. Heitä on. Haluaisin halata joka ikistä.
MUTTA mutta, voi, taas tulee yksi mutta onnelliseen oloon. En tahtoisi, mutta pakko on tämäkin sanoa: joukossa ei ollut yhtään miestä. Luulisi miesopettajille olevan aivan yhtä tärkeää kuin naisille se, että oppilaat tuntevat lukemisen omakseen. Sitähän tarvitaan kaikkialla. Jopa liikunnasta saa eniten sellainen, joka pystyy lukemaan monenlaisia asioita tästä aiheesta. Meillä nyt yksinkertaisesti vain on pitkälti lukemiseen perustuva kulttuuri. Jos miespuolista opettajaa lukeminen ei yhtään kiinnosta, minkälaisen esimerkin hän antaa oppilailleen? Anteeksi kauhiast kaikki hyvää esimerkkiä tarjoavat miesopettajat tämä negatiivisuus, mutta teitä on liian vähän. Saman huomaa lähes aina myös kouluvierailuilla.
Tietysti puhuimme vähän myös poikien lukemisesta tai lukemattomuudesta, mutta itse haluaisin nostaa esiin sen, että lisääntyvä määrä tytöistäkään ei enää lue. En missään nimessä tuomitse pelejä, niissä on paljon oivaltavia, jopa uutta tietoa antavia siinä missä kirjoissakin. Mutta turhan paljon niissä on myös pelkkää höttöä ja väkivaltaa. Jos vanhemmat seuraisivat, mitä heidän lapsensa todellisuudessa pelaavat, aika moni voisi kauhistua.
En silti toivo, että lukeminen ja pelaaminen pannaan vastakkain hyviksiksi ja pahiksiksi. Mutta jotenkin voisin kuvitella, että osaava vanhempi pystyisi tekemään vaikka vähän kauppaa, tasapainottaa niiden osuuksia lapsensa maailmassa. Myönnän olevani auttamaton optimisti, mikä kai näkyy tässäkin toiveessa. Me lukevathan voisimme levittää viestiä, että kannattaa ainakin yrittää.
Lopuksi haluaisin nostaa esiin Annantalon Hurraa!-festivaalin lapsiraadin terveiset lastenteatterin tekijöille. Ne sopivat pikkuisen muunnettuina myös kirjantekijöille:
- Joskus pahis voisi olla päähenkilö
- Henkilöiden ei tarvitse olla joko hyviä tai pahoja, vaan voi olla siltä väliltä
- Tarinoiden ei tarvitse päättyä onnellisesti, voisi olla surullinenkin loppu
- Lavastus ja asujen värimaailma voi olla muitakin kuin kirkkaita lasten värejä
Opettajana työskennellessäni tuli kyllä huomattua, että miespuoliset opettajat eivät juurikaan lueskele tai eivät ainakaan pidä ääntä lukemisestaan. Ehkä asiaan vaikutti kohdallani se, että työskentelin urheilukoulussa, missä miespuoliset opettajat olivat pääasiassa urheiluhulluja eivätkä lukutoukkia :) Mutta ihanaa, jos olet kohdannut huoneellisen kirjatoukkaopeja!
VastaaPoistaHelmi-Maaria, olen ollut huomaavinani kouluissa, että nimenomaan rehtorin täytyy olla edes vähän kirjoista kiinnostunut ennen kuin kouluun saadaan kirjailijavieras. Monenlaisia lukemiskampanjoita on ollut, pitäisikö yksi osoittaakin miesopettajille.
Poista