tiistai 27. maaliskuuta 2012

Käsikirjoitus lennähti käsistä

Juuri nyt on se helpottava hetki, jolloin käsikirjoituksen ekan vaiheen on saanut hetkeksi käsistään. Sekä toimittajani, tai paremminkin kustannuspomoni, että kuvittajani ovat saaneet tekstin. En voi tehdä muuta kuin odottaa. Hetki on sekä helpottava että pelottava. Entä jos?

Entä jos kumpikin heistä tyrmistyy, että tällainenkö siitä nyt tulikin, vaikka neuvotteluissa sain aivan toisenlaisen käsityksen. Tämä on nimittäin ollut täysin erilainen työ kuin itsekään aloittaessani aavistin. Kuten joistain vihjeistä ehkä on selvinnyt teen tietokirjaa lapsille, nuorille ja koko perheelle sirkuksesta. Nimeksi tulee Mennään sirkukseen. Luulin lukevani hyllykaupalla kirjallisuutta, tutkivani nettisivuja ja ehkä tekeväni pari haastattelua, mutta toisin kävi. Olenkin joutunut keräämään materiaalin etupäässä haastattelemalla monia alan ihmisiä.

Toisaalta on ollut ihanaa tavata aivan mahtavia tyyppejä täysin toisenlaisesta maailmasta kuin omani. Se oli toimittajantyössäkin parasta. Toisaalta taas olen joutunut moneen kertaan luopumaan ennakolta suunnittelemastani ja se tässä itseäni on häirinnyt eniten. Sirkusmaailmassa on varmaan varsin tyypillistä tietty epävarmuus tulevaisuudesta, vaikka se toisaalta on tavattoman kurinalaista ja tarkkaan suunniteltua puuhaa. Olen siis vain joutunut tekemään kirjaa alan omilla ehdoilla ja siihen on ollut tyytyminen.

Onneksi minulla on ollut suomalaisesta sirkusmaailmasta jokseenkin kaiken tietävä auttaja, muuten tästä ei olisi tullut yhtään mitään. Ja ainakin tiedän tekeväni kirjaa, jollaista ei vielä ole. Se joutuu varmasti suurennuslasin alle arvostelijoiden edessä, mutta se ei minua kauheasti huoleta. Tästä on jonkun sitten helppo parantaa, jos siltä tuntuu. Olen omalta osaltani tehnyt parhaani.

Tänään joudun kuitenkin kertailemaan aivan toista maailmaa, eli puhumaan illalla Katri Valasta. Juuri nyt tuntuu, että en muista hänestä enää yhtään mitään, mutta eiköhän tuo pienellä kertaamisella korjaannu. Aika loikkia nämä kuitenkin ovat: sirkuksesta Katri Valaan. Huh-huijaa!

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Ne kirput ne kirput

Huups! Aika on syöksähtänyt kohti kevättä melkoisessa kiireessä. Laiminlyöty blogi on huono juttu, yritän korjata mitä korjattavissa on.

En ole koskaan aikaisemmin tehnyt kirjaa, jonka sisältö on pitkälti haastattelujen varassa. Arkistot ja kirjastot ovat hyvinkin tuttuja, tämä uutta. Toimittajana olen tietysti tehnyt paljonkin haastatteluja, mutta se on aivan toinen juttu. Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka toisaalta on hauskaa tavata paljon ihania ja kiinnostavia ihmisiä, tämä ei sittenkään ole minun juttuni. Liian moni asia jää roikkumaan ja odottamaan ensin haastatellun tavoittamista, sitten kommenttia. Vastaukset tarkentaviin kysymyksiin saan jos saan. Kokonaisuutta on hurjan vaikea hallita ja se, jos mikä, ärsyttää. Luulen loppujen lopuksi saavani mukaan lähes kaiken sen materiaalin, mitä alun perin suunnittelin ja onneksi vähän yllättävää ylimääräistäkin, mutta aina välillä olen ollut suorastaan epätoivoinen. Ja se nyt vaan ei ole kivaa!

Pari kouluvierailuakin olen tehnyt tässä kuussa ja jäänyt taas ihmettelemään yhtä asiaa. Miksi julkisuudessa puhutaan etupäässä siitä, miten vaikeita yläasteikäiset nuoret ovat, miten heitä ei kiinnosta mikään eivätkä he lue mitään?

Täyttä puppua! Yläasteilla on edelleen ainakin valtaosa hyvin käyttäytyviä, kivoja nuoria, joita on hurjan hauskaa tavata. Tietysti tässä voi olla pieni siivu harhaa, sillä kirjailijavieraita kutsuvat vain opettajat, jotka ovat itse innostuneita lukemisesta ja koulut, joissa muitakin kuin vain äikänopeja kirjallisuus kiinnostaa. Ja tietenkin on ongelmakouluja, mutta eivät nekään pelkällä valittamisella parane ja ne ovat sittenkin poikkeuksia.

Yhdessä seurassa tässä taannoin oli puhe siitä, miten niin Facebookissa kuin blogeissakin ihmiset ottavat itselleen roolin ja luovat itsestään sen mukaista kuvaa. Epäilemättä. Tämä blogi on lähinnä kirjailijantyöstäni, josta yritän kertoa niin rehellisesti kuin osaan. Joku kirjailija tosin sanoi blogissaan, ettei ketään kiinnosta lukea jonkun kirjailijan kertomuksia omasta työstään. Hän ei sellaista harrasta, vaan puhuu toisten kirjoista ja kirjallisuudesta. Tavattoman hyvä blogi se onkin, mutta olisin minä kiinnostunut hänen omistakin kirjoittamisistaan. Ainakin vähän.

Ja nyt taas viestittämään yhdelle kadonneelle haastateltavalle. Jokohan vihdoin löytyisi.

 

torstai 8. maaliskuuta 2012

Mitä mä oikein tekisin?

Arki ei pääse nitistämään, kun koko ajan tapahtuu jotain. Sain juuri Haava-lehden, jossa on pakinani, kävin kirjailijavierailulla Norssissa ja Laulua punaisesta huoneesta käsiteltiin Kolmosen Studio55.fi-ohjelmassa. Hankikanto ei aivan jaksanut kantaa minua, kun hortoilin aina välillä humpsahdellen koiran kanssa pellolla. Kati sen sijaan huiteli pitkin hankea ja selvästi nautti. Huomenna olemme lähdössä pidennetylle viikonlopulle Istanbuliin.

Kyllä, juuri tämmöistä elämä saa olla aina välillä. Jatkuvasti en varmaan jaksaisi. Enkä ehtisi liioin keskittyä kirjoittamiseen, joten vähän levollisemmat jaksot ovat myös tervetulleita. Ensi viikko on vielä yhtä hulinaa, seuraavalla toivon vain pääseväni käymään Savonlinnassa. Mutta tässä kuussa on käsikirjoituksenkin valmistuttava. Ei siis ole vaaraa, että menisin keneltäkään kyselemään: "Mitä mä oikein tekisin?"

Yhtä kuitenkin kaipaan. Vanhaa kunnon kotitonttua, joka siivoaisi tämän työhuoneeni yön aikana. Eikö sellaisen nyt kuuluisi olla joka taloudessa? Minne meidän on karannut? Jos se on teillä kylässä, lähettäkää äkkiä takaisin. Vai onko sille voinut tulla burnout?

Vierailu Norssin seiskaluokalla latinistien luona oli hieno kokemus. Todistetusti siis edelleen on koululaisia, jotka lukevat latinaa, käyttäytyvät hyvin, kuuntelevat erittäin tarkkaavaisesti ja tekevät spontaaneja kysymyksiä. Olen toki tavannut paljon ihania nuoria muissakin kouluissa, mutta en vielä kertaakaan latinan lukijoita. En tiennyt sellaisia enää olevankaan. Asiaan kuuluvasti minulta myös kysyttiin: Oletko maisteri tai tohtori? Pihkura kun en muistanut, että Politices magister -todistukseni on silkkaa latinaa. Ovatkohan ne edelleen?

Ilahduin kovasti, siitä että Studio55 otti Laulun punaisesta huoneesta naisten päivänä esiteltävien Nalle Nybergille tärkeiden kolmen kirjailijan ja päivään sopivien kolmen kirjan joukkoon. Kirjoja ilmestyy niin mielettömän paljon, että jokainen julkisuuspisara on tärkeä. Tiedän, mistä kirjoitan seuraavan aikuisten kirjani, mutta työhön pääsen vasta aikaisintaan huhtikuussa. Sormet kuitenkin syyhyävät jo! Aihe on taas niiiin kiinnostava.

Aurinkoa jokaiselle kokoon ja säätyyn katsomatta!