Olin kirjailijavieraana Orimattilassa. Ja voi, miten iloiseksi ja onnelliseksi käynti minut teki. Eivät lapsilukijat ole minnekään hävinneet. Oikeanlaisella kannustuksella he löytävät kirjat juuri kuin ennenkin. Tämmöisiä hetkiä elin:
Eilen 18.9. oli Lasten ja nuorten tietokirjapäivä. Suomen tietokirjailijat tarjosi kahdenkymmenen kirjailijan vierailuja kirjastoille, ja minä pääsin vierailulle Orimattilaan, josta äitini suku on kotoisin. Sitä ei tietenkään kukaan muu kuin minä tiennyt etukäteen, joten jo se antoi pienen kivan lisämausteen käyntiin.
Minun piti olla perillä 8.30, sillä olin lähdössä mukaan kirjastoauton perjantaikeikalle kolmelle ala-asteelle. Kirjaston löytämisessä oli tosin pieniä ongelmia, sillä se on Kulttuuritalossa, mutta tielle ei kirjaston kyltti näkynyt. On se siellä, kun osaa katsoa. Minä en auton ratissa osannut. Sain kuitenkin ohjeet kahdelta varmaan lukiolaistytöltä, joille auton ikkunasta huusin oikein: Aapuaa!
Ja kun starttasimme, miten taas sattuikaan! Ensimmäinen koulu oli Pennalan ala-aste. Juuri Pennalassa sukujuureni ovat. Kirjastoauton kuljettaja, Tapio Laine oli rento ja iloinen kaveri, joten matkanteko hänen kanssaan oli hauskaa. Olgaksi nimetty auto kiidättää kyljessään orimattilalaisen kirjailijan, Mila Teräksen luomaa ja Karoliina Pertamon kuvittamaa Olga-oravaa.
Heti Pennalassa yllätyin iloisesti. Opettajat palauttivat kirjoja korien täydeltä. Niitä oli luettu yhdessä. Lisäksi lapsilla oli itse lainattuja kirjoja isot pinot. Uusien kirjojen lainaaminen oli myös vilkasta ja joukossa oli niin tyttöjä kuin poikia. Tapio sai tehdä töitä vauhdikkaasti, että seuraavatkin ehtisivät autoon.
Sama toistui muillakin pysähtymispaikoilla. Lisäksi minä sain kertoa tietokirjapäivästä ja siitä, miten tietokirjoja tehdään. Vilkasta keskusteluakin syntyi, vaikka millään ryhmällä ei ollut aikaa liiaksi. Ryhmiä kun ei mahtunut autoon kerralla paljon kymmentä enempää.
Kouluvierailut ovat aina mukavia ja kyllä niissäkin näkee, miten innostuneita lapset ovat lukemisesta. Me kirjailijat tosin saatamme saada jopa hieman liian positiivisen kuvan asiasta, sillä koulut, joissa lukemista ei kunnolla kannusteta, eivät "tuhlaa" rahojaan kirjailijavierailuihin. Mutta onneksi on tällaisiakin kokemuksia kuin nyt Orimattilassa. Lainatut kirjapinot olivat varmasti aitoja. Nostan kaaressa lippistäni sekä Orimattilan kirjaston väelle että lasten vanhemmille ja opettajille. Hurraa Orimattila!
Myös Kulttuuritalon taidemuseopuolella yllätyin. Siellä on hieno kokoelma eturivin taitelijoittemme töitä aina 1800-luvun alusta 1950-luvulle. Ilmari ja Toini Wall-Hakalan kokoelmaa kannattaa muuallakin asuvien käydä katsomassa. Vakuudeksi kuvia voi kurkata etukäteen kokoelman virtuaalinäyttelystä, mutta se ei missään nimessä pärjää sille, että työt näkee aitoina edessään. Maalauksia ja piirustuksia on yli 170 ja veistoksia noin 60. Suosittelen lämpimästi.
Lämpimästi kiitän myös kirjasto- ja kulttuuritoimen johtaja Minna Sirnöä, joka museon puolella haastatteli minua virtuaaliseen jakeluun ja oli kaikin puolin muutenkin mukava. Niin kuin olivat myös kirjastonhoitaja Elina Kelovesi ja museopuolen ihanat naiset. Muistelen käyntiäni iloisena vielä monet kerrat!
