sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Ei menny ku... EI!

Eilen tuli todistetuksi ainakin se, ettei Pyhäin miesten päivä sovi naisasiasta kertomiseen. Tai oikeammin tasa-arvostahan Hilja-kirjassani puhutaan sen kaikissa muodoissa. Olin varautunut puhumaan kirjastani lyhyesti ja napakasti, mutta en ihan niin kuin päivä sitten meni.

Minulla on kotona aina jonkin verran säätöä, ennen kuin pääsen irtautumaan lähes koko päiväksi. Se kuitenkin onnistui, ja kiipesin pieneen punaiseeni hyvillä mielin. Matkaa kohteeseen oli tunnin verran ja siitä pitkähkö osuus minulle uutta maisemaa. Ilman navigaattoria en tosin olisi selvinnyt, niin monta mutkaa oli loppumatkassa: Käänny vasemmalle ja sen jälkeen heti oikealle ja nyt käänny oikealle jne. No, mikäs siinä, minä tottelin, ja auto kääntyili.

Perillä odotti iloinen joukko ihmisiä, joille oli etukäteen kerrottu, että sali on kylmä, varautukaa lämpimillä vaatteilla. Minä en sitä tiennyt ja palelin koko päivän, vaikka pidin takin tiukasti päällä.

Alkuun ohjelmassa oli seminaari, joka onneksi oli kiinnostava. Sen jälkeen oli lounas, jota ikävä kyllä en voinut syödä lämmetäkseni edes vähäksi aikaa. Osui tietysti olemaan ainesosia, joille olen allerginen.

Lounaan jälkeen piti olla oma osuuteni ja kirjojen myyntiäkin oli ehdotettu. Vuoroani ei kuitenkaan tullut, oli unohtunut. Joku kävi parin tunnin kuluttua huomauttamassa puheenjohtajalle, jolloin sain kertoa Hiljasta vajaat kymmenen minuuttia hoppu niskassa.

Joskus esiintymisteni alkuaikoina jännitin välillä niin, että takajalassani jokin pitkä lihas alkoi vapista. Nyt varmaan paleleminen ja harmistuminen yhdessä laukaisivat tärinän. Kyllä se vaan tuntui niin mukavalta! Jos minulta nyt kysytään, mitä lopulta puhuin, en osaa vastata.

Olisin ilmeisesti saanut kaupata kirjaani iltamyöhällä tilaisuuden lopuksi, mutta tuossa vaiheessa olin jo niin kylmettynyt, kiukkuinen ja päänsärkyinen, että poistuin paikalta. Pimeässä ja sateessa paluukiemurtelu pienillä teillä ei enää ollutkaan hauskaa.

Summa: Kotoa poissa seitsemän tuntia, kirjasta kerroin sinä aikana vajaa kymmenen minuuttia ja yhden kirjan lähistöllä istunut vikkelästi osti, kun olin juuri lähdössä. Kuulijoita olisi ollut, he vieläpä kuuntelivat hyvin keskittyneesti, mutta kaiken jälkeen tunsin itseni jotenkin ylimääräiseksi häiriötekijäksi.

Se oli semmoinen kirjailijan lauantai!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti