Otsikossa on kaksi ällää liikaa, mutta noin se näytti lupaavammalta. Runoista kuitenkin ajattelin naputella.
Runollisuudesta nousi mieleen, miten ällistyin tai pikemminkin närkästyin muinoin ylioppilastutkintolautakunnan äidinkielen aineiden tarkastajan lausuntoa, jossa hän ilmoitti, että paras ylioppilasaine on lyhyt asia-aine. Onneksi siitä on aikaa. Toivottavasti vaikkapa runollisuuskin jo kelpaa.
Luen runoja jokseenkin päivittäin. Nautin niiden kielestä, kielikuvista, nopeista assosiaatioista ja useimmin epäilemättä tarkkaan pohdituista kokonaisuuksista. Silti tunnen itseni täysin amatöörilukijaksi, mikä vähän nolottaa kun sentään olen lukenut niitä jo alle kouluikäisestä. En edes pyri perusteelliseen analyysiin runoa lukiessani. Joskus pidän runosta paljon, vaikka uskon ymmärtäväni siitä tuskin mitään. Toisella, kolmannella, neljännellä kerralla se ehkä vähän avautuu.
Luen juuri tällä hetkellä Markku Pääskysen suomentamaa Odysseus Elytiksen Ylistetty olkoon -kokoelmaa. Pidän siitä paljon, mutta senkin joudun lukemaan varmasti useamman kerran. Tai saan lukea, ehkä pitääkin ajatella niin päin.
Onnea uudelle blogille!
VastaaPoistaKiitos, Terhi.
VastaaPoistaNäköjään tässä tarvitaan vähän onneakin, ainakin näin aluksi. Tämän tekstin kanssa onnistuin jo kerralla, saa nähdä miten kommenteissa.
P.S.
VastaaPoistaIllalla uni taas piilotteli ties missä ja mieleen nousi myös yllä oleva tekstini. Tulkoon siis näin ps:nä kaikkein tärkein runon elementeistä, jonka olen jättänyt kirjaamatta: rytmi. Sen päällähän runo elää, tai on elämättä, hengittää, tai on hengittämättä. Siispä heti aamusta pieni ylistyslaulu runon rytmille.
Runon rytmi ja unirytmi, tärkeitä Raiksu molemmat. Suosittelen kaikille hypnoterapiaa, joilla univaikeuksia on. Itse sain loistavan apun neljästä hoitokerrasta. Kymmenen rankkaa unetonta vuotta on takana, vaikka huolia yhä piisaa päivisin.
VastaaPoistaMitä runoihin tulee, tunnustaudun toopeksi, joka ei ymmärrä, mutta nauttii kyllä. Ensimmäisen kerran tajusin, että runoa voi avata, kun opiskelin yleistä kirjallisuutta ja tutustuin Nerudaan M-L Palmgrenin opastuksella. Se oli tosi mielenkiintoista, ja jätti jälkensä myöhempäänkin runojen "lukemiseen". Itse en kehtaa runoja kirjoittaa. Loruja kyllä. Se on hauskaa.
Mökin sumusta
Tuula
Tuula, harkitsen. Siis hypnoterapiaa, joka tosin sanana näyttää lievästi arveluttavalta. Tämän ei silti ole tarkoitus asettaa suositustasi kyseenalaiseksi.
VastaaPoistaEhkä minun puutteeni on juuri se, että en ole opiskellut yleistä enkä salaista kirjallisuutta. Lukenut vain - ja paljon. Jollain lailla tunnen, että tällä kokemuksella pitäisi ymmärtää enemmän kuin ymmärrän. Ja toisaalta olen tyytyväinen näin, sillä suurin osa lukevista ihmisistä ei tietenkään ole opiskellut kirjallisuutta.
Tuntuu kuitenkin usein siltä, että saattaisin olla parempi kirjoittaja, jos osaisin viisaammin analysoida toisten kirjoituksia ja vaikkapa runoja. Siinä pointti varmaan onkin. - Mutta on kyllä monta muutakin asiaa, joista haluaisin ymmärtää paljon paljon enemmän.
Raili, mukavaa että olet aloittanut blogin! Sain Sarilta vinkin.
VastaaPoistaMinulle riittää runoissa se, jos tunnistan aistimuksia tai oivallan uuden tavan tarkentaa hetkeen. En välitä, vaikka en ymmärtäisikään. Kirjallisuuden opiskelijana tykkäsin analysoida runoja, mutta nykyään en yritä avata merkityksiä vaan annan tarttua iholle mitä sattuu milloinkin tarttumaan.
Rytmi on tärkeä, luen melkein aina runokirjoja ääneen (ammeessa, laiturilla, takapihalla, en junassa) kuten luen myös kaikki itse kirjoittamani tekstit, myös proosan. Kielen täytyy istua suuhun.
Kirsti, totta. Runo soi ääneen luettuna.
VastaaPoista