keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Naisasian ja tasa-arvon lomassa omaa minihistoriaa

Sille nyt vaan ei voi mitään, että tämä meidän maamme historia on todella kiinnostavaa. Joskus suorastaan riemastuttavaa, joskus niin tavattoman surullista.

Nyt luen Elina Kataisen väitöskirjaa Vapaus, tasa-arvo, toverillinen rakkaus, joka on loistavaa, valtavan tutkimustyön perusteella kirjoitettua ja kuitenkin ilahduttavan helppolukuista tekstiä. Opin koko ajan uutta asioista ja henkilöistä, joista olen ollut tietävinäni jotain, mutta en lopulta ole tiennyt juuri mitään. Olen lukenut kirjaa vasta noin neljäsosan ja odotan innoissani mitä kaikkea vielä löydän. Elina Katainen ei suotta saanut viime vuonna Vuoden työväentutkimus -palkintoa. Onnittelut hänelle siitä näin jälkikäteen.

Eilen sain kirjastosta tilaamani Sortavalan seminaarin historiikit, oikein kaksi erilaista. "Oma" Hilja Pärssiseni niistä tietysti löytyi, mutta niin myös ukkini ja isotätini, jo aiemmin täällä mainitsemani ensimmäisiin naiskansanedustajiin kuulunut Hilma Räsänen. Hilma-tädistä minulla on vain muutama hämärä muisto, mutta ukki oli hyvin rakas. "Ikävän nyt kerron teille, mirri sairastui" oli yksi hänen unilauluistaan meille lapsenlapsille. Ukki oli kiertänyt ulkomaita myöten mieskuoron mukana ja lauloi kauniisti ja tunteellisesti.

Näinkin voi siis käydä: teen taustatöitä kirjaa varten ja löydän omaan historiaani kuuluvan rakkaan ihmisen ja monet mukavat muistot. Ei hassumpaa tämäkään. Ukki oli noita vanhanajan kansankynttilöitä, jotka olivat koko kylän sielu. Ukin kautta on ihmeen helppoa samaistua näiltä osin myös samasta Sortavalan seminaarista valmistuneeseen Hiljaan. Ukki oli tosin tyyppinä rauhallisempi ja sovinnollisempi, mutta kyllä kiihkeydelläkin on puolensa. Sitä löytyi Hiljasta ja paljon hän saikin aikaan.

Poikkean nyt näköjään tässä välillä omaksumistani periaatteista puhumalla työn alla olevan kirjan päähenkilöstä jo nyt. Mutta kun päivät täyttyvät näistä, mistäpä sitä muusta. Kuohuva 1900-luvun alku on aikaa, josta voi lukea vuodesta toiseen ja aina riittää uutta asiaa.

Siispä töihin taas. Mitä kaikkea Aleksandra Kollontaihin ja Suomeen taas liittyikään?

8 kommenttia:

  1. Mirri sairastaa! En ole muistanut laulua vuosikymmeniin. Nyt tuli heti mieleen." Ikävän nyt kerron teille, mirri sairastui. Kylmä oli ilma eilen, mirri vilustui." Säveltä en kyllä muista enkä sanoistakaan enempää kuin että "kaikk´on kipeänä hällä, häntä, varpaat, pää".

    VastaaPoista
  2. Itse muistan, että "kaikk' on kipeänä hällä, nenä, varpaatkin." Ja sävelen myös, ukin äänenkin. Tilanteeseen liittyi tietysti suuri turvallisuuden tunne: ukki laulamassa hiljaa ja me serkukset kuuntelemassa hiirenhiljaa.
    Itse lauloin myös iltaisin lapsilleni unilauluja, joissa haukottelin hartaasti viimeisten sanojen välissä. Usein laulu oli Levon hetki nyt lyö, jota tyttäreni kerran pyysi laulamaan näin: Äiti, laula taas se laulu, missä enkeli voittaa maton. (Siipi enkelin on, suojas voittamaton)

    VastaaPoista
  3. olet oikeassa, se oli nenä eikä häntä! Lapsille on lauleltu täälläkin. Varsinkin toiselle sai olla jukeboksina, kun aina kuului topakka "ei titä!". Piti vaihtaa levyä kunnes mieluisa löytyi. Erityisen suosittu unilaulu oli Velisurmaaja...

    VastaaPoista
  4. Auh! Velisurmaaja :) Meillä oli matkalauluna Isontalon Antti. Itse aina pyysivät.

    VastaaPoista
  5. Hilja Pärssinen keskushenkilönä valmisteilla olevassa romaanissasi? Mielenkiintoista. Olen pitänyt kovasti edellisistä romaaneistasi ja odotan seuraavaakin.

    Odottaessani kerron sinulle jutun Hilja Pärssisestä. Kuulin sen Elli Nurmiselta 60-luvun loppupuoliskolla, kun olimme yhteisellä ulkomaanmatkalla. Elli Nurminen kertoi olleensa joskus Hilja Pärssisen kanssa puhujamatkalla, koska ja missä, en muista, mutta yksi yksityiskohta jäi mieleen. Oli kylmä pakkastalvi ja matkoja paikasta toiseen tehtiin re´illä. Hilja Pärssinen työnsi vaatteidensa alle sanomalehtiä, kertoi, että ne eristivät kummasti ja kehotti nuorempaa aatesisartakin toimimaan samoin. Elli Nurmisesta ehdotus oli vähän koominen, mutta hän seurasi esimerkkiä. EN:n kertomusten perusteella minulle jäi Pärssisestä mielikuva kohtalaisen suorasukaisena, ihmisten mielipiteistä viis veisaavana henkilönä.

    VastaaPoista
  6. Voi, suurkiitos, kananen! Upea juttu. Jos et valla pidä sitä omanasi, se voisi sopia jonnekin... Hilja taisi välillä olla liiankin rämäkkä mielipiteitään esittäessään, mutta sai hän niitä perillekin kiitettävässä määrin. Kun ajattelen vaikkapa sitä agitatsioonin määrää, mitä tarvittiin niin nais- kuin työväenasiassa, isänmaan ja rauhnasioiden lisäksi.

    VastaaPoista
  7. Julkaisevilla ystävillä on tapana sanoa toisilleen jutun kerrottuaan, että "saa käyttää" tai "ei saa käyttää". Tämä on saa käyttää -juttu, muuten en olisi sitä tänne laittanutkaan.

    Toivottelen hyvää ja luovaa mieltä ja jään odottamaan sen tuloksia!

    VastaaPoista
  8. Kiitos! On myös tapana huudahtaa: Et sitten varasta!

    Mutta tosiaan, tuollaiset pienet tositarinat tuovat ihmistä ja aikaa lähemmäs, juuri niistä saa tarinan tarvitsemaa mehua. Siksi hyvin iloinen niiaus.

    VastaaPoista