maanantai 23. marraskuuta 2015

Kuin keväällä

Tunne ei suinkaan johdu yksinomaan siitä, että tänäänkin paistaa aurinko. Se on onneksi tänä syksynä jaksanut pitää mielialaa parempana kuin yleensä tähän pimeimpään aikaan. Silti olen alkanut olla hankala asuinkumppani, sillä tulevan kirjan rakenne on askarruttanut jo kauan, ja hermot kiristyneet sitä mukaa.

Olen tässä pohtiessani ehtinyt tehdä jo likipitäen liikaa taustatöitä. Kotona on moni nurkka kohentunut, vanha kikka yrittää rauhoittaa omaatuntoa, kun kirjoittaminen ala sujua. Nyt siihen vihdoinkin pääsen.

Koska:
Viime yön nukuin pitkästä hyvin ja pitkään. Aamulla herätessäni alitajunta oli vihdoin toiminut. Rakenne oli selvänä edessäni, ja ainakin juuri nyt tuntuu, etteihän sitä muuten voisikaan tehdä. Olen lukenut monia korkeakoulujen opinnäytteitä Hilja Pärssisestä, mutta minähän en ole tekemässä tutkimusta. Teen romaania, Hiljan tarinan täytyy tulla siinä kerrotuksi niin kuin minä sen näen.

Jokainen tässä tilanteessa ollut tietää, miten valtavan helpotuksen hetki tämä on. Suuri hankalan näköinen solmu onkin äkkiä auki ja sormet valmiina töihin.

Laulattaa! Sattumalta luin vasta äsken eilisen Hesarin kansisivulla olleen mainoksen "Sydän laulaa" sanoja: "Se laulaa siitä kuinka kaikki järjestyy." Kyllä! - En yleensä katso juuri lainkaan maikkaria, koska korvat eivät kestä mainosten äänen nousua. Varmaankin tätä nyt hoilataan siellä. Minulle riittää tuo ensimmäinen lause vallan hyvin. Ennen pitkää lähes kaikella on tosiaan tapana järjestyä. Ja vaikka se tässä kirjoitushommassa ottaisi aikaa, yleensä se tässäkin tosiaan tapahtuu. Nyt otti vähän tavallista kauemmin, mutta tässä se nyt on.

Laa-la-laa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti