keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Kiihkeä vuoden alku

Uusi vuosi on alkanut niin vauhdikkaasti, että tänne kirjoittaminenkin on jäänyt kesannolle. Tähän hätään en nyt löydä tuhkaa päälle ripoteltavaksi, eikä tahallinen vaatteiden repiminen ole ekologisesti järkevää, joten lupaan vain yrittää taas parantaa tapani. Riittäähän tämä?

Ensimmäisenä päivänä aloitin uuden käsikirjoituksen ilahtuneena siitä, miten selvinä kirjan henkilötyypit jo mielessäni ovat. Tarina lähti hyvin liikkeelle ja on myös hyvin jatkunut, vaikka taustatyötä teen samalla edelleen kiivaasti.

Näitä historiallisia elämäkertaromaaneja varten teen aina tapahtumaluettelon. Kun törmään uuteen, tarinan kannalta mahdollisesti tarpeelliseen tietoon, vien sen lyhyesti oikean vuoden kohdalle. Joudun aina lukemaan kymmeniä kirjoja, ja näin saan tapahtumat pysymään selkeästi oikeilla paikoillaan.

Voin aloittaa varsinaisen kirjoittamisen heti saatuani hyvän kokonaiskuvan ihmisistä ja tapahtumista, mutta lomassa jatkan taustojen lukemista ja tietojeni lisäämistä ja tarkistamista. Kai tässä vaikuttaa tiedottajataustani. Tietojen on oltava oikein, vaikka tietysti romaaniin voi ja pitääkin lisätä kuviteltuja tapahtumia ja henkilöitä, kunhan nekin ovat aikaan, ympäristöön ja henkilöihin sopivia ja mahdollisia.


Kolmantena päivänä tätä vuotta tulla tupsahti uusi Suomen lasten majakkakirja, jonka piti alunperin ilmestyä vasta maaliskuussa. Kuvituksen on tehnyt Sirkku Linnea. Pidän hurjasti hänen elävistä ja hauskoista kuvistaan. Olen kirjoittanut yli kuusikymmentä kirjaa, mutta ensimmäisen kerran tuli tällainen aikatauluihme eteeni. Myöhästymisiä sen sijaan on ollut monen kirjan kohdalla. Onko tämäkin seurausta ilmastomuutoksesta?



Nyt on menossa taittoon jo syksyn kirjanikin, tänään tarkistin tekstin. Kuvitukseen tarvitaan vain muutama pieni lisäys. Ja taas, vakuutan, Harri Tarkan kuvat ovat aivan omanlaisiaan. Olen niin niin iloinen siitä, että aina olen saanut tehdä kirjoja mainioiden kuvittajien kanssa. Jännintä kuvakirjan tekemisessä onkin saada eteensä kuvittajan näkemys omasta tekstistä.

Saapa muuten nähdä, mitä tyttärentyttärestäni tulee. Hän täytti 13 ja istuu suuren osan vapaa-ajastaan piirtämässä. Kuvat ovat eläviä ja hän osaa nostaa esiin tunteen. Hän saa koulun lisäksi muutakin kuvataideopetusta. Salainen (älä kerro kenellekään) toiveeni on, että hänestä voi hyvinkin tulla kuvataiteilija, ehkä kirjojenkin kuvittaja. Saamme nähdä.

Mutta nyt: Työ kutsuu! Mieluinen työ, kyllä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti