Yksin kotona

Alun tyhjäkäynti meneillään. Muutos Portugalista tänne on jo itsessään suuri, mutta nyt siihen liittyy vielä se, että tässä asunnossa en ole asunut ilman kultaista Frit-käppänääni. Sen lelut ja nukkumapaikat olivat palatessani siinä, minne ne lähtiessämme olivat jääneet. Vain lelut olen saanut kerätyksi laatikkoon, mutta olohuoneen pikku patja ja makuuhuoneen unipesä ovat edelleen paikoillaan. Pian on kulunut viikko tätä hiljaiseloa, uuden viikon alkaessa huomenna on ryhdistäydyttävä. Työ on ollut pelastukseni ja lohtuni, sitä siis jatkan. Väistämättömän ja lopullisen edessä on vain pakko taipua.

Oli sentään hyvä palata kotiin. Luin matkalla Ian McEwanin Pähkinänkuori -romaanin, jota suosittelen melkoisena lukukokemuksena. Vai oletko lukenut aiemmin kirjaa, jossa kertojana on sikiö? Kaiken lisäksi sitä voi luonnehtia jopa jännäriksi. Sen luettuani jäin kaipaamaan muita, omaan kirjastooni kuuluvia McEwanin kirjoja. Pakko kerrata ainakin jokin niistä. McEwanin huumori on aivan omaa luokkaansa. Ja kieltämättä kirjastoani hyllyttäessäni oli käteeni osunut monia muitakin kirjoja, jotka haluaisin lukea uudestaan. Lukeminen ei siis lopu ainakaan niin kauan kun itse siihen kykenen.

Portimaossa asuin kaksiossa, jonka muutamat huonekalut olivat tietysti Ikeaa. Nyt olen itseni näköisessä kodissa. Ja vaikka siellä kuudennestatoista kerroksesta oli mahtava näköala niin maalle kuin merelle, tämä Kymenvirran Jyrängönvirta-osuus tuli jo vähän reilussa puolessa vuodessa rakkaaksi. Nyt se tarjosi ensi töikseen virrassa lipuvia  kimaltavia jäälauttoja. Kiitos siitä! Olen suomalainen!


Juuri nyt huomaan, miten ihanaa tässä on kirjoittaakin. Tämä on minun maisemaani: lehdettömät koivut, vuolas virta ja kirkas kalpea aurinko, joka ehti jo livahtaa piiloon. Valoa kuitenkin vielä on.

Taidan lopettaa tähän, sydänlämpöisiin terveisiin Heinolasta!