Kirjailijallako vastuuta?

Upea harakka kiskoo tuossa ikkunani takana kukka-amppelin turvepohjasta pesäntekotarpeita. Tarmokkaasti ja tehokkaasti. Vaikka ulkona on taas aika viileää, harakka näyttää tietävän, mitä tekee. Se on paitsi tarmokas myös hyvin kaunis. Ääntä sen sijaan ei ihmiskorvalla oikein voi kauniina pitää, mutta epäilemättä harakkauroksen laulua kauniimpana ei lajineidon korvissa soi mikään.

Eilen TV:n Prismassa oli hauska koe. Jokseenkin laulutaidoton nuori mies opetteli kuukauden ajan Tein sulle kotiviinin -laulua ja lauloi sen lopuksi koko katsojakunnalle. Ei laulu konserttitasoa ollut vielä kuukauden harjoittelun jälkeen, mutta koe näytti, että meissä on potentiaalia paljon enemmän kuin usein itse uskomme. Tosin on sitten niitäkin, jotka uskovat sitä olevan itsellään paljon enemmän kuin onkaan. Tai mistä sen tietää? Ehkä heissäkin on, kukaan ei vain ole ollut kaivamassa sitä oikealla tavalla esiin.

Kuinkahan paljon me jätämme mahdollisuuksiamme käyttämättä vain sen vuoksi, että emme usko itseemme? Ja miten paljon heitetään kesken, jos ei heti onnistu?

Olen kirjoittanut aika monesta historian merkkihenkilöstämme. Yhteistä heille on näyttänyt olevan itsepäisyys, oman pään pitäminen tärkeissä itseä koskevissa asioissa. Mutta mistä se piirre heihin on tullut, synnynnäisenä ominaisuutena vai kasvatuksella tuettuna? Ainakin entisajan naisten kohdalla näyttää tärkeältä se, että hänelle on perheen sisällä ollut vähintään yksi vahva tukija. Laskin juuri, että viiden naiseni kohdalla puntit menevät tasan, kahdella oli vahva isä, kahdella äiti ja yksi joutui itse vastuuseen jo nuorena. Veli hänelläkin tosin oli tukena.

Kasvattajan vastuu on hirmuinen. Onneksi sitä ei ymmärrä ajatella lapsia tehdessään, muuten minullakaan ei olisi kolmea omaa rakastani. Yhtenä pienenä osana kasvamisessa ovat myös kirjat, joita me kirjailijat kirjoitamme. Väistämättä ne ainakin ajatuksen pisaroita antavat, olivatpa kirjoitettuja millä mielellä hyvänsä. Miten usein tätä puolta tulee ajatelleeksi, vai pitääkö sitä liikaa ajatellekaan, etteivät sormet jäykisty? Minkä suuruinen on kirjailijan vastuu?