keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kirjailijallako vastuuta?

Upea harakka kiskoo tuossa ikkunani takana kukka-amppelin turvepohjasta pesäntekotarpeita. Tarmokkaasti ja tehokkaasti. Vaikka ulkona on taas aika viileää, harakka näyttää tietävän, mitä tekee. Se on paitsi tarmokas myös hyvin kaunis. Ääntä sen sijaan ei ihmiskorvalla oikein voi kauniina pitää, mutta epäilemättä harakkauroksen laulua kauniimpana ei lajineidon korvissa soi mikään.

Eilen TV:n Prismassa oli hauska koe. Jokseenkin laulutaidoton nuori mies opetteli kuukauden ajan Tein sulle kotiviinin -laulua ja lauloi sen lopuksi koko katsojakunnalle. Ei laulu konserttitasoa ollut vielä kuukauden harjoittelun jälkeen, mutta koe näytti, että meissä on potentiaalia paljon enemmän kuin usein itse uskomme. Tosin on sitten niitäkin, jotka uskovat sitä olevan itsellään paljon enemmän kuin onkaan. Tai mistä sen tietää? Ehkä heissäkin on, kukaan ei vain ole ollut kaivamassa sitä oikealla tavalla esiin.

Kuinkahan paljon me jätämme mahdollisuuksiamme käyttämättä vain sen vuoksi, että emme usko itseemme? Ja miten paljon heitetään kesken, jos ei heti onnistu?

Olen kirjoittanut aika monesta historian merkkihenkilöstämme. Yhteistä heille on näyttänyt olevan itsepäisyys, oman pään pitäminen tärkeissä itseä koskevissa asioissa. Mutta mistä se piirre heihin on tullut, synnynnäisenä ominaisuutena vai kasvatuksella tuettuna? Ainakin entisajan naisten kohdalla näyttää tärkeältä se, että hänelle on perheen sisällä ollut vähintään yksi vahva tukija. Laskin juuri, että viiden naiseni kohdalla puntit menevät tasan, kahdella oli vahva isä, kahdella äiti ja yksi joutui itse vastuuseen jo nuorena. Veli hänelläkin tosin oli tukena.

Kasvattajan vastuu on hirmuinen. Onneksi sitä ei ymmärrä ajatella lapsia tehdessään, muuten minullakaan ei olisi kolmea omaa rakastani. Yhtenä pienenä osana kasvamisessa ovat myös kirjat, joita me kirjailijat kirjoitamme. Väistämättä ne ainakin ajatuksen pisaroita antavat, olivatpa kirjoitettuja millä mielellä hyvänsä. Miten usein tätä puolta tulee ajatelleeksi, vai pitääkö sitä liikaa ajatellekaan, etteivät sormet jäykisty? Minkä suuruinen on kirjailijan vastuu?

2 kommenttia:

  1. Heh!

    Kirjailijan vastuuta en juuri nyt mieti. Mutta nuo kaksi alkupään juttua saivat huvituksen mieleeni. 1. Harakka. Isäni oli linturasisti. Kun hän kävi meillä, hän väijyi keittiön ikkunassa, miten harakka riehui tinteille tarkoitettujen (siis hänen mielestään) talipallojen kimpussa. Hän huhuili minulle: - Siellon harakka! Siellon harakka!
    Ilmeisesti minun olisi pitänyt käydä ajamassa roisto tiehensä. Kun en älynnyt, hän hyökkäsi ovelle läpsyttämään kämmeniään. Minua nauratti, mutta valistin häntä, että tykkään harakasta. Hän näytti paheksuvalta ja hämmästyneeltä, kun ei ollut isän oppi purrut tyttäreen.

    2. Potentiaali. Olen aina haaveillut soittotaidosta. En osaa yhtään. Kansakouluaikana olin katkera, kun en saanut hipaistakaan opettajan harmoonia. Pirjo kävi soittotunnilla ja osasi soittaa. Joten hän sai myös soittaa.
    Lopulta, viime kesänä, ostin Lylyn kirpparilta vanhan kouluharmoonin. Se on täällä mökillä kamarissa. Kaikki sitä hämmästelevät (lue: kauhistelevat). Ostin myös koraalikirjan kirpparilta, mutta en tajua nuoteista höykäsen pöläystä. Kirja näyttää kuitenkin komealta harmoonin reunalla. Löysin myös vanhan laulukirjan. Osaan soittaa kymmenellä sormella sinnepäin. KUKAAN (lue: ei TO-DEL-LA-KAAN kukaan=) ei halua kuulla Ateenalaisten laulua, Jänis istui maassaa tai Pientä nookiiiipoooikaaa...
    Niin karua. Mutta kun kaikki poistuvat kuulomatkan päähän. Poljen hiukset hulmuten ja pohkeet pulleina. Soitan kuin soitankin. Potentiaalia on.

    T von L

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, T von L. Noin pitääkin tehdä. Jos joku sinulle avaisi nuotiston saloja, voisit saada hommasta irti vielä enemmän. Antaa ne, kuule, soittotunteja aikuisillekin.

    Sitä paitsi oppeja löytyy myös netistä. Siellä on esimerkiksi hyviä kitaransoiton ohjeita. Eiköhän lie pianonkin, niitä en ole katsonut. Harmoonia ehkä ei, mutta se menee pianolla aika pitkälle, luulen. Olen soittanut harmoonia, mutta siitä on liian kauan muistilleni.

    Rakastakaamme harakoita, soittakaamme mitä haluamme ja laulakaamme estoitta! Vai onko jollain jotain tätä vastaan?

    VastaaPoista