Käyttöä pikku aasille

Nii-in. Olen raahannut erinäisiä kirjakasoja tekeillä olevan taustatietoja varten. Miksi tietokirjojen pitää olla niin valtavan paksuja ja painavia? Toisen pikku aasin puutteessa käteni venyvät ja selkäni vääntyy. Ehdotin jo kirjastolle, että kirjojen tiedoissa voisi olla maininta myös painosta. Osaisin edes varautua.

Toisaalta olen tietysti tavattoman iloinen, että tietoa löytyy. Jossain vaiheessa täytyy kuitenkin panna stoppi ja päättää kuvitella loput. Enhän minä mitään tietokirjaa ole tällä kertaa tekemässä. En liioin tiedä tapahtuman sankareista muuta kuin kylmät oikeudenkäyntipöytäkirjoista löytyvät faktat. Kun kuitenkin puhun tietystä kaupungista ja tietystä tehtaasta, liian moni tulee huomauttamaan pienistäkin virheistä. Teetin jopa kopion kaupungin noiden tapahtumien aikaisesta opaskartasta reiluun kokoon, että osaan kävellä pitkin katuja. Vaikka kaupunki on tuttu lapsuuden ajoilta, muistot ja todellisuus näyttävät olevan aika kaukana toisistaan.

Olen tietysti taas muutamaankin kertaan miettinyt tätä himoani kirjoittaa romaaneja, jotka sijoittuvat tosipohjalle. Joku väitti joskus sen olevan helpompaa kuin kuvitella itse kaikki tapahtumat. En usko, mutta itselleni on vain jotenkin mielekkäämpää kertoa muillekin tapahtumista, joista itse kiinnostun. Nauroin tässä juuri yhtenä päivänä miehelleni, että pääni on jatkuvasti täynnä kysymyksiä, joihin toivoisin vastauksia. Eikö se kuulu pikemminkin lapsuuteen ja nuoruuteen? Nythän minun pitäisi olla jo viisaiden vastaajien joukossa. Jospa yritän kirjojeni avulla edes leikkiä sitä viisasta vastaajaa.

Totuus on joka tapauksessa, että näihinkin 1940-50 -lukujen vaihteessa tapahtuneisiin törmäsin taas sattumalta ja kiinnostuin hurjasti. Unet aina häiriintyvät, kun niin innostun. Nyt pystyn jo nukkumaan, mutta into ei ole yhtään vähentynyt. Pääsen kaiken lisäksi liikkumaan tutuilla seuduilla, mikä tekee kirjoittamisesta vielä hauskempaa.

Joten, mitä minä tässä taas näitä naputtelen. Tehtaan tuotantoahan minun piti tutkiskella.