Yksi tusinasta vai kahdesta?

Olen tehnyt kiinteästi töitä Minna Canthin kanssa jo reilusti kauemmin kuin puoli vuotta. Arvasin aloittaessani, että Minnan juhlavuosi 2019 tuo tarjolle muutamankin kirjan, mutta en tosiaankaan osannut arvata niitä tulevan niin monta kuin tänä ja ensi vuonna on ilmestymässä. Eli saas nähdä, miten minun käy.

Tietenkin tällainen tulva asettaa paineita. Toistaiseksi en tiedä nuorille olevan muuta tulossa, mutta en tiedä myöskään sitä, ovatko kaikki tekeillä olevat nousseet jo esille. Voihan siis olla.

Minun oli aika luontevaa aloittaa työ Minnan kanssa, sillä suunnittelin nuortenkirjaa hänestä jo 90-luvun alkupuolella, Anneli Toijala vain ehti ensin. Hänen Myrskylintunsa ilmestyi jonkin aikaa sen jälkeen, kun olin aloittanut tutkia taustoja omaani varten ja aloittaa jo kirjoittamisenkin. En sitten jatkanut sillä erää. Kymmenen vuotta sitten ilmestyi selkokirjani Suomalaisia suurnaisia, ja itseoikeutetusti Minna oli yksi heistä. Niinpä kertasin sitä tehdessäni taas hänen vaiheitaan. Ja nyt jälleen. Sykli näyttää olevan noin kymmenen vuotta.

Silti työtä Minnan kanssa on tehtävä taas enemmän kuin riittävästi. Enhän minä ole hänestä tutkimusta tekemässä vaan elämäkertaromaania, mutta kun tiedän olevan niin monia, jotka tietävät, se niitä paineita lisää. Enkä tosiasiassa oikein osaa näissä yhteyksissä kirjoittaa täysin tuulesta temmattuja mukavia tarinoita. Toisaalta, kun nyt näin moneen kertaan olen jo törmännyt Minnaan, on korkea aika tehdä kirja vihdoin aivan valmiiksi asti. Lupaan ihan pikkuisen tanssia edessänne, kun sen julkistustilaisuus  toivottavasti joskus jossain on. Muistuttakaa, jos en satu muistamaan!

Hirtorialliset romaanit ovat aina olleet korkealla lukulistoillani. Lukiessani olen toivonut voivani luottaa tietoihin siellä taustalla. Fantasiat ovat oma juttunsa ja ilman muuta pidän niistäkin, olen aina pitänyt. Minusta lukijan täytyy vain tietää, kumpi laji on kysymyksessä.

Ja kaikista näistä kirjoittajan normaalihuolista päästään sittenkin siihen, että WAU! Minna on mahtava nainen ja kaiken lisäksi tehnyt vielä paljon enemmän kuin olen ennättänyt aiemmin oppiakaan. Mistä joku saa sellaisen voiman kaikista vastuksista huolimatta jatkaa tiellä, jonka tuntee ainoaksi oikeaksi? Miten kauan me naiset olisimme vielä saaneet odottaa oikeuksiamme ilman häntä. Minna on totisesti rautaa! Kaiken lisäksi hän puhui tasa-arvosta, ei vain meidän naisten oikeuksista.

Mutta nyt: Toiveet täyttävää pääsiäistä, joko lepoa tai menoa, paaston jälkeistä ylensyömistä tai juuri sopivaa nautiskelua, yhteisöllisyyttä tai rauhaa monenlaisten kiireiden lomassa. Niin tai näin: AURINKOA!