tiistai 17. huhtikuuta 2018

Olenko täällä vai siellä

On oikeastaan outoa, miten kokoaikaisesti sitä keskittyy tekeillä olevan työnsä maailmaan. Ympärillä kaikki nämä meidän maailmamme vekottimet, jääkaapit, pakastimet, televisiot, älylaitteet, ja silti elän suuren osan aikaa 1800-luvun puolivälin nyt katsottuna aika alkeellisissa oloissa. Tosin jo 1800-luvun alkupuolella yleinen sanonta kuului: Mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa. Ei ihme, että unohdan ottaa ruuan pakastimesta ajoissa sulamaan, vaikka toisaalta sitäkin ihmettelen. Ruokahan pidettiin ennen kylmäkaapissa tai -komerossa, jossa se talvella hyvinkin jäätyi. Piti se silloinkin muistaa ottaa ajoissa pois. Marjat olivat silloinkin jäässä, jos halusi leipoa tai tehdä jälkiruokaa. Olisin ilmeisesti ollut huonohko emäntä myös silloin.

Yksi paljon miettimistä vaativa tekijä näissä historiallisissa romaaneissa on kieli. Miten kirjoittaa niin, että tekstiä jaksaa lukea nyt, mutta se ei ole liiaksi tätä aikaa. Tämä korostuu erityisesti nuorille kirjoittaessani. Esimerkiksi televisiossa kuulen paljon täysin uusia sanontoja muka viime vuosisadan alussa tapahtuvissa ohjelmissa. Se häiritsee minua, mutta miten monia katselijoita se lopulta häiritsee? Tuotakin joku suomenkielen opiskelija tai tohtoriksi tähtäävä voisi tutkia, jos ei sitä ole jo tehty.

Televisio on silti eri juttu kuin kirja. Kirjojen lukijat ovat usein kielellisiä, joten uskon kirjan lukijan kiinnittävän kieleen enemmän huomiota kuin television katsojan. Radiossa kieli taas korostuu. Noin yleensä. Mikään tämmöinen oletus tai väite ei tietenkään koske kaikkia, eikä sitä niin pidä tulkita.

Voi, kertokaa, jos näitä on jo tutkittu, tai toivotaan kaikki yhdessä, että tutkimus pian tehtäisiin. Kiinnostaa!

Viime yön unet jäivät lyhyehköiksi. Ensin jälkeen kymmenen illalla tuli sähköposti Taiken kirjastoapurahapäätöksistä. Piti hakeutua nettisivuille. Kännykällä pääsin kirjautumaan pankkitunnuksilla, siitä onnistui pari askelta eteenpäin, mutta sitten tie tyssäsi. Ei auennut. Siirryin läppärille. Nyt pääsin yhden askeleen pitemmälle huuurjaan piiitkieen odottelujen jälkeen, mutta sen jälkeen sivu kertoi kohdanneensa yllättävän virheen. Yritä uudestaan.

Yritin ja yritin yli yhteentoista, sitten luovutin. Sen jälkeen yritin unta. Yhdeltä luovutin taas ja tulin koneelle takaisin. Ajattelin, että aamulla on muuten sama juttu, sillä kaikki yrittäneet yrittävät aamulla uudelleen. Yhden jälkeen yllättäen onnistuin kivuttomasti.

Sain myönteisen päätöksen, mutta ajattelin heitä, jotka kaiken tuon taistelun jälkeen löysivät kielteisen päätöksen. Oma uneni mietiskeli vielä pitkään tullako vai ei, mutta entä heidän. Tätä tämä meidän moderni teknologiamme tekee. Pakastimet toimivat - useimmiten, paitsi milloin joku nappaa töpselin seinästä ja minä löydän kymmenen päivän kuluttua täyden sulaneen pakastimen, kuten viime syksynä tapahtui - mutta tietotekniikka temppuilee aika usein. Olemme koko ajan enemmän sen armoilla. Kylmäkaappien kanssa oltiin sään armoilla, joten mikä tässä muka on niin kauheasti muuttunut?

Onneksi sentään ruusu on ruusu on ruusu!

Keväistä oloa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti