torstai 20. kesäkuuta 2019

Pieni harmaa liikkumisen rajoittaja

On se, harmaasieppo. Olin pois täältä mökiltä neljä päivää, ja sillä välillä se oli iskenyt. Palatessani oli pääoven viereen mattorullan päälle ilmestynyt pikkuinen tyhjä pesä. Ei ollut tyhjä enää seuraavana aamuna ja sitä seuraavana munia oli jo kaksi. Kulku sen oven kautta oli lopetettava. Lintu-parka syöksähti karkuun aina toisestakin ovesta kuljettaessa, vaikka etäisyyttä pesään tulee jo viitisen metriä.

Silloin oltiin vain kaksi yötä, nyt kahden kaupunkiyön jälkeen lintu jo hautoo. Huomasin sen jättävän pesän, jos sitä katsoo, mutta jäävän rohkeasti paikalleen, jos en ole tietävinänikään koko pesästä. En siis tiedä. Frit-koiruuskin on oppinut yllättävän nopeasti, ettei pesää nuuskimaan ole mitään asiaa.

Siispä tässä ylpeänä ilmoitan, että täällä on tiedossa moninkertainen iloinen perhetapahtuma noin kahden viikon kuluttua. Hassua muuten, että jos ihminen munii, se on huono juttu. En kerro tätä siepolle, voisi vielä loukaantua.

Emon muuten pitäisi saada nimi. Ehdotuksia?

En onneksi ole ehtinyt munimaan, sillä Canthin perheen vaiheisiin tuli vielä yksi lisäpyyntö kustannustoimittajaltani, ja hylyt olivat vasta ensimmäisellä kierroksellaan toisella kustantajallani. Minkälainen oli kirjastolaitos Kuopiossa tuohon aikaan? Sain jo apua Kuopion kirjastosta Jaanalta, mistä kiitos tätäkin kautta. Oikeastaan on aika yllättävää miten aikaisin kirjastolaitoksemme alkoi kehittyä, vaikka suomenkielistä kirjallisuutta oli vielä rajoitetusti. Sitä pyrittiin kuitenkin hankkimaan sitä mukaa kun ilmestyi. - Mitä olisi minunkaan elämäni ollut ilman julkista kirjastoamme!

Kirjoitustyöt eivät kuitenkaan vie kaikkea aikaa, joten aina välillä yritän järjestää omaa kirjastoani. On siellä jo jotain tehtykin, mutta huh miten paljon on vielä järjestettävää. Olen kuitenkin tehnyt vaikka kuinka paljon iloisia löytöjä. Kirjoja, joista tiedän pitäneeni kovasti ja haluan siksi lukea uudestaan. Kirjoja, joista en tiedä mitään, en kirjailijaa enkä sisältöä, mutta koska olen säilyttänyt ne, täytyyhän ne joskus vielä lukea. Ja hurjan iloisena yllätyksenä ihania kirjoja, joita en muista itselläni olevan, mutta onkin. Omakin kirjasto on aarre, vähän turhan isotöinen vain tässä vaiheessa. Mutta huom! tämä ei ollut valitus, vaan tilannekatsaus.

Edellisen viikonvaihteen vieraita täällä olivat serkkuni, stahanovilaiset iskurinaiset. Hillitsemisyritykseni eivät auttaneet, kaikkea pantiin kuntoon hurjaa vauhtia. Niinpä on hyvä alkaa vähitellen valmistautua juhannuksen viettoon. Sain koottua pienen kokon, jonka varmaan eilisen hurjan sateen jälkeen saa polttaakin. Toinen juttu sitten on, syttyykö se. Tulin tänne eilen sellaisessa kaatosateessa, että vaikka auton pyyhkimet suihkivat kiivainta vauhtiaan, tietä piti tihrustaa superkeskittyneesti vesimassojen lomasta. Mökin pihaan päästyämme tuli tauko, mutta kun kannoin tavaroita sisälle, alkoi uusi kaato. Kaikki ruokakassitkin olivat täynnä vettä.

Juttelin poikani kanssa puhelimessa sateen loppupuolella. Valitin, että ukkonen pyörii päällä edestakaisin. Eipä pyörinyt. Hän katsoi netistä ajantasaista salamakartastoa. Kun sanoin, että nyt välähti salama, vastaus oli:"Niitä oli kolme noin viiden kilometrin päässä sinusta. Eikä ukkonen pyöri siellä, vaan tulee aina uusina rintamina samalta suunnalta." No, nytpä osaan minäkin etsiä ukkosrintamat ja katsoa, minne päin viilettelevät.

Juhannuksena ei kuitenkaan ukkostella, vaan nautitaan kesästä, ystävistä, hyvästä ruuasta ja tietenkin kokosta. Kyllä se syttyy. On sytyttävä! Sitä samaa toivon sinullekin, nauti!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti