Vieressä Matti loppukesän käynnilläni uteliaana. Kuva: Tiina Sarkkinen
Olen jo kurkkinut sinne. Ensin näin vain nukkuvan ahman, mutta äsken ulkona jo juoksenneltiin. Ähtärin eläinpuisto odottaa ja toivoo niiden saavan pentuja tässä tai ensi kuussa. Kyllä vain, hartaasti toivon minäkin. Ajatelkaa nyt mikä tuuri! Minulla on suora yhteys Juliaan ja Mattiin, ja jos sinne tosiaan vielä tulisi pari pikku ahmaa Julian seuraksi, olisin enemmän kuin onnellinen.
Jaa, vaarana tosin on, että en ehdi enää kunnolla tehdä töitäni, kun tuijottelen niitä päivät pitkät. Mutta toisaalta, jos on tekemässä kirjaa ahmoista ja tuijottaa ahmaliveä, eikö se voida laskea työnteoksi? Voidaan, voidaan. Tietenkin voidaan! Olen taas niin intoa täynnä, että hirvittää. Pieni muutos kirjan käsittelytapaankin tuli jo itselleni selväksi.
Tuo tällä kertaa Juliasta ja Matista, sitten toiseen hurjan kivaan asiaan. Se on kirjalainausten lisääntyminen. Katsoin Helmetistä vasta ilmestyneen Vihreäsimäisen lohikäärmeeni lainauslukuja ja oikein yllätyin. Lapsille luetaan taas. Kiitos kaikille asian eteen ideoineille ja työtä tehneille loistaville ammattilaisimme. Heille pitäisi olla jaettavissa enemmän palkintoja, sillä monia sellaisen tunnustuksen ansaitsisi. Kiitos myös hyviä kirjoja kirjoittaneille kollegoille.Tässä viime vuosina on ollut paljon puhetta siitä, etteivät lasten- ja nuortenkirjat näy missään. Ammattilehdissä ja -kirjoissa ne ovat koko ajan näkyneet monin tavoin, nyt ne alkavat taas näkyä julkisessa sanassakin. Lehtien kirjapalstat hiipivät ylöspäin ja uusia kriitikoita nousee esiin. Eikö vaan tämä vuosi olekin uuden toivon vuosi. Lopetetaan valittaminen ja annetaan tunnustusta sinne, minne tunnustus kuuluu. Kirjojen ystäviä on Suomessa paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti