Työruuhkaa ja kiihkeää odotusta

En voi kuin huokaista: Luojan kiitos töitä riittää ja juuri tällä hetkellä jopa kiirettä. Selkokirjani on oltava valmis ensi kuussa. Siihen mennessä siitä pitää karsia vielä 20 sivua. Kun olen jo karsinut ja karsinut, säikähdin ensin. Mutta töihin tartuttuani huomasin  tilanteen varsin hyväksi. Käsikirjoitus on levännyt niin pitkään, että näen, mitä korjauksia se vielä vaatii. Ja eivätköhän nuo karsittavat sivutkin löydy rivi riviltä.

Mitä tästä taas opimme? No ainakin sen, että käsikirjoitus vaatii välillä riittävän pitkän levähdyksen ja niin ilmeisesti kirjoittajakin. Nyt sitä on taas hauska muokata. Ja eiköhän sitten taas työ tekijäänsä kiitä. Vai kiittävätkö ne muka joskus? Haluaako jokainen työ vääntyillä tekijänsä muotin mukaiseksi? Välillä niillä tuntuu olevan hyvin selvä oma tahto, jolle on annettava ainakin jossain määrin periksi. Ei silloin kyllä tekijäkään paljon kiittele, ennen kuin ehkä ajan kuluttua myöntyy toteamaan tuloksen olevan sittenkin parempi näin.

Ikkunanäkymässäni on Kymijoki ja sen Jyrängönvirta. Siltojen alla virta on vuolas. Leveämmällä puolella se on kiivas mutta kulkukelpoinen, kapeammalla ja minua lähemmällä laidalla koskimainen. Lähes päivittäin sama mies pitää kuntoaan yllä soutamalla virrassa edestakaisin. Ponnistaen ja työläästi tänne ylävirtaan ja virran mukana oletettavasti nautiskellen alavirtaan.
Samanlaisia soutajia meissä ihmisissä on paljon, kuka missäkin ammatissa. Tälle kirjailijan työlle tuollainen näyttää erityisen tutulta. Alavirtaan lekottelu mennä hurahtaa kevyesti ja liiankin nopeasti, paluu ylävirtaan nostaa hien pintaan, joskus vallan tuskan hien.

Tältä kahden viikon päästä saapuva pikku kaverini näyttää. Kiitos Anneli Alfthanille tästä ihanuudesta ja kuvasta myös. Voi, miten pitkältä voi kaksi viikkoa näin etukäteen tuntua, vaikka tiedän sen sittenkin kuluvan nopeasti.

Ahmakin voi hyvin, vaikka mesenaattia ei ole ilmoittaunut. Tänään pääsin jo niin pitkälle, että kysyin yhdeltä graafikolta kiinnostusta tämän tyyppiseen työhön. En tunne häntä, mutta nettisivut vaikuttivat siltä, että kaveri voisi olla juuri oikea.  Ja siltä tosiaan vaikuttaa. Luonnosta monipuolisesti kiinnostunut taitaja, joka innostui heti. Tuntuu hyvältä. Voiko asia tosiaan loksahtaa paikalleen näin helposti? Toisaalta niinhän se on loksahdellut tähänkin asti kaiken muun paitsi kustantajan osalta. Uskoni siihen, että ahmakirja tosiaan ilmestyy oikealla hetkellä, vain vahvistuu. Saa sitten nähdä, miten edetään.

Mutta nyt: Hyvää pääsiäistä itse kullekin sielulle!

Me järjestämme yhteisen zoom-tilaisuuden lasteni perheiden kanssa. Lounastamme mitä kukin pöytäänsä on loihtinut, mutta yksi on yhteinen: pasha. En ole sellaista koskaan tehnyt, joten odotan uteliaana, mitä syntyy. Jos epäonnistun, syöjiä on onneksi vain yksi. Aion hymyillä ihastuneesti, maistuupa  tulos miltä vain.