Onpa ollut päivä!
Se alkoi täysin kesken unieni kello 6.05, jolloin mies tuli laulaen sängyn viereen. Ensin en ilahtunut. Tuntui turhalta herätä jonkun Railin päivän takia viiden tunnin unien jälkeen. Mutta kun sain Hesarin kouraani, mies sai anteeksi.
2.3. kirjoitin täällä blogissani näin: Kaiken nähnyt kirjailija herkistyy. No, ehkä ei aivan kaikkea, mutta aika paljon kumminkin. Ja mistä se muka herkistyi? No, omasta juuri tulleesta kirjastaan. Se on niin kaunis. Kuvittaja Laura Valojärvi on taitava ja vaikka tietysti olen katsellut kannen kuvaa jo monet kerrat, se pystyi valmiina yllättämään täysin.
Kai omaa kirjaansa, Suomen lasten linnakirjaa Minervalta, on lupa kehua näinkin vahvasti, jos kerran on näin ilahtunut. Eihän se edes ole yksinomaan omatekoinen. Lauran kuvat ovat niin tärkeä osa kokonaisuutta.
ja 7.3. tuli jatkoa:
Tänä aamuna tuli viikko täyteen Suomen lasten linnakirjan ilmestymisestä. Yllätys oli siis melkoinen, kun kuulin Kauppalehdessä jo olevan pienen kritiikin kirjasta. Lehtihän piti oitis hankkia, sillä minulle on turhaa tulla sanomaan, ettei kritiikeillä ole merkitystä. Totta kai niillä on, vaikka eivät niin kovin suuria nykyisin olekaan. On sekä itselle peileinä lukijoiden suuntaan, kriitikko on vieläpä ammattilukija, että tiedon levittäjinä.
Jotenpa tämäkin viikko alkoi loistavasti. Olo on kevyt ja iloinen. Vähän niin kuin jaloista olisi muutama kilo painoa pois, niin keveiltä tuntuvat.
Tarkoitukseni oli tänään blogata muusta, mutta ei tässä nyt muuta tarvita. Kun on aika iloita, siitä pitää keskittyä nauttimaan.
Tänäänkin on maanantai. Ja Hesarin kritiikki nosti minut pikkuisen maanpinnan yläpuolelle. Eikä se suinkaan ollut pieni. Perjantaina oli kritiikki myös Demarissa ja pari viikkoa sitten Kotimaassa, hienoja nekin. Näiden lisäksi huomasin äsken saaneeni myös lottovoiton, 7,80 €. Vautsi!
Muistatteko, miten jossain vaiheessa puhuttiin paljon biokäyristä. Nyt käyräni on selvästi huippulukemissa. Aurinko paistaa - no joo, joo, ei oikeasti, mutta kuka sitäkin vielä kestäisi - linnut laulavat ja mieli on kevyt.
Kirjailijan työ on alituisen itsensä alttiiksi asettamisen vuoksi varsinaista vuoristorataa. Hyvin, tai pikemminkin liian usein tunnen itseni ikuiseksi räpeltäjäksi. Onnistumisen halu on paljon suurempi kuin usko omaan osaamiseen. Tämän linnakirjan kohdalla tunsin onnistuneeni, ja joskus on onneksi näitäkin päiviä, jolloin toteaa kriitikoiden olevan samaa mieltä. Aion nauttia tästä oikein perusteellisesti. - Tosin työskentelen koko ajan käsikirjoitukseni kanssa, joten täytyy pitää kritiikit lähettyvillä. Aivan varmasti niitä huonoja hetkiä mahtuu tähänkin viikkoon vielä monta.
No, huh! Hetikö aloin miettiä niitä, vaikka lupasin vain nauttia. Läps! löin itseäni sormille. Ja nyt siis:
nautin ja olen iloinen.
Iloitse kanssani!
onneaonneaonnea niin nimmarin kuin kritiikin johdosta! Minä olen täysin pihalla allakan kanssa, kun en ole työhuoneen koneen, sen pimeän, ääressä, missä on pöytäpäivyri. Täällä varakoneella varahuoneessa ei ole allakkaa, välillä mietin, mikä päivä,mikä maa... Mutta nauti ihanasta päivästäsi ja kohotan kunniaksesi lasillisen punaviiniä! Tuiks
VastaaPoistaKiitos, Tuiks! Tähän päivään kuului lisäksi hyvä käynti Kansalliskirjastossa, mutta siitä myöhemmin. Kaikki ei mahdu samaan tarinaan.
VastaaPoistaIloitsen! Onnea! :D
VastaaPoistaSuomen lasten linnakirjasta tulee kirjablogini tämän vuoden ykköslastenkirja. Itseasiassa odotan jotain vieläkin enemmän, mutta annetaan ajan näyttää.
VastaaPoistaHarvoin käy niin, että kaikki osuu kohdilleen, mutta se on nyt totta niin kuvituksessa, tekstissä kuin asemoinnissa.
Onnea!
Kiitos, Anu ja kiitos, Leena. Etkös sinä Leena ehtinyt ensimmäisenä, ja sait silloin silmäni kyyneliin sanoillasi. Kiitos niistä vieläkin.
VastaaPoistaTuolla Facebookin puolella ja muutenkin on niin moni ystävä osallistunut ilooni, että se on tehnyt minut hurjan onnelliseksi. Kyllä vain on totta, että jaettu ilo on kaksin- tai tässä tapauksessa moninkertainen ilo. Tulee aina vain kiitollisempi olo!