Nyt on juhlat juhlittu. Kaiken kruunasi vierailu rakkaalle Söderskärilleni ja kapuaminen ylös majakkaan. Meri kimmelsi ja tulomatkalla laineet olivat hihkuttavan korkeita. Nautin!
Olen viime aikoina miettinyt Leinosen Annen Facebookin puolelle panemaa linkkiä Naipaulin sovinistisista mielipiteistä. Miksi minua harmittaa niin pahuksesti se, että kirjailija, josta olen pitänyt paljon, ei ihmisenä vastaakaan toiveitani? Hänellä on kirjoissaan hienoja ajatuksia, mutta loppujen lopuksi hän näyttää olevan tyypillinen oman aikansa ja kulttuurinsa kasvatti. Sovinisti, joka vielä mielellään kertoo näitä mielipiteitään. Voi, voi!
Pilaako hyvän kirjan lukunautintoa se, että kirjailijan lausunnot harmittavat? Ikävä kyllä näin tuoreeltaan tuntuu, että pilaa se. Ehkä sitten kun asia vanhenee ajatuksissani, voin sen jo unohtaa ja lukea kirjat kirjoina. Niin kuin ne tosiaan pitäisi pystyä lukemaan. Sillä jos lukunautintoa varten jokaisen kirjailijan olisi oltava hieno, hyvä ja avarakatseinen ihminen kaikilla inhimillisen elämän aloilla, montakohan kirjaa meillä lopulta olisi luettavanamme? Pitäisikö minun siis tieten tahtoen välttää tutustumista ihmisenä sellaiseen kirjailijaan, josta pidän? Olla lukematta hänestä yhtään mitään.
Toisaalta lehtiä lukiessa tuntuu siltä, että lukijat janoavat henkilökohtaista tietoa, jopa kaikenlaisia tyhjiä juoruja kirjailijoista. Mutta onko asia niin? Janoavatko ne, jotka lukevat kirjallisuutta tosissaan niitä juoruja, vai onko ne tarkoitettu sellaisille, jotka eivät lue kirjaa sisällön vaan jonkin ulkoisen seikan vuoksi. "Pitäähän siltä lukea kirja, kun siitä aina niin paljon puhutaan." Jos taas niin on, onko sillä loppujen lopuksi kirjoittajalle kauhean paljon väliä, minkä vuoksi kirjaa luetaan, kunhan luetaan. Viimeaikaisten keskustelujen valossahan kirjailijan tosiaan pitäisi tunkea julkisuuteen keinolla millä hyvänsä, tärkeysjärjestyksessä vasta sen jälkeen on kirjan sisältö ja laatu. Ja on noissa lehtijutuissa vielä sekin, että emmehän me ikinä tiedä, mikä niissä on totta ja mikä huolellista tai huolimatonta lavastetta.
Imagessa on pitkä ja perusteellinen artikkeli Sofi Oksasesta ja Puhdistuksesta. Pidin hurjasti kirjasta ja oli kiinnostavaa lukea sen menestystarinan taustoja. Määrätietoisuus, valmius ottaa vastaan ohjeita ja hirmuinen työmäärä tuntuvat olevan tärkeimpiä Puhdistuksen tarinassa. Niin teatterissa kuin kustantamossakin oltiin valmiita antamaan valtavasti tukea lahjakkaalle kirjoittajalle. Tuskin Sofi Oksasen tietoisesti näyttävä ulkonäkö ja räväkkä esiintyminenkään ovat vähentäneet menestystä.
Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, miten kustannustoimittajien kiire vie kohta kaiken tuen meiltä kirjailijoilta. Yhä useammin näkee myös kritiikeissä mainintoja siitä, miten kirjaa olisi vielä pitänyt työstää hyvän tuloksen takaamiseksi. Puhdistuksen tapauksessa tukea on saatu suorastaan ihanteellisesti ja tulos on ollut loistava. Useimmat kirjailijat voivat kuitenkin vain unelmoida moisesta.
Kun itse mietin, miten saadaan aikaan hyviä kirjoja, vastaukseksi nousee aina sama: tekemällä hurjasti työtä käsikirjoituksen eteen. Lahjakkaita kirjoittajia meillä on paljon, mutta kirjailijoiksi tulevat yleensä ne, jotka jaksavat tehdä työtä oikein tosissaan.
Niin, mielenkiintoinen aihe! Sunnuntain hesarissa oli juuri juttu, missä kiusaajat ja kiusatut kertoivat, miltä heistä nyt aikuisina tuntuivat nuo ajat. Suurin osa kiusaajista katui tekojaan ja oli kovin pahoillaan, siitä että oli lapsena toiminut väärin. Vain yksi kiusaaja jutussa oli sellainen, joka ei halunnut käsitellä koko asiaa (vastata kysymykseen kunnolla), eikä myöntänyt kiusanneensa tai edes lyhyesti pahoitellut asiaa. Tämän henkilön tietojen kohdalla luki, että hän on nykyään palkittu esikoiskirjailija ja kirjoittaa toista romaaniaan. Nimeä ei ollut mainittu.
VastaaPoistaNolottaa myöntää, että tällaiset asiat vaikuttavat, mutta väkisinkin tuo herätti itsessä voimakkaita tunteita ja kysymyksiä. Ei niinkään sen suhteen että hän on joskus ollut kiusaaja (sillä lapset tekevät asioita ymmärtämättä sen syvemmin), vaan siksi, että hän ei nyt aikuisena myöntänyt asiaa ja tyrmäsi kysymyksen. Tuli olo, että millaisen ja miten kypsän romaanin henkilö, joka vielä aikuisiällä suhtautui tuolla tavalla tuohon kysymykseen on voinut kirjoittaa? Uskon, että jos lukisin hänen kirjansa, etsisin siitä automaattisesti viitteitä siitä, että millä tavoin hän tekstissä käsittelee tunteita jne.
Itseäni ei esimerkiksi kiinnosta kirjailijoiden parisuhteet, erot, ulkonäkö ym. lainkaan, eivätkä ne vaikuta millään lailla itse lukukokemukseen. Mutta sitten jokin pieni juttu kuten tuo yllä mainittu, saattaa saada aikaan voimakkaan vastareaktion. Kai nämä liittyvät myös siihen, millainen arvomaailma lukijalla itsellään on, millaisia asioita itse kukin kavahtaa.
Muistan poppariaikoinani olleeni toisinaan pettynyt, kun jotkut tapaamani tähdet olivat niin toisenlaisia kuin laulunsa. Laulut olivat viisaita, syviä ja mystisen ymmärtäviä, mutta niitten tekijät näköjään jotain ihan muuta. Sama pätee silloin tällöin kirjailijoihinkin. Mutta ihminen on sekainen ja hämmästyttävä olento, sisuksista löytyy kaikenlaista salaista, jonka ilmaisemiseen tarvitaan toisenlaisia keinoja kuin arkipuhe ja -pöljäily. Ja toki itse kukin taidamme joskus kirjoittaa asioista tavalla, jota emme arjessa pystykään noudattamaan.
VastaaPoistaJoskus tuntuu, ettei haluaisi tietää kirjailijoistakaan ihan niin paljon kuin tulee tietäneeksi juuri tuon mainitsemasi asian takia, että se vaikuttaa siihen miten lukee heidän kirjojaan.
terv. Sari
Sari, samaa mieltä. En halua tietää sinustakaan liian paljon, ettei suhde vahingoitu. Enkä nyt tällä tarkoita, että epäilisin sinua suureksi kelmiksi, vaan noin yleisesti ottaen.
VastaaPoistaToisaalta on tosi hassu ajatus, että jo lukemani kirja, josta olen paljon pitänyt ja saanut hienoja ajatuksia, ehkä jopa oivalluksia, muuttuisi jotenkin siitä, että kuulen kirjailijan olevan yksityisihmisenä ikävä ja epämiellyttävä. Ei se tietenkään muutu, mutta ehkä halu tarttua saman kirjailijan toiseen kirjaan häiriintyy. Juuri tuollaiset asiat, joista Hesarissa kerrottiin haittaavat minusta aika pahasti lukunautintoa.
Kai sitä olettaa ilman muuta, että suuria ajatuksia oivallisesti kirjoittava kirjailija osaa mennä toisen ihmisen pään sisään, olla empaattinen ja toiset kaikessa huomioonottava. Elämäkerrat kertovat kuitenkin usein varsin vaikeista tyypeistä, joiden suuruuden salaisuus on ympärillä palvovien tai hiipivien ihmisten uhrautuminen.
Pitäisikö siis lopettaa myös elämäkertojen lukeminen? No, niitä onneksi kirjoitetaan etupäässä jo kuolleista kirjailijoista, joiden kohdalla ainakin minun on helpompi hyväksyä, että olivat mitä olivat. Elävä sen sijaan jatkaa edelleen toisten terrorisointia ja ikävien lausuntojen antamista.
Kirjailijan ei mielestäni tarvitse olla hyvä ihminen, mutta kohtuullinen kuitenkin pahuudessaan. Vai mitä?
Olisi mielenkiintoista tietää, mitä seuraisi, jos kirjoja markkinoitaisiin ilman tekijää. Kirjoina. Kukaan ei tietäisi tekijästä mitään.
VastaaPoistaToisaalta, puhtaasti ammatillisesti, kun tässä työssä kaikki ihmisenä olemiseen liittyvä kiinnostaa, on myös mielenkiintoista tietää kirjoittajan taustasta jotain. Minua esimerkiksi kiinnostaa ja välillä hykerryttää kovastikin se, miten kirjailija on "jalostanut" oman elämänsä aineksia teokseensa. Kaikkihan kuitenkin suodattuu lopulta oman itsen läpi.
Se on ainakin minulle eri asia kuin se, pidänkö itse kirjailijasta tai onko hän mielestäni hyvä vai huono ihminen. Jos pystyisin, noudattaisin johtotähtenä ajatusta, ettei ole olemassa hyviä ja huonoja ihmisiä.
Minulla on henkilökohtaista kokemusta siitä, kun "ystävyys" katkeaa. Tuntuisi aika naurettavalta ja alentavalta ajatella, että sellaisen jälkeen aikaisemmin loistavana pitämäni kirjailijan tuotanto muuttuisi mielestäni kerrassaan surkeaksi.
Vaikka olen pahoillani ja vaikka tunnen tulleeni kohdelluksi epäreilusti, olen edelleen sitä mieltä, että "entinen ystävä" on kirjailijana kansainvälistä luokkaa.
Sama näkemys ainakin minulla pätee kirjallisuuteen yleensä. Kirja on irtautunut tekijästään ja elää omaa elämäänsä, niin klise kuin lause onkin. Eli, kirjailija saa olla ihan millainen ihminen tahansa. Se ei kuulu oikeastaan minulle, vaikka lukisin uteliaana lööppejä tai kuuntelisin kärkkäänä juoruja.
Jos kirja on mielestäni hyvä, se on hyvä siksi, että se on hyvä kirja. Eikä liene tarpeen luetella hyvän kirjan ominaisuuksia? Vai olisiko taas kerran?
T von L
Olet tietenkin oikeassa T von L. Ei luetun kirjan arvo mihinkään häviä minullakaan, mutta niin kuin jo sanoin, voi olla vaikeaa tarttua seuraavaan. Väärin kirjoja kohtaan, on on, eikä kuulu minulle, ei ei, mutta mutta...
VastaaPoistaPääasia, että maailmassa on niin paljon ihania kirjoja! Juuri nyt tutustun itselleni uuteen Nobel-kirjailijaan Kenzaburo Oe:een. (Kummankin nimen o vaatisi tavuviivan näköisen viirun päälleen.) Vaikuttaa taas niiiin hyvältä.
Kerro nyt täälläkin se linkki! Ei kaikki ole Facebookissa :-/
VastaaPoista"Pilaako hyvän kirjan lukunautintoa se, että kirjailijan lausunnot harmittavat?"
Kyllä mulla ainakin pilaa, varmasti jopa jälkikäteen, johtuen siitä että jos kirjailijan elämänarvot tai muut mielipiteet onkin todella pahasti ristissä omieni kanssa, koko näkökulma tarinaan muuttuu, enkä voi olla ajattelematta että mitään todellista "yhteyttä" minun ja kirjan välillä ei syntynytkään.
Mun mielestä on aika itsestäänselvää, että romaani henkilöityy jossain määrin kirjoittajaansa, JOS lukija perehtyy myös kirjailijaan itseensä ja kiinnostuu hänestä henkilönä. Itseäni ei tosin kauheasti edes kiinnosta kirjojen kirjoittajat (joitain harvoja tapauksia lukuunottamatta, ja tietysti kirjailijakaverit kiinnostaa! ;) vaan ne kirjat itsessään. Ehkä siksi en oikein osaakaan eläytyä tähän nykyajan "Kirjailijan pitää tehdä itsestään mediailmiö" -vaatimukseen. Mä ainakin olen niin tylsä tyyppi että eipä saisi meikäläisen elämästä lööppien täytettä :-P
http://www.thenervousbreakdown.com/qmoone/2011/06/mr-naipaul-and-becoming-a-writer/
VastaaPoistaTuon takaa pitäisi löytyä. Anteeksi kun en heti huomannut panna linkkiä perusteellisempaan valaistumiseen. Kaikki eivät tosiaankaan ole FB:ssä, vaikka ei se hassumpi paikka ole kuulla kivojen ihmisten kuulumisia.
Hahhah, onpa tosiaan äijä :) Ymmärrän että jengi on kiukustunut mutta mua lähinnä naurattaa, vanha itserakas jäärä on ilmeisesti katsonut ansaitsevansa lisää palstatilaa ja koittanut keksiä jotain provosoivaa kohinan aihetta. Voisin kuvitella että se on yhtä lailla ylimielinen mieskirjailijoitakin kohtaan :D
VastaaPoistaAi kappas, löytyi todisteitakin tahallisesta provoilusta:
"If a writer doesn't generate hostility, he is dead," the eminent novelist declared a few years ago. "Writers should provoke disagreement."
(linkki juttuun: http://www.financialpost.com/todays-paper/Nobel+winning+chauvinist/4903089/story.html )
Tässähän toteutetaan Eijkensin oppeja, mutta ehkä itserakkaaksi sovinistisiaksi brändäytyminen ei ole pitemmällä tähtäimellä kaikkein järkevin idea ;)
Jos himoni julkisuuteen olisi ylittämätön ja haluaisin kohauttaa hinnalla millä hyvänsä, en ehkä kuitenkaan valitsisi ajatuksia, jotka ovat täysin päinvastaisia omieni kanssa. Sen sijaan voisin vihdoinkin hihitellen sanoa erinäisiä asioita, joita olen jo pitkään halunnut ilmaista. Siis siinä vaiheessa, kun kontrolli alkaa pettää.
VastaaPoistaOk, annetaan vanhalle jäärälle vähän anteeksi. Hän pääsi puheenaiheeksi jopa Suomessa.
Täytyisikin lukea Naipaulin omassa hyllyssäni olevat kirjat sillä silmällä uudelleen ihan vain uteliaisuudesta. Ehkä hänellä on paljonkin henkilöhahmoja, joiden kautta hän on saanut sanoa näitä ajatuksia julki, mutta minä olen luullut, että hän on vain kirjoittanut hyvän ärsyttävän tyypin.
Tässähän olisikin hauska tutkimuksen aihe jollekin kirjallisuuden tutkijalle. Etsiä muutaman vaikkapa Nobel-kirjailijan teksteistä tyyppejä, joiden avulla kirjailijat ovat antaneet suunvuoron omille rasistisille tai sovinistisille ajatuksilleen. Jotka siis ovat paljastuneet jälkikäteen joko itse tunnustettuina tai lähipiirin kertomina.
Ja sittenkin, kaikista näistä puheenvuoroistani huolimatta olen sitä mieltä, että hyvä kirja on hyvä itsessään ja antaa ainakin suurimmalle osalle lukijoita enemmän, jos ei tiedä kirjailijan esittävän lukijalle epämieluisia mielipiteitään tosissaan.
Toki hyvä kirja oikeuttaa itse olemassaolonsa. Jotenkin sitä vaan elää sellaisessa toive(- tai harha-) ajatuksessa, että kaikki kirjailijat on, miten sen nyt sanoisi? FIKSUJA, siitäkin huolimatta että saattavat olla värikkäitä, suorapuheisia ja tavalla tai toisella ristiriitaisia ja haastavia persoonia. Ja FIKSUUTEEN taas kuuluu itsestäänselvästi ymmärrys mm. tasa- ja ihmisarvon tärkeydestä.
VastaaPoista"Sen sijaan voisin vihdoinkin hihitellen sanoa erinäisiä asioita, joita olen jo pitkään halunnut ilmaista."
Kerro nyt ihmeessä!!! Lupaan etten kerro kellekään... ;))
Ei kontrolli vielä niin paljon petä, mutta voin jo ottaa tuon hihityspuolen: hi-hi!
VastaaPoistaRakastetun kirjailijan uusi teos! Rakastetun kirjailijan sitä sun tätä. Eikö ole kamala ilmaisu? Kuka kirjailija on oikeasti kaikkien rakastama? Kirjahan sitä on, kirjailijan tuotanto, jos sekään. En ymmärrä tätä kustantamoiden hillitöntä himoa kuvata lähes kaikkea rakastetuksi. Kirjailijan voi olla oikeasti paha tai hyvä kuten tässä on keskusteltu, mitäänsanomaton kuin huopatossu. räävitön kuin burleskitähti, kiero kuin juustosuikero - mitä tahansa, mitä lukija ei oikeasti halua tietää. En minäkään. Kirjailija pysyköön salamyhkäisenä, jokaisen mieleisekseen kuvittelemana hahmona - minä en todellakaan tahtoisi saada selville, että "suuresti rakastamani dekkarikirjailija Sejasellä" on valtava varpaankynsikokoelma.
VastaaPoistaTuija L
Hah! Yrititkö naamioida varpaankynsikokoelmasi puhumalla dekkarikirjailijasta. Se on jo kerrottu Seiskassa! Vihjepalkkio on joskus tarpeen tämmöisille köyhille kirjailijoille.
VastaaPoista