Hasso Krull kuvaa Meter ja Demeter -runokirjassaan (hieno suomennos Anu Laitilan) vedenpaisumusta ja maailman syntyä. Näinkin hän sanoo:
sateessa me vain heitämme puita tuleen
ja yhtäkkiä huomaamme
siellä täällä pieniä vihreitä liekkejä
silmien liekkejä ne ovat kissoja
jotka lentävät suurilla sateenvarjoillaan
Koska edellisellä kerralla vannoin uskovani senkin, mikä ei ole totta, tämän uskon todeksi mielelläni. Kissat ja sateenvarjot ovat siis olleet olemassa jo ennen maailman syntyä ja ilmeisesti pelastuneet jopa vedenpaisumukselta.
Koirista ei puhuta mitään. Olen itse kaikkien eläinten ihminen, ja koira tai parikin on aina ollut perheessämme niin lapsena kuin aikuisena. Vain lapsena meillä oli kerran suloinen kissa, joka herätti minut öisin imemällä korvalehteäni. En muista, vaikuttiko moinen uniini, mutta olin sille varmasti äkäinen, niin kuin aina kaikille, jotka erehtyvät herättämään minut kesken unen.
Hellettä luvassa ja töitä tietenkin. Kirjailijan elämässä eivät päde muiden loma-ajat. Aikataulut taitavat mennä aina niin, että kesällä on kiirettä. Kaiken lisäksi on oltava varpaillaan milloin hetkenä minä hyvänsä tupsahtavien kiireisten palstojen tai taiton tarkastuksen odotuksessa, milloin mistäkin muusta syystä.
Histamiini-joulukalenteritkin kirjoitin tietysti aina heleimpään kesäaikaan. Kuvittele siihen sitten hanget korkeat nietokset! Mutta juuri sehän meidän työtämme on: Olla aivan jossain muualla kuin tässä koneen ääressä tutussa työhuoneessa. Eikä vain olla siellä vaan elää ja eläytyä moneenkin rooliin. Montakohan elämää keskivertokirjailija lopulta elämänsä aikana ehtii elellä tai ainakin piipahtaa niissä vierailulla? Varmasti enemmän kuin ne kissan yhdeksän. Tästä voisi hyvällä otannalla saada aikaan aika hauskan luvun.
Huomaan muuten aikoinaan tilastotieteestä alimman arvosanan tenttineenä usein toivovani asioista edes pikkuruisia tilastoja. Olen tainnut melkein joka kirjoituksessani kysellä tai ehdotella tutkimusta jostain aiheesta. Utelias mikä utelias, uteleminenkin on ollut työtäni toimittajana ja tiedottajana.
Juhannus on takana mutta tuleva viikonloppu on yhä yhtä juhlaa. Siitä kerron sitten kun on sen aika. Auringonpaisteessa on jo perusvire iloinen, saati sitten kun tiedossa on paljon kivaa.
Olen tainnut unohtaa kertoa, että ikkunani edessä olleesta mustarastaan pesästä poikaset, ne kolme, selviytyivät ehjinä maailmalle. Kaikki edelliset pesät sisäpihan puolella ovat vuosien varrella tuhoutuneet. Milloin orava, milloin harakka on ollut asialla. Julistaudun siis oivaksi mustarastaan poikien suojelijaksi. Tänne vain ensi kesänäkin! Mustarastaan huilu on niin ihanan puhdas ääni.
Enpä tiedä aikatauluista. Tai niiden mättämisestä. Omalta kohdaltani olen pysytellyt aikatauluissa aina. Olen itse asiassa etuajassa systemaattisesti. Mutta muilta tahoilta tulee niitä paineita, jotka saavat odotetut asiat (loma?) muuttumaan.
VastaaPoistaKustannusmaailmassa yleensä taitaa nykyisin pyöriä niin iso pyörä ja niin lujaa, että ihme, kun siinä vielä kukaan matkassa roikkuu. Välillä on olo kuin nopeutetussa filmissä. Ja kuitenkin tämä on ammatti, joka vaatisi aikaa ja rauhaa, jotta se kuuluisa luovuus pääsisi kukoistamaan.
Silti, jos haluaa pysyä kelkassa, on kai viisainta taipua muiden laatimiin aikatauluihin.
Tuo, montako elämää keskivertokirjailija ehtii elämänsä aikana elämään, on kiintoisa asia. Ajattelin sitä juuri hiljattain, kun kuulin radiosta pätkän, jossa haastateltiin kuvitteellisten nekrologien kirjoittajaa. Mielenkiintoista oli se, että tyyppi kirjoittaa yhä uusia nekrologeja (siis elämiä) aina samalle henkilölle. Eli luo yhä uudestaan hänelle vaihtoehtoelämiä.
Enkä kuolemaksenikaan (heh) muista kenestä on kyse. Jos joku tietää, olisi kiva saada muistinpätkä takaisin.
Ja eikös Twainin Kapteeni taivaassa käsitellyt jotenkin samaa teemaa?En nyt millään löydä kirjaa hyllystäni, vaikka tiedän, että se siellä on.
Helteessäkin voi hyytää. Luin äsken kirjan Poika raidallisessa pyjamassa. Ostin pokkarin hammaslääkärireissulla aamulla. Kirjastahan käytiin talvella polemiikkia ainakin Lastenkirjahyllyssä.
Jäi tosi outo olo. Epäuskoinenkin. Synnytti ajatuksen siitä, mitä kaikkea me ei nähdä tai tajuta, vaikka se olisi ilmiselvästi räväytetty silmien eteen. Ei, vaikka emme ole Brunon kaltaisia 9-vuotiaita, jollaisen sentään saattaa juuri ja juuri uskoa voivan olla tajuamatta.
Meni vähän sivupoluille otsikosta, mutta aasinsillalla koplaan sen aikatauluihin. En ehtinyt kirjoittaa riviäkään, koska luin kirjan. =))
T von L
Niin, sama tilanne minullakin. Olen itse tarkka aikataulujen suhteen, yleensä myös etuajassa, mutta ne paineet tulevat aina muualta. Nykyisin valitettava ja todellinen juttu on toimittajien kiire. En syytä omiani siitä, minulla on ihanat toimittajat, mutta heillä taas on omat paineensa.
VastaaPoistaSiis juuri niin kuin sanoit, kirjoittamisrauha ja sen myötä luovuuden säilyttäminen, ne vasta ovatkin todellisessa vaarassa tätä menoa. Pelkään vain, että kiihkeä tuotantokoneisto kaipaa enemmän turvallisesti myyvää bulkkitavaraa kuin todellista luovuutta. Vaikka kaikissa puheissa tietysti aina toisin vakuutetaan.
Juuri näin. Tai jos ei ihan bulkkia, niin "turvallisesti myyvää" kuitenkin. Liiketoimintaahan kustantaminen tietysti on, vaan hämärässä muistissa on vielä sellainen hiljainen ja rauhallinen aika, kun matkakoneella näpyteltiin ensimmäiset kässärit paperille ja postissa lähetettiin. Puhuttiin kulttuurista ja oman kirjallisuuden merkityksestä kansalliselle identiteetille. Ihan tosi, puhuttiin, oltiin ihan yhteisrintamassa.
VastaaPoistaIlokseni huomasin samansuuntaista puhetta taannoin eräässä palaverissa kustantajan kanssa. Eli, ei kaikki toivo ole ollenkaan menetetty. Vanha henki kytee vielä, vaikka vauhti onkin kiihtynyt.
Ikä varmaan vaikuttaa meikäläisen kohdalla asiaan, "merkkiuskollisuuskin", kun vielä yli kolmenkymmenen vuoden päästä huomaa tietynlaista yhteenkuuluvaisuutta saman "työnantajan" kanssa.
Tämä on tosi outo ammatti monessa suhteessa. Ei ole eroa työllä ja vapaa-ajalla. Ja työ on etuoikeus ja ilo. Vaikka välillä vetää tiukoillekin.
Tuossa Lajitoverin verenpaineita ja oravanpyörästä hyppäämistä läheltä seuraavana täytyy oikeastaan olla varsin kiitollinen näistä vuosista, joita on tätä touhua saanut "harrastaa".
Kieli, se on kuin onkin kaiken mieli. Ja se on hyvä se.
T von L
Hienoa! Olen varma, että kustantamoissa elää edelleen paljon oikeaa henkeä, vaikka se tahtoo jäädä kiireen jalkoihin.
VastaaPoistaMinäkin uskon edelleenkin oman kirjallisuuden merkitykseen erityisesti nuorten kohdalla, ja niin uskot varmasti sinäkin, T von L. Uskoisivat vain myös kirjoja nuorille ostavat.
Oikeastaan minun piti huokaista tuossa varsinaisessa puheenvuorossani, miten ihana ammatti tämä kuitenkin on. Niin monta kiinnostavaa elämää takana minullakin. En vaihtaisi!
Onnittelut tietopöllöstä! Hieno juttu ja lisäksi ei-pelkkää-kunniaa.
VastaaPoistaONNITTELUT MYÖS LORUKUJALTA!!!
VastaaPoistaUutisointi tosin painottui ihanaan Histamiiniin, kun esim. Linna-kirja olisi ollut se erityismaininnan ansainnut. Ja yleensäkin tuo historiallisten kirjojen anti.
Lämpimästi
T von L
Kiitos, kultaiset! Lämpöistä olo tässä onkin niiiin! Täytyy ylihuomenna kertoa tunnelmista vähän enemmän, nyt olen poikki-nainen. Aamuvarhaisella lähtö Helsingistä ja vasta äsken tsiljoonan hikipisaran jälkeen paluu. Huomenna taas aamuvarhainen lähtö ja paluu illalla, mutta sunnutaina jo onnistuu kirjoittamisetkin. Joskus elämä vaan on niin kivaa!
VastaaPoista