torstai 22. syyskuuta 2011

On muka kiireistä

Noo, ni! Nyt alkaa kostautua pitkä lämmin kesä. Ja laiskottelu. Väitän melkein, etten ole ikinä laiskotellut noin pitkää aikaa yhteen menoon. Velttoja tiedon hakuja tulevaa kirjaa varten ei lasketa.

Laiskottelun väistämätön seuraus on kimppuun käyvä kiire. Sitäkö olen hakenut? Enkö edes tähän ikään mennessä ole tutustunut kunnolla syyn ja seurauksen -lakiin? Jos on luvannut tehdä sitä tätä ja tuota siihen ja siihen mennessä, jossain vaiheessa ne on tehtävä. Haluan kaiken lisäksi tehdä asiat ajoissa ja ainakin määräpäivään mennessä. Lehden toimitussihteerinä sain vuosikausia kuunnella vuolaita selostuksia siitä, miksi juttu ei olekaan valmiina vaikka piti. Aina joskus teki mieli keskeyttää ja sanoa, että kirjoittaisit nyt tämänkin ajan.Joskus taas teki mieli antaa aplodit.

Olen herännyt hämmästyneenä huomaamaan, että Turun kirjamessut ovat jo reilun viikon päästä. Siellä keskustelen kirjailijaliiton ohjelmassa lauantaina Fiore-lavalla klo 16.30 Kari Levolan kanssa Juhani Ahon merkityksestä tämän päivän ihmiselle. Olen tietysti pohtinut asiaa jo hartaasti, mutta on siinä vieläkin ihmettelemistä. Jutun hyvä puoli on, että olen pitkästä aikaa lukenut Ahon tekstejä. Hyviä ovat, edelleen! Jos sinulla on ajatuksia aiheesta, otan niitä auliisti vastaan.
Turussa olen myös mukana sunnuntaina nuorisokirjailijoiden seminaarissa Lentävä matto klo 11.30 seminaaritilassa.

Turun jälkeen on heti matka, joka kestää kolmisen viikkoa ja sen jälkeen ollaankin jo Helsingin kirjamessuviikolla. Helsingissä esiinnyn useita kertoja, mutta siitä ehdin myöhemminkin.

Tässä lomassa pitää hakea tietoa, tehdä haastatteluja ja kirjoittaa tehokkaasti lasten ja nuorten tietokirjaa. Aikuisten kirjanikin vaatii vielä jotain, vaikka en vielä tarkalleen tiedä, mitä. Ja seuraavat kirja-aiheet naputtelevat pääkopassa, onneksi vielä taka-alalla.

Laiska töitään luettelee, sanoi äitini ennen muinoin. Myönnän. Kesänsä laiskotelleen on pakko luetteloida niitä, ettei jotain tärkeää jää tekemättä. Perheen, vaikkakin pienen, -äidilläkin on lisäksi päivittäiset pakolliset rutiininsa. Yöllä haluan nukkua, muuten ei tule mitään.

Ai niin, eikö tämä blogin pitäminen vie aikaa. Vie se, siksi kirjoitankin vain noin kerran viikossa. Siispä siihen asti, kirjoittamisiin!

2 kommenttia:

  1. Ei mulla mitään uutta Juhani Ahosta, mutta tekee mieleni ihmetellä, kuinka ajattomia tekstit ovat. Totta totisesti kestävät aikaa!

    Juha on huippu. Tiukkaa dramatiikkaa ja pakahduttavaa mielenmyllerrystä koko opus, sen jälkeen voi vain haukkoa henkeään. Niin sen koin 15-vuotiaana, ja aivan yhtä voimakkaasti nelivitosena. Kiehuvat tunteet ovat sekä iättömia että ajattomia. Rakkaus ja kuolema, oih.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä Juhasta. Se on vahva ja lisäksi sellaisia luontokuvauksia, ettei niillekään voi kuin huokailla.
    Myös lastuissa on niin kertakaikkisen hyviä tuokiokuvauksia, että kaiken tuntee oikein ihollaan. Eikä kieli ole kuollutta. On uskomatonta, että Aho on kirjoittanut kaiken jo noin sata vuotta sitten.
    Olen lukenut aika paljon vanhoja tekstejä ja suurin osa niistä on nykylukijalle hurjan teennäistä, ilmaisut vanhentuneita. Aholla ei.

    VastaaPoista