Olen saanut mitokondrioihini vahvan latauksen esiäitieni keräilykulttuurista. Nyt kun mökkiniemi punottaa mansikoista, kellertää kantarelleista ja sinertää mustikoista, olen taas onnellinen.
Tietysti mansikat voisivat paremmin, jos ei sataisi. Toisaalta, mustikat eivät olisi noin pulleita, eikä niitä tällä kuivahkolla niemellä paljon kypsyisikään. Nyt kypsyy. Oksat nöyrinä mustikat kantavat marjojaan, ja nöyrtymään joudun toki minäkin niitä poimiessani. Minä nautin, selkä ei niinkään. Kannattaa kuitenkin tuijottaa enemmän plussien ja miinusten summaa, joka kaikesta huolimatta on varsin positiivinen. Litraa mansikoita en ole saanut vuosiin. Pari litraa mustikoitakin tuli nopeasti, ja lempparipiirakkani taitaa olla juuri mustikkapiirakka tuoreista mustikoista.
Saalistamisen lisäksi olen lukenut. Pääsin juuri loppuun Austerin Sunset Parkin, jonka tyypeistä ei voinut olla pitämättä. Nyt on meneillään Saramagon Elefantin matka. Saramagon metka tapa antaa ajatustensa juoksennella välillä aivan missä sattuu, on hauska. Eivätkä ne ajatukset aina edes ole kovin kaksisia, nehän ovat milloin kenenkin kirjan hahmoista. Täytyy olla paljon kanttia kirjoittaa noin. Olisi kiva lukea hänen ensimmäinen teoksensa. Joko siinä olisi sama tyyli, tai edes vihjeitä siihen suuntaan?
Saramagohan oli Pilar-vaimoineen Tammen kirjailijatapaamisessa muutama vuosi sitten. Väsynyt vanha mies, vähän tympääntyneen oloinen. Huomattavasti nuorempi vaimo tarkkaili valppaasti vierellä hänen vointiaan. Sain muiden tavoin kirjaani nimikirjoituksen, mutta en uskaltanut sanoa sanaakaan, mutista vain kiitokseni. Olinhan minä hänen kirjojaan lukenut, mutta tuntui täysin typerältä alkaa ylistellä häntä. Mitäpä siinä sitten oli muutakaan sanomista. Tunsin jotenkin hassusti itseni koulutytöksi ankaran rehtorin edessä.
Mutta nyt espresson keittoon ja sen jälkeen taas saalistamaan! Esiäidit, kiitos tästä onnesta!
Täysiä sankoja ja painavia koreja toivottelen! Itse suunnittelin pääseväni tänä viikonloppuna metsään, mutta taitaa käydä toisin. Toisaalta täällä pohjoisemmassa ei ehkä vielä ole kiirekään.
VastaaPoistaMervi, kiitos! Ilmeisesti siellä ei tosiaan vielä ole kovin paljon kypsiä, ehkä ei meilläkään oikeassa metsässä. Niememme on aurinkoinen ja mustikat kasvavat rinteillä.
VastaaPoistaMökillä on myös äidin aikoinaan istuttama valtava mustamarja-aronia, jonka mausta en ole koskaan oikein pitänyt. Tiedän tietysti sen olevan valtavan terveellistä. Nyt joku neuvoi kuivattamaan ja napsimaan marjat sellaisenaan. Silloin se kuuluu olevan aivan syötävä. Tänä kesänä - tai paremminkin syksyllä, aion kokeilla.
Jospa tosiaan vihdoin saisin marjat kunnolla käyttöön. Nytkin jääkaapissa on viisi vuotta vanhaa hilloa - mustamarja on myös hyvin säilyvä - omenaan sekoitettua mustamarjaa, mutta ei vain kulu.
Mitäköhän mahtaisit pitää Kochin Illallisesta...try it!
VastaaPoistaSade tarjoaa kantarelleja omaan lehtoomme, ja kuten toteat: Lihottaa mustikat. Viikon parin sisällä herää sisäinen muumimammani eli sitten alkaa vimmainen säilöminen joka huipentuu syksyn omenasoseviikkoihin.
Tosin minä en ihan tätä tarkoittanut, kun toivoin sadesuvea hellesuven sijasta eli vähempikin olisi riittänyt. Missään muualla ei ole satanut tänä vuonna kuin Suomen Tahitilla. Jos joku muuta väittää, tervetuloa tänne vain katsomaan eräitä puutarhan suuria perennoja yms. Mutta eipä ole tarvinnut öisin kastella puutarhaa, vaan olen voinut nauttia ystävien seurasta tai lukea tai vaan olla ja ihmetellä.
Rentoa suven jatkoa sinulle!
Leena, luonto tosiaan näyttää pitävä tästä kosteudesta. Maanviljelijät tosin ovat toista mieltä kuin kotipuutarhurit. Kaupungissa meilläkin piha on niin vehreänä ja kukikkaana, että viime lauantaina miehen syntymäpäivävieraat olivat yksinä huokauksina.
VastaaPoistaTäällä mökillä sen sijaan ei ole satanut viiteen päivään, sillä pieni salaattini on ulkona kuollut kuivuuteen eikä vedessä lilluvassa veneessä ollut ollenkaan vettä. Ahomansikat olivat kypsiä ja makeita ja niitä ON.
Nauti sinäkin nyt oikein kunnolla!