Joskus oma muka tuttu ympäristö saattaa yllättää. Olen katsellut metron ikkunasta usein Kulosaaren Arabianrannan puoleisessa pikku saaressa näkyvää korkeaa kattoa ja ihmetellyt: Onko jollain varakkaalla siellä peräti oma kappeli? Tänään seurasimme tienviittaa Kulosaaren hautausmaa, ja sieltähän se löytyi. Ei yksityinen, vaan Helsingin pienin hautausmaa Armas Lindgrenin suunnitelemine kappeleineen.
Kaksihehtaarisen saaren hautausmaa on niin kaunis, että sinne melkein alkoi tehdä mieli. Sitä varten pitäisi tosin ensin hankkia asunto Kulosaaresta, liittyä sikäläiseen seurakuntaan ja kuolla vasta sen jälkeen. Ei onnistu. Mutta suloinen helmi paikka tosiaan on, ja sen löytäminen yllätti paljasjalkaisen stadilaismiehenikin. Hänkään ei ollut koskaan kuullut hautausmaasta, jonka toinen nimi on Leposaari. Elävän sielu siellä ainakin lepäsi. Muiden alueella lepääjien sielu sen sijaan on jo tainnut löytää uuden asuinsijan, jos tähän teoriaan sattuu uskomaan. Monta tuttua nimeä näkyi siinä joukossa.
Lähistöllä on Kivinokan mökkialue ja sen sisällä luontopuisto, jonka aina silloin tällöin kävelemme. Sen erikoisuus ovat polun varrelle rakennetut taideteokset, joka kesä uudet. Ensimmäiseksi osuimme kuitenkin Kukkenheim-museoon, jossa oli näyttely eri vuosien kadonneista aarteista. Tämä Kukkenheim ei suuruudella eikä pönäkkyydellä pröystäillyt. Pikku mökki oli ehkä 14-neliöinen, mutta niinkin pienen seinille mahtuu aika monta kuvaa, kunhan ripustus on tiiviistä.
Luontopolun yhteydessä on myös Kivinokan lintulava, jolta voi ihailla Vanhankaupunginselän ruovikkoa ja siellä pesiviä monia vesilintuja. Kyllä sielläkin sielu lepäsi, joten sieluni on tänään lepäillyt vähän siellä ja täällä. Olen tällä hetkellä siis hyvinlevännytsieluinen nainen. Tämmöiseltä se siis tuntuu. Ei hassumpi olotila.
Nyt lisää suosituksia. Mitä helmet ova yllättäneet sinut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti