Viime viikkoina täällä työhuoneessa on piipahdellut joku laiskiainen. Mitään järkevää se ei ole yrittänytkään tehdä, kunhan haahuillut. Nyt tartuin sitä niskasta kiinni. Ensin huoneen siivousta, outoja löytöjä, jotkut ilahduttavia, monet pois heitettäviä. Alan jo mahtua pöydän ääreen, joten nyt: sormet näppiksille. Aah!
Eilen sain pinon tämän vuoden viimeistä kirjaani. Mennään sirkukseen hehkuu punaisena ja iloisena edessäni. Olen kehunut Laura Valojärveä ennenkin, eikä se toivottavasti tähänkään lopu, mutta siis: pidän hurjasti hänen oivaltavasta tyylistään. Laurasta muutenkin, kyllä!
Olen haastatellut kirjaan monia sirkusesiintyjiä. Vasta noin kuukausi sitten yksi heistä, Marko Karvo, saavutti estraditaikuuden maailmanmestaruuden ensimmäisenä suomalaisena. Mukava asia kirjankin kannalta, sillä tässä hän kertoo hauskan tarinan ensimmäisestä ulkoilmaesiintymisestään. Alusta ne maailmanmestaritkin aloittavat.
Yksi ensi vuonna tuleva kirja on jo pitkällä, mutta seuraava aikuisten kirja vasta pohtimisvaiheessa. Minulla oli jo varma ja kiinnostava aihe luupin alla, mutta sitten jostain mieleeni nousi aivan toinen. Ja eikös tämä toinen tönäise muina aiheina ensimmäisen tieltään ja ala viedä ajatuksiani. Yritin piipittää itselleni järkeä, sillä ensimmäistä aihetta olen mietiskellyt jo muutamia vuosia. Vaan auttaakos tuo. Aihe n:o 2 hallitsee jo täysillä. Kai tässä on viisainta vain nostaa kädet ja antaa sen viedä. Ainakin pitää katsoa, onko se nyt tosiaan niin hyvä kuin väittää olevansa. Mokoma!
Tämä onkin yksi ikuisuuskysymyksiä kirjailijan mielessäni. Usein tuntuu siltä, että aiheet valitsevat minut, enkä minä niitä. Miten se oikein tapahtuu? Miksi joku alkaa kiinnostaa niin paljon, että sitä alkaa vatvoa, kerätä aineistoa, kirjottaa ideanpätkiä muistiin, huomata aamulla, että yöaikaan asia on taas edistynyt? Miten paljon tämä tosiasiassa on omassa vallassa, sillä en minä ainakaan alitajuntaani usko hallitsevani. Se on kummallinen, tahdonvoimastani riippumaton osa minua. Vai onko? Miten paljon tutkijatkaan siitä tietävät?
Ei sillä, että toivoisin aivojen salojen ikinä avautuvan tutkijoille. Tai omien aivojeni itsellenikään. Haluan yllätyksiä elämältä ja omien aivojen tuottamat ovat osa niistä. Siispä tervetuloa, Aihe n:o 2! Aion sittenkin luottaa sinuun.
Aiheet ovat kyllä pahimmillaan aika itsepäisiä ja itsekeskeisiä. Sieltä ne vaan tulla puskevat. Yleensä minulle on tullut seuraavan romaanin idea siinä vaiheessa, kun olen ollut kirjoittamassa edellistä. Nyt kuitenkin minulle on tullut jo seuraavan idea, kun edellinen on vasta suunnitteluvaiheessa. Jos se vanhempi ei olisi ollut suunnittelussa niin pitkällä, niin tuo toinen aihe olisi varmaankin päässyt niskan päälle.
VastaaPoistaLisäksi päässä pyörii myös kaksi tulevaa näytelmää ja yksi elokuvakäsikirjoitus. Pitää toivoa, että nyt ei enää tulisi kauhean monta lisää...
Näyttää tosiaan noissakin olevan riittävästi. Pane lappu tulevien aiheiden luukulle: Hetkinen!
VastaaPoistaSiitäpä ne vasta innostuisivat!
Poista