Olen käynyt Turun kirjamessuilla joka syksy alusta asti. Oikeastaan olin mukana jo ennen alkua, sillä osallistuin muutamiin messuja suunnitteleviin kirjailijayhdistysten kokouksiin. Turun messut kuuluvat siis syksyyni niin luontevana osana, että syksy tuntuisi oudolta ilman niitä. Ajomatkakin osuu aina heleimpien värien aikaan.
Tänä vuonna vedin paneelia, jonka otsikko oli Ihan perheestä! Perhekuvioita lasten- ja nuortenkirjoissa. Onko ydinperheen aika jo ohi? Keskustelijoina olivat Paula Havaste, Tuula Kallioniemi ja Jukka Laajarinne.
Aihe oli siis varsin kiinnostava, mutta puoli tuntia sen käsittelyyn aivan liian lyhyt aika. Tuntuu, että pääsimme vasta alkuun. Ehdittiin siinä sentään jotain sanoa. Jos vetäisin tähän lyhyen yhteenvedon, tuntuisi siltä, että itsestäänselvyyksiähän nuo ovat. Keskustelussamme asioita ehdittiin sentään vähän perustellakin, mutta tyydyn tässä vain pikku raapaisuihin. Annan sentään vinkin tilaisuuksien järjestäjille. Tässä olisi hyvä aihe vähän pitempäänkin keskusteluun, johon ehtisi ottaa myös yleisön mukaan. Nyt siihenkään ei jäänyt aikaa.
Kirjoja ilmestyy nykyisin jo ainakin omasta mielestäni valtavasti, Suomen kustannusyhdistyksen tilaston mukaan viime vuonna kaikkiaan 1248 lasten- ja nuortenkirjauutuutta. Näistä kotimaisia lastenkirjoja on 287 ja käännettyjä 725, nuorten kotimaisia 93 ja käännettyjä 144. Senpä vuoksi kirjoista puhutaan lähinnä pienen julkisuudessa näkyvän osan perusteella, kokonaiskäsitystä taitaa olla jo melkein mahdoton muodostaa. Vaikka lukisin kolme kirjaa päivässä, en vielä saisi vuodessa luettua kaikkia saman vuoden uutuuksia. Hurjalta tuntuu! Epäilemättä moni hyvä kirja jää kokonaan vaille julkisuutta. Miten se silloin löytää lukijansa?
Kaikkien keskustelijoiden mielestä lasten- ja nuortenkirjojen perhekuvioiden pitäisi olla luontevasti mahdollisimman monenlaisia. Myös omalle kulttuurillemme aivan vieraita malleja on hyvä tuoda esiin. Esimerkiksi nousi Jukan nuortenkirja Jäiset jumalat, jossa perhekulttuuri on sherpoilta Nepalista. Siellä moniavioisuus on sallittua, naisella voi olla monta miestä.
Paula huomautti, että kirjailija antaa kirjoissaan, kuten vaikkapa hän hyvin realistisen oloisissa Henkka-valokuvakirjoissaan, sen kuvan, minkä haluaa antaa. Realismi kirjoissa on sittenkin lähes aina kuviteltua. Samaa vakuutti Tuula, joka tosin on kirjoihinsa "varastanut" paljonkin omasta perheestään, mutta ei Tossavaisetkaan suinkaan Kallioniemen perhe ole.
Tietyt trendit ovat jotain sellaista, joka vain jostain syystä liikkuu ajasta, Harva kirjailija tietoisesti tarttuu aiheeseen sen vuoksi, että sitä ovat käsitelleet muutkin. Eiköhän sellaista pikemminkin yrittäisi välttää. Esimerkiksi kuoleman kuvaaminen ja käsittely näyttää viime aikoina lisääntyneen. Se kuuluu osana elämäämme ja on ehdottomasti tarpeellista, paneeli totesi. Kuoleman kuvaamisessa lastenkirjoissa on kuitenkin syytä olla tarkkana, ettei lopputuloksena olekin vain syvä ahdistus.
Perheet ovat muuttuneet paljonkin viimeisten vuosikymmenten aikana, saman ne ovat tehneet lasten- ja nuortenkirjoissa. Tietenkin. Mutta onko kirjan tehtävä vain kuvata tosiasioita, vai antaa untelmia ja ratkaisumalleja vaikeisiin perhetilanteisiin? Vai sekä että?
Mutta onko ydinperheen aika siis ohi? Ei, ei tietenkään, eihän ydinperhekään ole ohi. Itse olen miettinyt, että ehkä uutisointi pitäisikin muuttaa otsikoinniksi: Noin puolet pääkaupunkiseudun avioliitoista kestää.
Ehkä jossain pääsemme vielä jatkamaan keskustelua. Siihen asti ja varmasti senkin jälkeen: Yritetään kirjoittaa juuri niin kuin meistä hyvältä ja merkitykselliseltä tuntuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti