Ällistyn aina huomatessani, että edellisestä kirjoituksestani on kulunut jo viikko. Päämääräni on kirjoittaa kerran viikossa, vaikka täytyy tunnustaa, että aika usein tämä tuntuu velvollisuudelta, jonka olen itse itselleni asettanut. Kumpia muuten on helpompi laistaa, omia vai muiden asettamia velvollisuuksia? Melkein uskoisin, että omia, koska niistä ei voi syyttää kuin itseään.
Tämän blogin kirjoittamisen yhteydessä tulee myös aika konkreettiseksi kirjan kirjoittamisen hitaus. Viikossa en ole edistynyt paljoakaan, sillä pohdin edelleen ankarasti sankarittareni ja miksei muidenkin mukana olevien ääniä. Vaikka tunnen tyypin jo aika hyvin, ääni puuttuu. Kokeilen erilaisia mahdollisuuksia, annan niiden levätä vähän aikaa ja huomaan olevani taas tyytymätön. Kun ääni lopulta loksahtaa kohdalleen, sen tietää heti, mutta vielä sitä ihmettä ei ole tapahtunut. Onneksi tämän käsikirjoituksen kanssa ei ole kiirettä, sillä kerrankin ymmärsin sopia riittävän väljän aikataulun. Olisiko tämä nyt sitä iän tuomaa viisautta?
Etten saisi liikaa vaikutteita toisten äänistä, luen tällä hetkellä kolmea kirjaa vuorotellen. Ne ovat sen verran erilaisia, että tartuntavaaraa ei ole. Päivieni viimeiset hetket hereillä vietän aina kirjan parissa, jokaiseen aamuuni taas kuuluu muutama runo. Kaksi tämänhetkisistä kirjoista on tabletilla, yksi perinteisessä pokkarimuodossa. Ja kyllä vain, perinteinen tuntuu edelleen tutuimmalta ja rakkaimmalta versiolta, vaikka ei minulla mitään digimuotoakaan vastaan ole.
Kirjat ovat: Kjell Westön Isän nimeen, Katja Ketun Kätilö ja Carol Shieldsin Kaiken keskellä Mary Swann. Shieldsin luulin lukeneeni jo aikoja sitten, mutta enpä ollutkaan. Vallan kiinnostavia kirjoja kaikki ja tosiaan, hyvin erilaisia.
Yhdestä tämän aamun runostani jäin miettimään sanan taivutusta. Siinä säppi-sana oli kieliopillisesti oikein taivutettu muotoon säpessä. En ole ikinä yhdenkään ihmisen kuullut käyttävän tällaista muotoa. Aitan ovet on aina pantu säppiin tai ovat säpissä. Miten tällaisessa käännöksessä siis pitäisi toimia, käyttää kieliopillista vai ihmisten käyttämää muotoa? Olen tätä ongelmoinut joskus tuloksetta jonkin muunkin sanan kohdalla. Onko tässä kyse makuasiasta vai omista murrealueistani, joissa ei ole tunnettu oikeaa muotoa?
On tässä elämässä taas pohtimista :)
Minun päässäni ovi 'pannaan säppiin', mutta se on 'säpessä'. Kielialueeni tiedät: Karjala ja Satakunta.
VastaaPoistaOi, haluaisin niin kuulla, mitä olet pitänyt Kätilöstä ja Kaiken keskellä Mary Swann. Mary Swannin luin vasta viime vuonna. Minulla on projekti lukea kaikki Shieldisin, Oatesin ja Shriverin kirjat. En kerro ketä kirjailijaa näistä sinä eniten muistutat, etteivät äänet ala häiritä työtäsi;-)
Leena, lupaan kertoa, kun olen päässyt loppuun. Ja jänniä nämä murrealueet. Onhan minullakin Karjala.
PoistaAloin äsken lenkillä myös ajatella, että myös runon rytmi asettaa valinnoille omia vaatimuksiaan. Aamuinen kääntäjä on erittäin hyvä, en epäile hänen valintojaan, vaan jäin miettimään tuota pikemminkin yleisesti.
http://terhirannela.wordpress.com/2013/02/27/tulppaaniaamu-11-kohdan-haaste/
VastaaPoistaHaastan Sinut mukaan! Yhden blogimerkinnän aihe? :)