Kirjoitan, sovin ja puhun

Olen ottanut takaisin lorvihetket ja tehnyt töitä mökillä. Yksin, tai, anteeksi Kati-koira, hyvässä mutta puhumattomassa seurassa keskittyminen on ollut täydellistä. Myös tuuli on ollut ystäväni ja pitänyt itikat loitolla, ja vesikin ehti jo kahteenkymmeneen asteeseen.

Olen lähinnä vatkannut tekstiä edestakaisin ja etsinyt oikeaa tyyliä tähän kirjaan. En tiedä, löytyikö se lopulta, mutta pakko oli päättää jossain vaiheessa, että tämä vatkaaminen loppuu nyt tähän. Tämä on minun tapani kirjoittaa ja siihen pitäydyn. Aivan varmasti voisin olla paljon parempi, mutta silloin minun olisi oltava joku toinen. Eiköhän tässä iässä ala olla jo korkea aika todeta, että tähän on tyydyttävä.

Sain kustantajaltani sähköisiä muotoja koskevan ehdotuksen lisäliitteeksi jo muutamia vuosia sitten tehtyyn sopimukseen. Taas livahti sormi suuhun. Jos oikein sen tulkitsin, antaisin siinä käytännössä ikiaikaiset oikeudet kirjaani. Jos vaikka joskus itse haluaisin jostain vanhasta kirjastani print on demand -kopion, siihenkin olisi pyydettävä lupa kustantajalta ja ehkä jopa maksettava siitä. Sähköisessä muodossa kirja ei tarvitse kummoisia varastotiloja, joten sitä on helppo säilytellä vaikka miten pitkään. Liite antaisi kustantajalle kaikki oikeudet kirjan kaikkiin sähköisiin muotoihin niin kauan kuin niitä olisi jossain saatavilla. - Toivottavasti olen ymmärtänyt kaiken totaalisesti väärin.

En lähde ajatuksesta, että olen barrikadin toisella puolella suhteessa kustantajiini. Pyrimme aivan varmasti samaan lopputulokseen, mutta rahan jakaminen on ollut aina niitä suurimpia ongelmia maailmassa. Jos sitä siis liikkuu edes jonkin verran. Koko sähköinen maailma on vain niin uutta, että siinä on vielä hakemista kaikilla.

Olen kai jo sanonutkin, että luen mielelläni kirjoja myös sähköisessä muodossa. Yllätys kuitenkin oli, että esimerkiksi kirjastojen kautta lainattuja sähkökirjoja ei lasketa kirjailijan eduksi Sanasto-korvauksissa. Miksi? Kuka siinä nyt taas jonkin porsaanreiän keksi viedäkseen viimeisiäkin kuivia leivänpaloja tavallisen kirjailijan suusta. Eri asia ovat aina ne suuriin painoksiin yltävät muutamat, joita lähelle muidenkin kirjailijoiden tulojen kuvitellaan yltävän. Eivät ne yllä.

Suurimmaksi osaksi kirjoittaminen on ikään kuin huvikseen harrastemielessä puuhastelua, vaikka kirjailija olisi täysin ammattilainen. Meillä luetaan paljon, mutta meitä on vähän, joten painokset jäävät pieniksi. Omaperäinen kielemme, ehkä vähän kulttuurimmekin, on pitänyt huolen siitä, ettei kirjoja käännetä kovin paljon muille kielille.

Onneksi tässä sentään näyttäisi tapahtuvan juuri nyt. Esimerkiksi Salla Simukan Lumikki-trilogia saavuttaa varmaan kohta neljänkymmenen maan lukijat. Tällaista en tiedä tapahtuneen koskaan aikaisemmin. Ensi vuoden jälkeen, jolloin Frankfurtin maailman suurimpien kirjamessujen teemamaana on Suomi, uskon muutoksen olevan laajaa ja kaikkia kirjallisuuden lajeja koskevaa.

Lauantaina olen Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä. Tule moikkaamaan, jos satut liikkumaan samoilla kulmilla. Olen Suomen Radio ja TV-selostajien ja käsikirjoittajien osastolla haastateltavana kello 14 alkaen ja sen jälkeen Minervan osastolla.

Näissä tunnelmissa.