sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kituviikot meneillään

Nämä ovat aina niitä kirjan kanssa vaikeimpia viikkoja, elämä pelkkää odotusta. Voidaan kutsua ulkopuolelle lain on tulossa pian, sellaisena kuin on, ei ole enää mitään tehtävissä. Sen ilmestymistä odotan, mutta samalla pelkään sen puolesta. Kelpaako se kenellekään, saako se lukijoita, olenko onnistunut kertomaan erikoisen tarinan niin, että se koskettaa: näinkin voi ihmiselle käydä? Aina sitä toivoo, joskus olen joutunut pettymäänkin, niin kuin suurin osa kirjailijoista toisinaan joutuu. Silti työtä vain jatkaa, kun muutakaan ei voi.

Olen sanonut jo monta kertaa aiemmin: rakastan tietojen hakemista ja vallankin niiden löytämistä, rakastan kertomista. Ja tietysti, myös kirjoittamista rakastan. Toivon oppineeni vuosien varrella jotain, mutta omaa työtään on vaikea arvostella. Tai pystyy siihen, mutta vasta vuosien päästä. Siinä vaiheessa, kun omaa kirjaansa lukee kuin toisen kirjoittamaa. Hämmästyy välillä, että näinkö tosiaan olen kirjoittanut. Silloin osaa jo sanoa siitä jotain, en tosin ole varma arvion puolueettomuudesta vielä silloinkaan.

Onneksi juuri tähän hetkeen osui iloinen kutsu haastateltavaksi juuri tästä tulevasta. En tosin pääse tilaisuuteen, olen silloin matkoilla, mutta pyyntö osoitti, että aihe herättää kiinnostusta. Jo siitä olen iloinen. Ja toivon, että pääsen paikalle joskus myöhemmin.

Eiliselle osui myös Tietokirjapäivä ja vierailu Sotkamon kirjastossa kertomassa lähinnä tietokirjojen kirjoittamisesta. Kyllä vain ihmiset ovat paljon välittömämpiä ja puheliaampia Kainuussa kuin täällä pääkaupunkiseudulla. Tilaisuus oli mukava ja lämmin, kaksi tuntia hurahti aivan huomaamatta. Olin etukäteen pelännyt puhuvani siellä itsekseni, mutta kuulijoita olikin juuri sopivasti. Kiitos, ja iloiset terveiset kirjaston väelle!

Jopa Vuokatin-Kajaanin välisellä osuudella syntyi bussikuskin kanssa hauska juttuhetki. En puheluttanut kuljettajaa, en, vaikka kieltolappua ei näkynytkään. Hän jutteli mielellään, niin kuin tietysti minäkin, kun kuski kerran aloitti. Kajaanin torin varrella kioskilla oli oikein pitkä keskustelu tuntemattomien kanssa, ja vielä lentokoneessa stuertti puhu selvää sikäläistä murretta ja oli muutenkin mukava ja hauska.

Tahtoo Kainuuseen pian uudelleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti